Haastattelu

Aleksi Elorinne haluaa menestyä Ilveksen kanssa

Vesa Suonsyrjä
Aarno Vuorinen

Helmikuussa 29-vuotta täyttänyt puolustaja Aleksi Elorinne siirtyi Ilvekseen 2+1 vuoden sopimuksella paikallisvastustaja Tapparasta. Tässä haastattelussa hän avaa näkemyksiään tulevasta ja menneestä.

Aleksi Elorinne syntyi ja kasvoi Joensuussa, josta tie jääkiekkoilijana vei Espoon Bluesin kautta Tapparan paitaan. Nuorisomaajoukkueissa esiintynyt puolustaja ei kuitenkaan ollut vielä valmis jatkuvaan vastuuseen vaan haki kokemusta vastuuroolissa pelaamisesta palaamalla kahdeksi kaudeksi kotikaupunkiinsa pelaamaan Mestistä Jokipoikien riveissä.

– Uskon itse siihen, että minulla oli potentiaalia pelata liigatasolla jo nuorella iällä, mutta en ollut kuitenkaan silloin vielä täysin valmis ottamaan roolia liigajoukkueessa. Pystyin pelaamaan yksittäisiä hyviä otteluita, mutta koko kauden kuvassa en ollut silloin vielä valmis.

– Kaudet Jokipojissa ovat näin jälkikäteen tarkasteltuna todella tärkeässä roolissa kehittymistäni ajatellen, sillä sain siellä paljon vastuuta ja onnistumisia miesten tasolla. Niiden vuosien jälkeen olinkin valmis nappaamaan liigapaikan pysyvästi. Siihen aikaan (Ensimmäiset liigapelit 2010-11) omanikäiseni pelaajat eivät olleet niin valmiita ottamaan nuorella iällä pelipaikkaa Liigasta kuin tänä päivänä, analysoi Elorinne.

Viimeiset viisi kautta Aleksi Elorinne on nauttinut menestyksestä paikalliskilpailija Tapparan riveissä, jossa hän on voittanut kaksi mestaruutta ja kaksi hopeaa. Viime kaudella näinä vuosina kahdeksan maaotteluakin pelannut Elorinne seurasi kauden lopun ja pudotuspelit katsomon puolelta.

– Tapparassa menestys oli hienoa aikaa ja uskon, että joukkueen menestyminen mahdollistaa pelaajien esiinnousun. Tästä nähtiin hyviä esimerkkejä esimerkiksi viime kauden Ilveksessä, kun aiemmin tietyllä tavalla nimettömät pelaajat nousivat täysin ansiosta maajoukkueeseen joukkueen pelatessa hyvällä tasolla.

– Oli tietenkin kova paikka olla syrjässä viime kauden lopulla, mutta korostan että peilistä löytyy syyt aina viimekädessä eikä mitään jäänyt hampaankoloon. Olin valmiina kaukaloon loppuun saakka, mutta näin jälkikäteen on pakko myöntää asioiden menneen ihan oikein, sillä minulla oli terveysongelmia. Nyt pääsen uuteen kauteen varmuudella täydessä kunnossa ja viime kauden lopun katsomosta pelien seuraaminen antaa siihen valtavasti uutta energiaa ja motivaatiota.

– Menestys on iso osa tätä lajia ja voittaminen on se syy miksi pelaan tätä lajia ja myös yksi syy siihen, että olen nyt Ilveksessä. Haluan olla osa Ilveksen menestystä ja voittaa myös täällä.

Zambonista oikealle

Aleksi Elorinne liittyi Ilvekseen alkavalle kaudelle 2019-20 2+1 vuotisella sopimuksella. Mitkä tekijät vetivät kokeneen puolustajan käytävän toiseen päähän.

– Kun hain itselleni uutta seuraa oli useampia vaihtohtoja, mutta nopeasti selvisi Ilveksellä olevan kova halu saada minut tänne ja se vauhditti neuvotteluita. Lopulta kaikki kävi nopeasti ja olimme molemminpuolin tyytyväisiä myös sopimuksen mittaan.

– Olen vierestä seurannut Ilveksen organisaation kehittymistä ja huomannut kaukalossa kuinka vaikea joukkue Ilves on ollut vastapuolena. Näiden tietojen valossa päätös siirrosta oli lopulta helppo, ”Allu” vakuuttaa.

– Ensimmäiset kuukauteni seurassa ovat vahvistaneet kuvaani. Valmennuksesta ja johdosta lähtien kaikki on täällä viimeisen päälle. Erityisesti pidän seuran ajatusmaailmasta, jossa perustetaan tekeminen uskaltamiseen ja rohkeuteen nähden mieluummin mahdollisuuksia kuin uhkakuvia. Tämä on mahdollistanut nähdäkseni myös pelaajien eteenpäin menemisen Ilveksessä viime kausien aikana.

