Otteluennakko

Ilveksen viikko käynnistyy kärppäjahdilla

Marko Herckman

Ilveksellä on edessä kolmen pelin viikko. Ennen loppuviikon Lukko-ja Ässät-kotipelejä tamperelaiset matkustavat Ouluun, jossa odottaa kivikova haaste sarjakärki Kärppien muodossa.

Ilveksellä alla kipuileva viikko

Ilveksen viime viikko oli melkoista kipuilua. Kolmeen otteluun mahtui paljon hyviä hetkiä, mutta ehjät 60 minuuttiset puuttuivat ja sitä kautta pisteitä tuli vain kaksi HPK-ja Pelicans-pelien jatkoaikatappioiden myötä. Kerhoa vastaan kolmas erä vei Ilvekseltä voiton, vaikka Joe Piskulan viimeisellä minuutilla tekemä maali nosti Ilveksen vielä tasoihin. Lahdessa Ilves nousi hienosti vielä päätöserässä kahden maalin takaa tasoihin Juho Liuksialan ja Juhani Tammisen maaleilla, mutta vaisut otteet jatkoajoilla saivat jatkoa ja Pelicans otti 5-4-kotivoiton. Lauantaina Ilves jäi kotipelissä nollille Jukureita vastaan. Päävalmentaja Karri Kivi oli pettynyt etenkin kolmannen erän suoritukseen, jossa mikkeliläiset tekivät kaksi maalia nopeaan tahtiin ja veivät lopulta pisteet lukemin 0-3. Ilveksen sijoitus sarjataulukossa on tällä 12:sta ja viimeiseen pudotuspelipaikkaan on matkaa saman verran pisteitä. Mahdollisuudet playoffeihin ovat yhä olemassa, mutta se vaatii tulosta välittömästi.

Illan vastustaja Kärppien ei kauden aikana ole tarvinnut katsella pudotuspeliviivoja, sillä oululaisryhmä on ollut läpi kauden sarjan kärkikahinoissa. Viime viikolla sarjaa johtava Kärpät vieraili länsirannikolla, josta se napsi voitot kaatamalla ensin Ässät 0-5-ja voittolaukauksilla Lukon numeroin 1-2. Kahden voiton jälkeen kovavireinen HPK onnistui nousemaan Raksilassa ensin tasoihin ja lopulta 3-4-voittoon Ilves-kasvatti Joonas Lehtivuoren osumalla. Lauantain tappio oli Kärppien ensimmäinen tämän vuoden puolella. Kuuden pisteen kaulalla sarjakakkonen TPS:ää johtava Kärpät on puksuttanut junan lailla läpi runkosarjan ja on tilastojenkin perusteella eliittiä jokaisella osa-alueella.

Pystytäänkö Kärppien tehoketju pysäyttämään?

Ilves-kapteeni Tapio Laakso iski viime viikolla tehot 2+1 ja on muutenkin ollut hyvässä vireessä. Tahdin jatkuessa samana neljättä kauttaan Ilveksessä pelaavalla Laaksolla on mahdollisuus rikkoa kaudelta 2014-15 peräisin oleva piste-ennätyksensä. Tulokaskauttaan pelaava Teemu Lepaus pääsee koko ajan paremmin kiinni liigarytmiin. Kiekkotaituri on kasannut tällä kaudella tehot 7+8 ja kikkapankki on peli peliltä päivittynyt paremmin kohti liigatason vaatimuksia. Laiturin otteita onkin mielenkiintoista seurata loppukauden ajan. Edellispelin sivussa ollut Ville Meskanen palaa Ilveksen onneksi kokoonpanoon Oulussa.

Kärppien ykkösketju miehittää oululaisten sisäisen pistepörssin kärkeä. Julius Junttila johtaa koko sarjan pistepörssiä tehoin 9+35, Liigan maalipörssin kärkinimi Charles Bertrand on kerännyt tehot 23+15 ja keskushyökkääjä Mikael Ruohomaa on pisteet 15+21. Taustatukea ovat antaneet mm. erinomaista kautta pelaavat Ville Leskinen ja Saku Mäenalanen. Miika Koivisto puolestaan johtaa puolustajien pistepörssiä tehoin 8+22. Kärppien kokoonpanosta on sivussa puolustaja Teemu Kivihalme.

