1. Etusivu
  2. Haastattelu
  3. Ehjä harjoituskausi mahdollisti Joni Ikosen nousun harjoitusotteluiden tehomieheksi

Ehjä harjoituskausi mahdollisti Joni Ikosen nousun harjoitusotteluiden tehomieheksi

Vesa Suonsyrjä

Joni Ikonen, 22, on nuoresta iästään huolimatta kokenut paljon niin kaukalon sisä- kuin ulkopuolellakin. Takana on ehjä, hyvin harjoiteltu kesä ja harjoituspeleissä Ikosen maila on ollut tulikuuma. Tässä haastattelussa käydään läpi Jonin elämää tähän päivään asti.

Kiekkosukuun Espoossa huhtikuisena keskiviikkona vuonna 1999 syntynyt Joni Ikonen myöntää isällänsä Juha Ikosella olevan ainakin jonkinlaista vaikutusta siihen, että Joni ja HPK:ssa liigaa pelaava veljensä Juuso innostuivat jääkiekkoilusta.

– Minulle on kerrottu, että olin jäillä ensimmäisiä kertoja jo kaksivuotiaana kun asuimme Ruotsissa. Ensimmäiset joukkueharjoitukset olen pelannut Espoossa joitain vuosia myöhemmin. Uskon, että perhetaustani vaikuttaa siihen että olen ollut aina kiinnostunut jääkiekosta, mutta vasta paljon myöhemmin olen alkanut ajattelemaan tätä ammattina hauskanpidon sijaan.

– Kun koko perhe tietää kiekkoilijana olemisesta, niin siitä harvoin puhutaan perheen kesken kauden mittaan. Tietenkin perheeltä saa aina tarvittaessa tukea, mutta pääosin perheen kesken puhutaan ihan muista asioista, pitkään myös jalkapalloa jääkiekon rinnalla pelannut Joni Ikonen kertoo.

Frölundan kautta Kuopioon

Juniorivuosinaan Bluesissa Joni Ikonen voitti U16-joukkueen kanssa kaksi mestaruutta ja yhden hopean. Lukion ensimmäisellä luokalla Joni teki rohkean ratkaisun ja muutti Ruotsiin pelaamaan Frölundan organisaatiossa ja jatkamaan opintojaan ruotsinkielisessä koulussa.

– Bluesissa meillä oli junioreissa aina hyvä joukkue, jossa pääsi nauttimaan menestyksestä. Minulla oli kuitenkin kiinnostusta lähteä Ruotsiin, koska uskoin siellä olevan hyvä paikka kehittyä pelaajana ja ihmisenä. Näin jälkikäteenkin arvioiden olen tyytyväinen silloiseen päätökseeni, Ilveksen kuluvan kauden joukkueessa ajoittain kaksikielisenä tulkiksi pääsevä Ikonen kehuu.

Frölundan paidassa 17-vuotias Ikonen pääsi nauttimaan Scandinavium-hallin hulppeasta tunnelmasta kymmenessä SHL-ottelussa ja lisäksi hän voitti seuran paidassa CHL-mestaruuden.

– Kun oli tottunut pelaamaan vanhempien ja satunnaiskatsojien edessä niin oli hieno tunne luistella 12000 äänekkään kannattajan eteen. Roolini siellä oli pieni, mutta nuorena pelaajana kokemus oli upea. CHL:ssa pelasin kolmessa ottelussa ja sarjan sääntöjen mukaan sain mestaruusmitalin, kaudella 2016-17 myös U18-ikäisten MM-kisoissa hopeaa voittanut Ikonen hehkuttaa.

Kesällä 2017 Joni Ikonen sai NHL-varauksen, kun legendaarinen Montreal Canadiens varasi hänet toisella varauskierroksella 58. pelaajana.

– Olimme vanhempieni mökillä ja tietenkin seurasimme varaustilaisuutta. En muista enää näinkö varauksen televisiosta vai ehtikö puhelin soimaan ensin. Hieno kokemus se tietenkin oli vaikka osasin varausta odottaa. Montreal Canadiens on hieno seura ja pääsin sinä kesänä osallistumaan pian varaustilaisuuden jälkeen siellä leiritykseen.

Kaudelle 2017-18 Joni päätti vaihtaa organisaatiota ja siirtyä KalPan riveihin Kuopioon. Ensimmäisellä liigakaudella alkukankeuden jälkeen lupaava nuorukainen sai pelinsä rullaamaan.

– Päällimmäisenä tarkoituksena oli päästä pelaamaan miesten pelejä. Olin kuullut paljon hyvää KalPasta ja siirryin sinne innoissani mahdollisuudesta pelata liigaa. Puolessa välissä kautta minulla taisi olla pistesarakkeessa yksi syöttöpiste, mutta loppukautta kohden sain enemmän onnistumisia ja pelattua lähes täyden liigakauden.

Kaikki näytti hyvältä ja Ikonen viihtyi Kuopiossa. Mustat varjot olivat kuitenkin jo nousseet horisontissa ja seuraavat kaudet olivat kuntoustusta, kuntoutusta ja lisää kuntoutusta.

– Kaksi isoa alaraajavammaa pilasi kaksi jälkimmäistä kauttani Kuopiossa. Niistä asioista on kuitenkin puhuttu jo niin paljon, että mieluummin käännän katseeni eteenpäin, päättäväinen Joni Ikonen kertaa lyhyesti mennyttä.

Ilveksestä uutta nostetta hakemaan

Viime kaudeksi Ilvekseen kaksivuotisella sopimuksella siirtynyt Joni Ikonen kävi ennen viime kautta jälleen leikkauksessa, mutta tällä kerralla aiempia pienemmässä ja palasi kentälle 701 päivän tauon jälkeen tammikuussa 2021.

