Otteluraportti

Ilveksen kiri ei riittänyt – Lukko otti ensimmäisen kiinnityksen

Marko Herckman

5 - 3

60:00 -

Lukko ja Ilves kohtasivat maanantaina ensimmäisessä neljännesfinaalissa Rauman äijänsuolla. Ilves kiri Lukon karkumatkan kiinni, mutta runkosarjan voittanut Lukko oli lopussa vahva ja nappasi ensimmäisen kiinnityksen välieräpaikkaan lukemin 5-3.

Lukko terävänä alussa, Meskanen osuu paluupelissään

Lukko iski ottelusarjan ensimmäisen maalin vastahyökkäyksestä. Eetu Koivistoinen heitti kiekon maalin edustalle, josta se ohjautui raumalaisten tsekkipuolustaja Lukas Klokin kautta maaliin. Tilanne tarkastettiin videolta, mutta lopulta osuma hyväksyttiin ja kotijoukkue siirtyi 1-0-johtoon ajassa 7.33. Klok oli käynnistävä tekijä myös isäntien toisessa maalissa, jossa Heikki Liedes antoi päädystä kiekon maalin edustalle Jonne Tammelalle. Tammela sai yrittää pariinkin kertaan ja laittoi lopulta avauserän loppulukemiksi 2-0.

Toisen erän alku toi lisää synkkiä Ilveksen ylle, kun Anrei Hakulinen ohjasi aivan Eetu Mäkiniemen nenän edestä kotijoukkueen 3-0-johtoon ajassa 20.31. Ilves nousi peliin mukaan erän puolivälissä, kun noin kuukauden pelitauolta kaukaloon palannut Ville Meskanen riisti kiekon keskialueella Kristian Pospisililta ja päätti nousun terävään rannelaukaukseen ohi Lukko-maalia vartioineen Lassi Lehtisen.

Kiri ei riitä

Ilves löysi kolmanteen erään kirivaihteen. Kaksi syöttöpistettä ottelussa kerännyt Antti Saarela kamppaili vahvasti päädyssä ja Miro Nalli napautti tilanteesta syntyneen irtokiekon maalin edustalle odottaneelle Eetu Päkkilälle. Päkkilän playoffien toinen osuma toi Ilveksen vaanimaan jo maalin päähän ajassa 48.11.

Seuraavana estradille astui hieman harvemmin maaleilla juhliva Tuomas Salmela. Ilves-puolustuksen ikitaistelija leikkasi Saarelan syötöstä keskustaan ja nousi hieman kulmikkaalla, mutta väkivahvalla luistelulla tekopaikkaan. Salmela kruunasi tilanteen laittamalla kiekon rystyltä reppuun – 3-3-ajassa 51.09.

Tasatilanteessa ehdittiin vääntää viitisen minuuttia, kunnes kotijoukkue siirtyi uudelleen johtoon. Aleksi Saarela voitti Saarelan veljesten keskinäisen aloituksen hyökkäyspäädyssä ja pääsi muutama sekunti myöhemmin iskemään Robin Pressin loistavasta poikittaissyötöstä lukemiksi 4-3. Ilves yritti vielä väkisin repiä tasoihin, mutta Lukon slovakkihyökkääjä Pavol Skalicky iski tyhjään verkkoon loppulukemat 5-3-ajassa 59.43.

Ottelusarja on Lukolle nyt 1-0. Joukkueet kohtaavat heti huomenna uudestaan Raumalla. Peli käynnistyy jo klo. 16.00.

TWITTER

Lisää aiheita

10.5.2021 / Uutinen

Kauden 2021-2022 kausikorttimyynti käynnistyy!

Uutinen julkaistu 4.5. ja päivitetty 10.5. Ilveksen kauden 2021-2022 kausikortit tulevat myyntiin kuluneen kauden kausikorttilaisille keskiviikkona 5.5. klo 10. Yleinen myynti käynnistyy maanantaina 10.5. klo...

LUE LISÄÄ


7.5.2021 / Uutinen

Ilves Team Launch perjantaina 7.5.

Ilves julkaisi toisessa Team Launch-lähetyksessään kolme pelaajasopimusta. Voit palata julkaisutilaisuuden tunnelmiin osoitteessa launch.ilves.com Ilveksen uudet pelaajasopimukset Petri Kontiola, keskushyökkääjä, 1v sopimus Matias Mäntykivi, hyökkääjä ,...

LUE LISÄÄ


7.5.2021 / Uutinen

Petri Kontiola, Joonas Oden ja Matias Mäntykivi Ilvekseen

Ilveksen joukkue vahvistuu kolmella suomalaishyökkääjällä. Kuluneella kaudella Liigan runkosarjan pistepörssin voittaneen Petri Kontiolan, 36, sopimus kattaa kauden 2021-2022. Joonas Oden, 21, ja Matias Mäntykivi, 19,...

LUE LISÄÄ