Otteluennakko

Löytääkö Ilves avaimet Lukkoon

Vesa Suonsyrjä

LA 20.03. 17:00

Eilen makean paikallisvoiton napannut Ilves kohtaa sarjakärjessä upeaa kautta pelaavan Rauman Lukon. Kahdesti paikallisvoitto on kantanut seuraavan päivän ottelussa voittoon – aukaiseeko Ilves Lukon ensi kerran tällä kaudella?

Ilveksen puolustuspelaaminen tiivistynyt

Ilves on päästänyt edellisissä kymmenessä ottelussa ainoastaan kaksikymmentäyksi maalia. Tästä kuuluu oma osuutensa erinomaisesti viime aikoina pelanneille maalivahdeille Eetu Mäkiniemelle ja Ville Kolppaselle. Kun katsotaan tarkemmin päästettyjä maaleja on näistä kahdeksan tehty ylivoimalla, joten tasaviisikoin Ilveksen maaliin on saatu ainoastaan 1,3 maalia ottelua kohden edellisen kymmenen ottelun otannalla.

Ilveksen ykkösketjun sentteri Teemu Lepaus pelaa uransa kahdensadannen liigaottelun. 199 ottelussaan ”Lepi” on kerännyt tasan sata tehopistettä, joista maaleja on neljäkymmentäyksi.
Kuluvalla kaudella Lepaus on iskenyt tehot 11+7, joista maaliskuun kahdeksassa ottelussa tehot 5+2. Onnittelut toimitukselta! Omaa piste-ennätystään jatkuvasti parantava Matias Maccelli pelasi eilen suhteellisen vähän (11.10), mutta taikoi jälleen kaksi maalisyöttöä.

Illan kamppailuun Ilves lähtee täsmälleen samalla kokoonpanolla kuin eilen.

 

Lukko ollut toistaiseksi voittamaton vastus tällä kaudella

Ilves haastoi molemmissa aiemmissa kamppailuissa sarjakärjen hyvin, mutta helmikuun alussa pelatut ottelut päättyivät lopulta perättäisinä päivinä selkeisiin 1-4 lukemiin. Lukon vahvuudesta kertovat myös tilastot – joukkue on sarjakärjessä maalisuhteella 171-94 eli Lukko on tehnyt eniten ja päästänyt vähiten maaleja kuluvan runkosarjan aikana.

Lukko on myös erikoistilanteissa sarjan aatelia. Kymmenen viimeisen ottelun otannalla Lukko on sarjan paras ylivoimajoukkue ja toiseksi paras alivoimajoukkue. Ylivoimapelissä suurimmat pisterohmut ovat Daniel Audette 22 ylivoimapisteellään ja Robin Press, joka on tehnyt jo yhdeksän maalia ylivoimalla.

Eilen Lukko murjoi satakunnan paikallistaistossa Ässät selvin lukemin 7-2. Aleksi Saarela sai eilisen hattutemppunsa myötä täyteen kaksikymmentä osumaa.

Ilveksen kausikorttiasiakkaana voit lunastaa ilmaisen katselukoodin Pregame- ja C More-palveluihin:

ilves.com/tilaa-katselukoodisi

EDELLISET OTTELUT
AJANKOHTAKOTIVIERASTULOSSARJAYLEISÖ
To 01.01.1970IlvesLukko2-5Pudotuspelit0
To 01.01.1970LukkoIlves4-1Pudotuspelit0
To 01.01.1970LukkoIlves5-3Pudotuspelit0
To 01.01.1970LukkoIlves4-3Runkosarja0
To 01.01.1970IlvesLukko4-3Runkosarja0
To 01.01.1970LukkoIlves4-1Runkosarja0
To 01.01.1970IlvesLukko1-4Runkosarja0
To 01.01.1970IlvesLukko5-3Harjoitusottelut867
Ke 26.02.2020LukkoIlves2-0Runkosarja4161
Ke 29.01.2020IlvesLukko3-2 VLRunkosarja4674
La 19.10.2019IlvesLukko2-3 VLRunkosarja5365
La 14.09.2019LukkoIlves4-2Runkosarja3516

Illan otteluun voit virittäytyä totutusti Pregame-livestudion kautta ja itse ottelun katsoa CMoren kautta, otteluun ei oteta yleisöä!

TWITTER

Lisää aiheita

25.7.2021 / Uutinen

Florida Panthers varasi Ilves-hyökkääjä Jakub Kosin

NHL:n vuotuinen varaustilaisuus järjestettiin tänä viikonloppuna. Ilveksestä varauksen sai viime kaudella seuran U20-joukkueessa pelannut tšekkihyökkääjä Jakub Kos, 18. Florida Panthers valitsi Jakub Kosin varaustilaisuuden kuudennella...

LUE LISÄÄ


21.7.2021 / Uutinen

Kanadalaishyökkääjä Nicholas Baptiste Ilveksen riveihin

Ilves vahvistaa joukkuettaan 25-vuotiaalla kanadalaishyökkääjä Nick Baptistella. 47 NHL-ottelua pelanneen hyökkääjän sopimus on yksivuotinen. Juniorivuosiensa jälkeen kuusi kautta AHL:ssä ja kahdella kaudella myös NHL:ssä pelannut...

LUE LISÄÄ


9.7.2021 / Uutinen

Jääkiekkoleijona Pentti Isotalo on kuollut

Jääkiekkoleijona numero kahdeksan Pentti Isotalo (1927-2021) on kuollut. Isotalo edusti koko aktiiviuransa Tampereen Ilvestä vuosina 1942–1958. Hänet tunnettiin rauhallisena ja järkevänä puolustajana. SM-sarjassa Isotalo keräsi...

LUE LISÄÄ