– Kaipasin uutta alkua ja pohdin että raskaiden vuosien jälkeen maisemanvaihdos tekisi hyvää. Tiesin, että Ilveksessä pääsee pelaamaan hyvää kiekko ja että täällä on mahdollisuus menestyä. Ilveksessä on kaikki hoidettu viimeistä yksityiskohtaa myöten mahtavasti ja esimerkiksi viime kauden alkupuolen kuntoutuksessa sain koko ajan ammattimaista apua.

– Olin tietenkin intoa täynnä kun pääsin ensimmäistä kertaa Ilveksen paidassa jäälle tammikuussa. Pitkä pelaamattomuus varmasti näkyi otteissa ja kausi päättyi Lukon antamaan täystyrmäykseen, jonka jälkeen kukaan muukaan tuskin oli tyytyväinen viime kauteen ja sen päättymiseen, kaudesta 2020-21 itselleen keskinkertaisen arvosanan antava Joni Ikonen toteaa.

Kuluvan kauden valmistavat ottelut kuluivat Ilvekseltä nousujohteisesti ja joukkueen tehokkaimpana pelaajana kaukalossa on häärännyt Joni Ikonen (5.4+1), joka pitää nykyjoukkuetta hyvänä ja joukkueen virettä nousevana.

– Tänä kesänä pääsin kolmen vuoden tauon jälkeen kuntoutuksen sijaan mukaan normaalisti joukkueharjoituksiin ja se on nostanut kunnon lisäksi itseluottamusta, joka on tärkeässä roolissa pelikentällä. Entisenä liigapelaajana Näpy (Jarkko Näppilä) tietää miten asiat menevät ja häntä on helppo lähestyä. Olen tykännyt hänen vetämistään fysiikkaharjoituksista paljon, kehaisee Ikonen.

– Valmistavat ottelut ovat menneet meiltä ailahtelevasti ja ajoittain pelissä on ollut vähän hakemista. Suunta on kuitenkin oikea ja harjoituksissakin ajoitukset osuvat koko ajan paremmin ja hakemamme tapa pelata alkaa tarttumaan. Joukkuehenki on hyvä ja meillä on laadukas joukkue. Omalta osaltani pelit ovat menneet hyvin, mutta kokonaisvaltaisesti on vielä itsellänikin parannettavaa. Maalintekeminen on maistunut erityisen hyvälle, kun maaleja ei ole liikaa päässyt juhlimaan viime vuosina, hymyilee Ikonen.

Aamulehdessä Jouko Myrrä kommentoi Joni Ikosta seuraavin sanoin ”Ylivoimakentissä hän on saletisti. Hänellä on niin poikkeuksellinen kyky syöttää ja laukoa”. Joni ei ollut asiasta aiemmin kuullut ja vastauskin oli maltillinen hänen arvioidessa vahvuuksiaan.

– Valmentaja nämä päättää ja tietenkin olen valmis ja halukas pelaamaan ylivoimalla. Koen, että olen hyökkäävässä roolissa parhaimmillani ja miellän itseni ratkaisijaksi, joka auttaa tehoillaan joukkuetta. Keskushyökkääjänä kannan myös vastuuta puolustuspelissä ja haluan pystyä koko ajan parempaan kokonaisvaltaiseen pelaamiseen, erityisesti maalinteosta pitävä Joni analysoi.

Kaikki, jotka vähääkään tietävät Jonin historiaa, ovat todella mielissään siitä, että hän pelaa tuollaista jääkiekkoa tällä hetkellä. Joni tekee joka päivä kovasti töitä päästäkseen sinne, mihin hänen lahjakkuutensa antaa myöden. Hän on ollut yksi positiivisimpia pelaajia meille kaikille niin otteiltaan kuin tarinaltaan. –Jouko Myrrä, päävalmentaja

Hakametsän jäähyväisistä UROS LIVE -areenan kirkkaisiin valoihin

Ilves pelaa viimeisen ottelunsa perinteisessä vuodesta 1965 palvelleessa Hakametsän jäähallissa 26.11.2021 ja siirtyy sen jälkeen uuteen uljaaseen UROS LIVE- areenaan.

– Hakametsä on sellainen paikka, jonka kaikki varmasti tietävät ja se on ollut iso juttu historiassa ollessaan Suomen ensimmäinen jäähalli. Olen monesti täällä pelannut ja uskon Hakametsällä olevan suuri merkitys erityisesti tamperelaisille.

– Meidän pelaajien keskuudessa odotetaan kyllä innolla myös uudelle UROS LIVE -areenalle siirtymistä. En ole päässyt siellä vielä käymään, mutta meille on esitelty kuvia ja mallinnuksia uudesta areenasta ja se tulee varmasti olemaan hienoa päästä pelaamaan siellä, iloitsee Ikonen.

Pandemian kurittamalla kaudella 2020-21 Joni Ikonen ei päässyt nauttimaan Ilveksen äänekkäiden kannattajien luomasta tunnelmasta ja harjoituskaudella kiekkoilu on maistunut erityisen hyvälle kun olennainen osa – yleisö on päässyt taas halliin.

– Tesomalla heti ensimmäisessä ottelussa tajusimme miten olennaista kannattajien tuoma tunnelma on. Rummut soivat ja kannustus oli jo tässä vaiheessa hienoa. Kannattajille sanonkin, että nähdään jäähallilla – teidän kannustamisenne antaa meille aina lisää energiaa kaukaloon!

UUTISET