Suorat siirrot Ilveksen ja Tapparan välillä ovat olleet harvassa. Ilveksestä Tapparaan kauden 2016-17 siirtyneen Veli-Matti Vittasmäen ollessa viimeisin. Asenne näihin siirtoihin on kuitenkin lientynyt ja Aleksi Elorinne kertoo saaneensa itse ainoastaan positiivista palautetta.

– Henkilökohtaisesti olen saanut kannustavaa palautetta molempien seurojen kannattajilta ja seuraihmisiltä siirrostani. Nykypäivänä ihmiset ymmärtävät tämän olevan meidän pelaajien työtä.

– Minulla on ollut nuoresta lähtien suuri kunnioitus molempia seuroja kohtaan. On todella poikkeuksellista ja kotimaamme mittakaavassa ainutlaatuista, että täällä pelataan aitoja paikalliskamppailuita. Tampere on todellinen kiekkokaupunki ja uskon kauden 2016-17 pudotuspelikevään hurmoksen uusiutuvan vielä Hakametsässä pelatessamme, ennakoi koko kaupungin kiekkohurmokseen sytyttäneen kevään uusintaa Elorinne.

Hyvä harjoituskausi alla

Ilveksen joukkueen mukaan Elorinne liittyi keväällä Ilvesten harjoitusten pyörittyä muutaman viikon. Joukkueen yksilöllinen fysiikkavalmennus on toiminut hänen kohdallaan ja kesä on mennyt hyvin.

– Aika nopeasti kävin esittäytymässä joukkueelle ja liityin mukaan heti kun se oli mahdollista. Kesä meni hyvin ja yksi syy siirtooni Ilvekseen oli myös vaihtelun hakeminen, sillä uskon että erilainen valmistautuminen antaa uusia ärsykkeitä ja päätinkin täällä pyrkiä pois vanhoista rutiineistani ja ottaa kaiken avun täällä olevilta mahtavilta fysiikan osaajilta.

– Olen aiemmin harjoitellut jälkikäteen ajatellen liiankin lujaa ja kroppa ei ole enää ottanut vastaan kaikkea. Nyt olen keventänyt ja järkeistänyt harjoitteluani ja tällä hetkellä tuntuu todella hyvälle, vaikka joukkueena olemmekin laittaneet itsemme todella ahtaalle.

– Ilveksessä keskitytään pelaajiin yksilötasolla ja se sopii erinomaisesti minulle. Viime kauden päätteeksi annoin kropalleni täyden levon ja siitä olemme rakentaneet nousujohteisesti uutta kautta ja liigan ollessa muutaman päivän päässä tuntemus kropassa on mahtava, kiittelee Elorinne fyysisestä valmennuksesta vastaavia Jouko Myrrää ja Juha Koskelaa.

Erittäin isokokoinen Aleksi Elorinne (196cm/96kg) on profiloitunut luotettavaksi puolustavaksi puolustajaksi, mutta itse Elorinne uskoo tälläisen roolin olevan menneisyyttä, sillä kaikilta pelaajilta odotetaan nykykiekossa osallistumista kentän kaikilla osa-alueilla.

– Olen päässyt joukkueen pelitapaan kiinni peli peliltä paremmin ja toivottavasti sama jatkuu kun varsinaiset pelit alkavat perjantaina. Tavoite on tietenkin kehittää peliä jatkuvasti ja uuden vuoden puolella pelin pitää alkaa näyttääkin valmiilta.

– Oma suuri vahvuuteni on puolustuspelaamisessa ja alivoimapelissä. Minulta odotetaan ja odotan itse itseltäni vahvaa puolustuspelaamista, mutta tarkoitus on kuitenkin pelata rohkeasti kahteen suuntaan ja olla avuksi joukkueelle kaikissa tilanteissa.

Harjoitusotteluissa Aleksi Elorinne pelasi Niko ”Bono” Peltolan rinnalla kolmosparissa ja hänen aikanaan Ilveksen maaliin ei tehty maaliakaan näiden otteluiden aikana.

– Meillä on paljon uusia pelaajia ja peli hakee vielä uomiaan. Tietenkin siellä on valmiina pohjaa, johon olemme lähteneet rakentamaan peliämme ja viilaamaan peli kerrallaan pelaamistamme parempaan. Harjoituspeleissä on noussut esiin meidän joukkueen oletetut vahvuudet eli liike ja luisteluvoima. Meidän hyökkääjämme ovat todella nopeita ja vikkeliä. On pakko sanoa, että onneksi he pelaavat meillä eikä missään muussa joukkueessa, nauraa Elorinne.

