1. Etusivu
  2. Otteluennakko
  3. Ilves isännöi Ässiä runkosarjan viimeisessä kotiottelussaan

Ilves isännöi Ässiä runkosarjan viimeisessä kotiottelussaan

Mikko Alahäivälä
Ilves TO 1.1. klo 02:00 Ässät

Lauantaina loppuunmyydyssä Hakametsässä HIFK:n kaatanut Ilves saa tänään runkosarjan viimeisessä kotiottelussaan vastaansa Ässät. Kauden kolmesta aiemmasta kohtaamisesta Ilves on voittanut kaksi ja Ässät yhden.

Ilveksellä pudotuspelien kotietu omissa käsissä

Ilveksen viime viikon saldoksi muodostui seitsemän pistettä. Keskiviikkona Turussa TPS kampesi lisäpisteen voittomaalikilpailusta lopputuloksen ollessa 2-1, mutta perjantaina Ilves haki Lahdesta 2-5-vierasvoiton, joka nosti tupsukorvat sarjataulukossa neljänneksi. Lauantaina loppuunmyyty Hakametsästä todisti Ilveksen hienoa 3-2-voittoa HIFK:sta Arttu Ruotsalaisen lauottua voittomaalin reilu minuutti ennen varsinaisen peliajan loppua.

Eemeli Suomi teki viikon kolmessa ottelussa pisteet 2+2=4 ja Teemu Rautiainen, Arttu Ruotsalainen sekä Robert Leino 1+2=3. HIFK-ottelussa Ilveksen kahdesta ensimmäisestä osumasta vastasi Ville Meskanen. Pelicansia vastaan voiton torjui Eetu Mäkiniemi, ja kahdessa muussa ottelussa tolppien välissä oli Lukas Dostal.

Liigan pistepörssiä johtavan Eemeli Suomen saldo 56 ottelussa tehot 25+30=55. Sarjan 20 parhaan pistemiehen joukossa ovat myös Robert Leino saldolla 11+32=43 ja Arttu Ruotsalainen saldolla 14+27=41. HIFK:ta vastaan syöttöpisteen merkkauttanut puolustaja Niko Peltola saavutti samalla 30 tehopisteen rajan tehojen ollessa nyt 5+25=30. Puolustajista 20 pisteen rajan ovat saavuttaneet myös Kalle Maalahti tehoilla 3+20=23 ja Jarkko Parikka tehoilla 3+17=20.

58 runkosarjaottelusta 111 pistettä kerännyt Ilves tulee sijoittumaan runkosarjassa sijoille 2-5. Tällä hetkellä toisena oleva Tappara on kolme pistettä edellä ja kolmantena oleva Lukko yhden. Lukko ja neljän pisteen päässä Ilveksestä oleva KooKoo ovat pelanneet yhden ottelun tupsukorvia vähemmän. Kärkisijoista ja pudotuspelien kotiedusta käydään siis kova taistelu runkosarjan päätöskierroksilla.

Ässienkin kausi jatkuu pudotuspeleissä

Ässät pelasi viime viikolla kaksi ottelua. Keskiviikkona porilaiset hävisivät kotonaan Tapparalle jatkoajalla lukemin 2-3, mutta lauantaina joukkue nappasi 3-1-kotivoiton Sportista. Ruotsalaispuolustaja Jakob Stenqvist merkkautti kummassakin ottelussa kaksi syöttöpistettä. Sportia vastaan puolustaja Tommi Taimi teki kaksi maalia ja kanadalaishyökkääjä Tyson Spink keräsi kaksi syöttöpistettä. Viikon ensimmäisessä ottelussa porilaisten maalinsuulla torjui Sami Aittokallio ja toisessa Daniil Tarasov.

Ässien pistepörssin kärjessä ovat kaksoisveljet Tyson ja Tylor Spink, joista ensimmäinen on tehnyt 48 ottelussa pisteet 16+18=34 ja jälkimmäinen 50 ottelussa 13+19=32. Pisteet 9+22=31 merkkauttaneen keskushyökkääjä Peter Tiivolan jälkeen porilaisten pistepörssissä kolme seuraavaa ovat puolustajia. Jakob Stenqvistin saldo on 8+23=31, Tommi Taimen 5+23=28 ja Ilveksestä tutun Olli Vainion 6+15=21. Daniil Tarasovin torjuntaprosentti 39 ottelussa on 90,02 ja 24 ottelussa torjuneen Sami Aittokallion 90,32.

Porilaisten kokoonpanossa on tänäänkin mukana Ilveksestä lainalla oleva hyökkääjä Topias Haapanen, joka on tehnyt Ässien paidassa 22 ottelussa pisteet 3+5=8. Ässien kokoonpanosta ovat sivussa puolustajat Jyri Marttinen, Teemu Vuorisalo ja Aleksi Varttinen sekä hyökkääjät Roni Hirvonen, Sami Lähteenmäki, Jasper Lindsten, Valtteri Pihlajamäki, Lauri Kulmala ja Otto Kivenmäki.

Sarjataulukossa yhdeksäntenä olevan porilaisnipun pudotuspelipaikka on jo varmistunut, sillä viivan alla olevaan TPS:ään on eroa 11 pistettä. Vastaavasti kahdeksantena oleva JYP on 13 pisteen päässä, joten KalPan kanssa tasapisteissä oleva Ässät tulee sijoittumaan runkosarjassa sijoille 9-10.

Edelliset kohtaamiset

21. syyskuuta pelatun kauden ensimmäisen keskinäisen ottelun Ässät vei nimiinsä maalein 3-1. Joulukuun 7. päivä Ilves otti Hakametsässä revanssin lukemin 2-0, ja 30. joulukuuta Porissa käyty kamppailu päättyi Ilveksen 1-2-jatkoaikavoittoon.


Ilveksen poissaolot ja toipumisajat 10.3.2020


Hook Cornerissa vieraina Risto Jalo ja Raimo Helminen

Hakametsän jäähallin B-käytävän alakerrassa toimivassa legendaarisessa Ravintola Hookissa järjestetään Ilves-Ässät-ottelussa Hook Corner, johon saapuvat vieraiksi Ilveksen toimitusjohtaja Risto Jalo ja Raimo Helminen.

Jäähallin ja Ravintola Hookin ovet aukeavat klo 17.30, ja Hook Cornerin ohjelma alkaa klo 18.00. Haastattelut jatkuvat ravintolatilassa toisella erätauolla. Hook Corner -konsepti jatkuu myös pudotuspelikierroksilla.

Hook Corner – Ilves-Ässät-ottelussa vieraina Risto Jalo ja Raimo Helminen
Welcome to the Club!
UUTISET