Ilveksen U20 joukkue näytti todelliset kyntensä torstaina kun se kohtasi ensimmäisessä välieräottelussa HPK:n Hakametsässä. Hämeenlinnalaiset pysyivät kyydissä ensimmäiset kymmenen minuuttia ja sen jälkeen kentällä oli käytännössä vain yksi joukkue. Jälleen kerran tutusti laajalla rintamalla onnistunut kotijoukkue löi taululle lopulta todelliset hämäläislukemat 10-2. Pahiten varsin vaisusti esiintynyttä Kerhoa kurittivat kolmeen tehopisteeseen yltäneet Jiko Laitinen(2+1), Timi Teuho-Markkola(1+2), Iivari Heikkinen(1+2), Jalmari Melanen(1+2) ja Arttu Niskanen(0+3).
HPK aloitti ennakkoluulottomasti ja Ilves joutui alussa hieman puolustuskannalle mutta maalintilanteita ei oikeastaan kumpikaan joukkue pystynyt ensi minuuteilla luomaan. Erän puolivälin jälkeen ote siirtyi selkeämmin kotijoukkueelle ja ajassa 10.45 pääsi Timi Teuho-Markkola kuin varkain nokikkain kerhovahti Kaj Saarisen kanssa ja veivasi taidokkaasti ottelusarjan ensimmäisen maalin. Ote pysyi Ilveksellä ja ajassa 13.58 pelasivat Miska Liljeberg ja Teuho-Markkola paikan Kalle Kartulle jonka tarkka rannelaukaus aivan maalin yläkulmaan vei kotijoukkueen 2-0 johtoon. Hetken päästä oli Ilveksen ensimmäisen ylivoiman aika ja upean kuvion päätteeksi Eemil Laurell iski kotijoukkueen kolmannen maalin. Yhdeksän sekuntia myöhemmin onnetar hylkäsi hetkeksi Ilveksen ja HPK sai päätykiekoksi tarkoitetun avauksen maalin eteen kiekkokielellä ”kenttämiehen erikoisella” ja Valtteri Viitaluoma sai lyödä kiekon tyhjään maaliin. Kotijoukkue ei kuitenkaan isommin huonoa tuuriaan jäänyt märehtimään vaan Jalmari Melanen iski vielä ennen erän loppua kotijoukkueen 4-1 johtoon ja näistä numeroista lähdettiin toiseen erään.
Toinen erä alkoi siitä mihin ensimmäinen päättyi : Ensin Ossi Tukio tarjosi namupaikan josta Iivari Heikkinen ei erehtynyt ja heti perään ampui Jiko Laitinen ylivoimalla tulisella lämärillä kotijoukkueen jo 6-1 johtoon. Homma alkoi olla siis taputeltu ja seuraavaksi maalintekijöiden joukkoon liittyi Rasmus Rinne Max Poikelan komean esityön jälkeen ajassa 30.55. Tämäkään ei näyttänyt vielä kotijoukkueelle riittävän ja se loi lukuisia maalipaikkoja lisää ja viidennen maalin jälkeen vierailijoiden maalille vaihdettu Lassi Paananen oli koko ajan täystyöllistetty. Ajassa 36.10 ohjasi Paavo Karjalainen Ilveksen kahdeksannen ja vielä ennen erän loppua Jiko Laitinen laukoi ylivoimalla taukotilanteeksi melko pysäyttävät 9-1 lukemat.
Kolmannessa erässä oli olosuhteet huomioon ottaen ihan ymmärrettävästikin hieman pelailun makua. Ensimmäinen mainittava asia oli Ilveksen ensimmäinen rangaistus koko ottelussa jonka kapteeni Ossi Tukio sai kampituksesta ajassa 46.34. Se selvitettiin ja sitten olikin aika maalin numero 10 jonka sai kunnian viimeistellä rajun painostuksen päätteeksi Roni Kuukasjärvi. HPK sai hieman lohtua tekemällä toisen maalin ylivoimalla ajassa 52.02. Ilveskin pääsi hetkeä myöhemmin ylivoimalle ja peli pyörikin varsin mallikkaasti mutta tällä kertaa maalia ei nähty. Ottelun lopputulos oli siis tyrmäävän karu 10-2.
Food Up palkitsi Ilveksen nälkäisimpänä pelaajana tärkeän avausmaalin ampuneen Timi Teuho-Markkolan joka tuoreeltaan ottelun jälkeen muisteli ensin viikonvaihteessa päättynyttä ottelusarjaa Kärppiä vastaan:
– Se oli opettavainen sarja, ei missään nimessä ollut mitään helppoja matseja. Toivottavasti saatiin talteen ne opit mitä oli tarjolla jatkoa ajatellen.
Tämän iltainen ottelu sai Timin hieman jopa pyörälle päästään:
– Oli erikoinen ottelu. Oltiin kyllä tosi tehokkaita mutta silti jotenkin tuntui että kaveri ei tuon avausmaalin jälkeen saanut palasiaan kuntoon.
Lauantain toisesta koitoksesta Teuho-Markkola odottaa kaikkea muuta kuin helppoa:
– HPK on tosi ärsytetty nyt ja tulee varmaan todella lujaa iholle heti alkuun. Meidän tärkein tehtävä on nyt saada nollattua tämä matsi heti.
Sarja jatkuu lauantaina Hämeenlinnassa klo 16 ja on katsottavissa Leijonat.tv palvelun kautta. Seuraava kotiottelu ja sarjan kolmas peli pelataan maanantaina klo 18.30 Hakametsän legendaarisessa hallissa, osta lippusi nyt osoitteessa Lippu.fi.