Sanooko neljäs kerta toden?

Ilves ja Kärpät ovat kohdanneet kolmesti tällä kaudella ja joka kerta oululaiset ovat olleet niukasti parempia. Syyskuun lopussa Ilves kärsi kirvelevän tappion Oulussa, kun Miska Humaloja onnistui pelin viimeisellä minuutilla viemään Kärpät 4-3-voittoon. Marraskuussa Kärpät haki 0-2-kotivoiton Hakametsästä nollapelin pelanneen Veini Vehviläisen johdolla. Pari viikkoa sitten Tampereella Ilves nousi Lepauksen ja Teemu Rautiaisen maaleilla kolmannessa erässä kahden maalin takaa tasoihin, mutta Kärpät oli terävämpi jatkoajalla ja vei voiton 4-5-lukemin.

Oulussa Ilves on kovan haasteen edessä. Viisikkopelin ja oman pään pelaamisen pitää olla laadukkaalla tasolla ensimmäisestä vaihdosta lähtien. Vaikka Ilves Jukureita vastaan nollille jäikin, niin maalintekotaitoa tamperelaisilta kyllä löytyy. Kärpät on kotihallissaan selkeä ennakkosuosikki, mutta Ilveksellä on mahdollisuutensa, jos se saa pelinsä parin viikon takaiseen kuosiin.

EDELLISET OTTELUT
AJANKOHTAKOTIVIERASTULOSSARJAYLEISÖ
To 01.01.1970IlvesKärpät0-1Runkosarja0
To 01.01.1970KärpätIlves1-2Runkosarja0
To 01.01.1970KärpätIlves4-3 JARunkosarja0
To 01.01.1970IlvesKärpät3-4 VLRunkosarja0
To 01.01.1970KärpätIlves2-3Harjoitusottelut739
To 01.01.1970IlvesKärpät4-3Harjoitusottelut650
To 01.01.1970KärpätIlves3-2Harjoitusottelut700
To 23.01.2020IlvesKärpät0-3Runkosarja5919
La 11.01.2020KärpätIlves1-2 JARunkosarja5750
La 28.09.2019KärpätIlves5-0Runkosarja5616
Pe 20.09.2019IlvesKärpät1-3Runkosarja5049
Ke 27.03.2019IlvesKärpät2-3 JAPudotuspelit4708

Ilves kohtaa kotikaukalossaan Rauman Lukon torstaina 18.1 kello 18:30, tervetuloa!

TWITTER

Lisää aiheita

23.6.2021 / Uutinen

Pihlajalinna tarjoaa kannattajillemme huippuhoidon ja maksaa seuralle Bonusta

Olemme tehneet Pihlajalinnan kanssa sopimuksen, jossa seuramme saa 3% hyvitystä kannattajiemme terveyspalveluostoista, myös vakuutusyhtiöiden maksamista. Hyvityksen saamme, kun kannattajamme liittää itsensä mukaan Bonus-ohjelmaan. Mukaan voi...

LUE LISÄÄ


23.6.2021 / Uutinen

Ilves Team Launch keskiviikkona 23.6 – uusia pelaajasopimuksia (päivitetty klo 14)

Ilves julkaisi tänään uuden pelaajasopimuksen ja yhden jatkosopimuksen sekä tarkensi Santeri Hatakan tilannetta. Voit katsoa pelaajajulkistuksen osoitteessa launch.ilves.com Ilvekselle uusi pelaajasopimus ja jatkosopimus Les Lancaster,...

LUE LISÄÄ


23.6.2021 / Uutinen

Tuomas Salmelalle kaksivuotinen jatkosopimus

Ilves on tehnyt puolustaja Tuomas Salmelan, 25, kanssa kevääseen 2024 asti ulottuvan jatkosopimuksen. Keväällä 2018 Ilvekseen siirtynyt torniolaislähtöinen puolustaja Tuomas Salmela on merkkauttanut seurassa kolmen...

LUE LISÄÄ