– Ajattelemme ”Bonon” kanssa pelistä samalla tavalla ja olemme tykänneet pelata yhdessä näissä harjoitusotteluissa. Toivottavasti saamme jatkaakin yhdessä, sillä meillä pelit ovat sujuneet ja harjoituksissakin meillä sujuu hyvin yhdessä.

Uusista joukkuekavereistaan Aleksi Elorinne nostaa pyynnöstä muutaman nimen esiin. Kokonaisuutena hänen mukaansa joukkue on poikkeuksellisen täynnä lahjakkuutta sekä potentiaalia ja esiin voisi nostaa kenet tahansa.

– Robert Leino on erinomaisena aloittajana joukkueelle valtava vahvistus. Hän pelannee isossa roolissa ylivoimalla ja alivoimalla ja tuo kokemusta voittamisesta. Nuorista hyökkääjistä Matias Maccelli on säväyttänyt. Ja nimenomaan jokapäiväisellä tekemisellään, sillä päivittäisessä tekemisessä näkee hänen taitonsa ja vaarallisuutensa. Hän ei todellakaan ole yhden ottelun ihme, vaan äärettömän potentiaalinen ja lahjakas pelaaja.

– Puolustajista nostaisin esiin 18-vuotiaan Santeri Hatakan, joka on myös todellinen lahjakkuus. Hän on suhteellisen isoksi puolustajaksi (184cm / 83kg) sulava luistelija ja pelannut hyvin harjoituskaudella. Siinä vieressä on hieno seurata hänen kehitystään ja antaa pieniä vihjeitä. Uskon, että hänestä on jo tällä kaudella meille suuri apu.

Harjoituskausi vetelee viimeisiään ja tosipelit alkavat perjantaina paikalliskamppailulla, kun kiekko tippuu jäähän Hakametsässä kello 18:30.

– Paikalliskamppailut ovat aina olleet todella hienoja tapahtumia. Nyt henkilökohtaisella tasolla pelissä on extralataus positiivisessa mielessä ja toivottavasti se näkyy myös pelissä. Tampereella ollaan etuoikeutetussa asemassa ja se näkyy varmasti taas perjantaina kaukalossa ja katsomossa.


Ilveksen kausi 2019-20 käynnistyy paikalliskamppailulla, perjantaina kello 18:30. Lipunmyynti on käynnistynyt hyvin joten toimi nopeasti ja hanki lippusi!

Lisää aiheita

27.5.2020 / Uutinen

CHL:n pudotuspelien arvonta keskiviikkona 3.6.

Jääkiekon Mestarien liigan kausi 2020-2021 käynnistyy ensi viikolla pudotuspelien ensimmäisen kierroksen parien arvonnalla. Arvonta on katsottavissa suorana lähetyksenä CHL:n digitaalisissa kanavissa keskiviikkona klo 19.00 Suomen...

LUE LISÄÄ


15.5.2020 / Uutinen

Kalle Maalahti ja Ville Kolppanen jatkavat Ilveksessä

Puolustaja Kalle Maalahti, 29, ja maalivahti Ville Kolppanen, 27, jatkavat Ilveksessä myös tulevalla kaudella. Pelaajien viime keväänä solmimiin 1+1-vuotisiin sopimuksiin sisältyi ulkomaan optio, jota he...

LUE LISÄÄ


7.5.2020 / Uutinen

Game Used -varusteita huutokaupataan toukokuun aikana

Ilves-Hockey Oy järjestää Game Used -varusteiden huutokaupat toukokuun aikana varuste kerrallaan. Huutokauppasarja aloitetaan tänään torstaina 7.5. klo 20 ja ensimmäisenä kohteena on hyökkääjä Arttu Ruotsalaisen...

LUE LISÄÄ


30.4.2020 / Uutinen

Ilves-Hockey Oy:n yt-neuvottelut päätökseen

Ilves-Hockey Oy on käynyt koronaviruspandemian vaikutusten seurauksena koko henkilöstöään koskevat yt-neuvottelut, jotka ovat päättyneet 30.4.2020. Neuvottelut sujuivat hyvässä hengessä kaikkien osapuolten ymmärtäessä tilanteen vakavuuden. Neuvotteluiden...

LUE LISÄÄ


29.4.2020 / Uutinen

CHL-kauden suunnitellaan alkavan 6.10. – viivästys muuttaa sarjajärjestelmää

Koronaviruspandemian aiheuttaman epävarmuuden vuoksi jääkiekon Mestarien liigan eli CHL:n hallitus on päättänyt siirtää CHL-kauden alkua kuukaudella lokakuun alkuun. Päätöksen myötä sarjajärjestelmä muuttuu ja tulevalla kaudella...

LUE LISÄÄ