Ilveksen U20 joukkue otti jo toisen kiinnityksen loppuottelupaikkaan lauantaina Hämeenlinnan Rinkelinmäellä. Ensimmäisen ottelun murskaluvuin voittanut Ilves joutui tällä kertaa tiukemmalle ja ottelu ratkesi vasta jatkoerässä Ondrej Kosin tekemällä ylivoimaosumalla numeroin 4-5. Kos oli muutenkin ottelun hahmo keräämällä tehot 2+1. Ottelusarja on katkolla Ilvekselle jo ylihuomenna maanantaina kotiottelussa.
HPK sai otteluun unelma-alun kun se johti peliä kahdella maalilla jo kuuden minuutin pelin jälkeen. Molemmat maalit iski Totte Pulli. Sitten heräsi Ilveskin otteluun ja ajassa 10.44 ampui Ondrej Kos hieman onnekkaastikin tärkeän avausmaalin ja vain 50 sekuntia myöhemmin Matias Myllyniemi heitti kiekon maalille ja jälleen oli tuurit pikkuilvesten puolella ja kiekko pomppi toistamiseen kotijoukkueen verkkoon. Lisämaaleja ei avauserässä enää nähty joten ensimmäiselle tauolle mentiin numeroissa 2-2.
Toista erää ehdittiin pelata reilu kolme minuuttia kun HPK siirtyi uudestaan johtoon. Kaarlo Kapanen ampui viivalaukauksen reboundin ohi Ilveksen maalia vartioineen Justus Vuorisen. Pari minuuttia myöhemmin astui taas pudotuspelien pistepörssiä johtava Iivari Heikkinen parrasvaloihin. Heikkinen voitti irtokiekon ja ampaisi läpiajoon jossa hän harhautti taidokkaasti Kaj Saarisen ja peli oli jälleen tasan. Erän puolivälin jälkeen ajassa 30.58 sai Ilves pitkän hyökkäyksen kerhon päätyyn ja Ondrej Kos ja Jiko Laitinen namuttelivat tekopaikan Jalmari Melaselle joka ohjasi maalin edestä vierailijat ensi kertaa ottelussa johtoon. Kotijoukkue ei kuitenkaan myynyt tänään nahkaansa halvalla vaan se tuli vielä erän lopussa tasoihin kun Kasper Kostjukovs ohjasi melkoisella tuurilla kiekon ohi Vuorisen, maali hyväksyttiin vasta videotarkastuksen jälkeen kun tarkasteltiin millä ruumiinosalla kiekko oikein maaliin meni. Kolmanteen erään siis tasalukemista 4-4.
Kolmannessa erässä varsinkin Ilves oli pari kertaa lähellä maalintekoa mutta erän ensimmäinen tilastomerkintä oli kuitenkin HPK:n Vili Toivosen huitomisjäähy ajassa 59.40 joten Ilves pääsi aloittamaan jatkoerän ylivoimalla. HPK oli lähellä ratkaista ottelu alivoimalla kun jatkoerää oli pelattu vajaa minuutti mutta pitkän videotarkastuksen jälkeen tuomaristo totesi että kiekko ei käynyt maalissa. Ilveksen ylivoima jatkui ja sankarin viitan otti tällä kertaa harteilleen Ondrej Kos, jonka komea onetimer lämäri upposi upeasti kotijoukkueen maalin yläkulmaan ajassa 61.29. Syötön tarjoilivat Arttu Niskanen ja Timi Teuho-Markkola. Tämä helpottava maali tiesi siis sitä että loppuottelupaikka on katkolla Ilvekselle jo maanantaina Hakametsässä.
Ilveksen valmennusryhmään kuuluva Niko Peltola oli helpottunut mies taistelun tauottua:
– Toi ensimmäinen matsi oli niin erikoinen ottelu että en ole urallani moisessa pudotuspelikamppailussa aiemmin ollutkaan. Kerho oli niin telineissä koko ottelun ja me vaan rallateltiin menemään. Avauspelin helppous ehkä näkyi tänään varsinkin ottelun alussa. Nämä ovat nuoria miehiä vielä ja ihan ammattilaisiltakin on vaikea tuollaisen rallattelun jälkeen nollata tilanne ja meillä meni taas hetki tajuta että ilman työntekoa ei näitä otteluita voiteta.
Peltola kiitteli kuitenkin joukkueen pelaamisen tason nostoa:
– Nousujohteinen peli ja varsinkin kun tiesi että kotijoukkue laittaa kaiken peliin ja sai vielä toivomansa alun otteluun niin hieno että kairattiin voitto.
Entinen pelimies Peltola tiesi jo ennen kolmatta koitosta puolivälierässä Kärppiä vastaan että sarja katkaisupelit ovat aina kaikista haastavimpia:
-Sen vuoren yli kiivettiin yhden tappion jälkeen, toivottavasti nyt käytetään jo tämä ensimmäinen ottelupallo maanantaina kotiluolassa.
Sarja on siis katkolla ensimmäisen kerran maanantaina 30. maaliskuuta Hakametsässä. Ottelu alkaa klo 18.30 ja nyt jos koskaan kannattaa tulla paikalle ja antaa tukensa meidän loistavalle nuorten Ilvesten ryhmälle, osta lippusi nyt osoitteessa Lippu.fi.











