Ilves.com
Ilves PE 15.4. klo 18:30 TPS

Semifinaalit ovat edenneet siihen pisteeseen, että TPS on voiton päässä finaalipaikasta. Ilveksen pitää voittaa nyt kolme kertaa putkeen ja ensimmäisen kerran mahdollisuus rakentaa tarinaa suotuisaan suuntaan on perjantaina.

Semifinaalit: Ilves-TPS 1-3

Asioita on turha kiertää. TPS on ansainnut johtoasemansa sarjassa ja nyt Ilveksellä ei ole varaa yhteenkään tappioon tai suuntana on pronssiottelu. Mitään ei ole kuitenkaan vielä hävitty ja joukkue tulee taistelemaan viimeiseen vihellykseen saakka.

Kuvaavinta tälle sarjalle on tasaviisikoin syntyneiden maalien määrä, joka johtuu suoraan siitä että Ilveksen puolustuspelaaminen, joukkueen yhteinen liike ja päättäväisyys maalipaikoissa on jäänyt vastustajaan suhteutettuna vajaaksi.

Erikoistilanteet ovat olleet Ilveksen ase tässä sarjassa, mutta ylivoimamahdollisuuksia ei nykyisellä liikkeellä ole tullut etenkään vieraskentällä. Tärkeät ylivoimapelaajat Simon Johansson ja Henrik Haapala ovat puuttuneet viime peleistä ja lisäksi Leo Lööfin puuttuminen on näkynyt puolustuspäässä.

Yleisön upealla tuella sarja on edelleen käännettävissä yksi ottelu kerrallaan. Ensimmäinen mahdollisuus on perjantaina ja pitää muistaa, että viimeinen asia joka kuolee on toivo.

Osta lippu

Kannattajatuotteet: kauppa.ilves.com

Stefan’s at Arena & aitiot

Stefan’s at Arena -katsomoravintolassa seuraat ottelun areenan parhailta paikoilta omassa pöydässä samalla tarjoiluista nauttien. Hintaan sisältyy kolmen ruokalajin pöytiin tarjoiltu menu. Varaa paikkasi VIP-verkkokaupassamme!

VIP-verkkokaupasta ostetut aitiot 15% alennuksella normaalihinnasta! Tutustu tarjontaamme ja varaa uudenlainen otteluelämys osoitteesta vip.ilves.com

Ottelutapahtuma

Tapahtuman ovet aukeavat 1,5h tuntia ennen ottelun alkua kello 17:00. Ottelun alkushow alkaa kello 18:15. Saavuthan ajoissa paikalle ruuhkan välttämiseksi. Lue lisää Nokia Arenan ravintolapalveluista ja saapumisesta.

HUOM! Ratapihankadun Eventum-sisäänkäynti vain Ilves-Klubin asiakkaille. Ilves-Kaupasta ei läpikulkua areenan aulaan.

Pregame- ja aftergame-tapahtumat

Original Long Drink Barin happy hour kello 17:00-18:00. Pregame-tapahtuma alkaa noin kello 17:30, jossa järjestetään myös avausmaaliveikkaus. Palkintona on #57 Jarkko Parikan maila nimikirjoituksella.

Ottelulipulla veloituksetta Nokia Arenalle: Nyssen kyytiin jääkiekko-ottelulipulla


Välipäivähaastattelu: Matias Maccelli
Haastattelu: Olli Mustonen

Hyökkääjä Matias Maccelli liittyi Ilveksen joukkueeseen vuonna 2019. Hän oli koko jääkiekkoa seuraavalle Suomelle esimerkki muutoksesta, joka Tampereella oli käynnistynyt: nuoret huippulupaukset halusivat yhtäkkiä tulla Ilvekseen kehittymään paremmiksi pelaajiksi.

Vain hetkeä aiemmin Ilves oli ollut agenttien listalla viimeisellä sijalla punakynällä merkittynä.

Äärettömän taitava ja sulavasti liikkuva Maccelli hullaannutti Ilves-fanit jo loppukesän 2019 Tampere Cupissa, ja sama tahti jatkui Liigassa. AHL:ssä hän iski 42 ottelussa 55 tehopistettä, ja tämä riitti Arizona Coyotesin seurajohdon antamaan Matiakselle NHL-mahdollisuuden.

– Kuusi viikkoa olen saanut olla ylhäällä. Varmaa pelipaikkaa ei ole tietenkään olemassa, mutta hienoa on ollut ja koen pärjääväni hyvin, Vancouverista tavoitettu Maccelli kommentoi.

Hän kokee, että NHL:n ja Liigan välillä eroaa oikeastaan kaikki pelien kovuudesta ja matkustamisesta lähtien.

– Ensimmäinen maali oli tietysti jotain, josta olen haaveillut pikkupojasta alkaen!

Maccelli ei koe, että olisi jokin tietty osa-alue, jossa pitää parantaa, vaan tavoite on kehittyä kokonaisvaltaisesti paremmaksi jääkiekkoilijaksi.

Kuva: Timo Koistinen, Ilves.com

Matias on seurannut myös Ilvestä tiiviisti. Nyt TPS on iskenyt joukkueen seinää vasten, mutta Arizonan miehellä on yksinkertainen resepti perjantaille:

– Nyt voidaan lyödä kaikki sisään ja katsoa, mihin se riittää. Kaikki eväät on olemassa.

Maccelli luottaa siihen, että Ilves pystyy nousemaan köysistä ulos ja marssimaan finaaleihin.

– Paljonko Nokia Arenalle mahtuukaan ihmisiä? Hallissa on ollut hieno meininki. Uskon, että joukkue on vielä parempi ja kokeneempi kuin se, mistä lähdin. Pitää vain uskoa omaan tekemiseen. Mitään hävittävää ei ole!

Tähän saadaan vastaus pitkäperjantaina luonnollisesti loppuunmyydyssä areenassa.

Haavoitettu ja ärsytetty peto on kaikkein vaarallisin.

Ilves ei pystynyt tilkitsemään hunajapurkkia
Ilves ja Langhamer nollasi TPS:n täydessä Nokia Arenassa
UUTISET