MENUMENU

Otteluennakko

Ilves iskee KalPan kimppuun Hakametsässä

Erinomaisen alkukauden jälkeen viime aikoina vaikeuksissa olleen Ilveksen pelit jatkuvat tänään KalPaa vastaan Hakametsässä. Kääntyykö kurssi savolaisten kustannuksella?

Kääntyykö kurssi?

Ilves ei saanut keskiviikon kotipelissään HPK:ta vastaan konettaan käyntiin oikein missään vaiheessa ja vieraat kävivät hakemassa Hakametsästä 0-4-voiton. Eilen Turussa Ilveksen peli-ilme oli jo parempi, mutta TPS pysyi koko ajan pykälän edellä ja otti lopulta 5-3-voiton. Ilveksen marraskuu on ollut synkeä ja kuudesta pelistä vain viime viikon ottelu Lukkoa vastaan on päättynyt tamperelaisten voittoon. Viime aikoina Ilveksen viisikkopeli ei ole ollut alkukauden tasolla ja liukuhihnalta maalipaikkoja tuottanutta hyvärytmistä pelaamista on näkynyt vain välähdyksinä.

Kausi on pitkä ja sen aikana tulee erilaisia vaiheita. Nyt vaikeammassa vaiheessa oleva Ilves tarvii suunnannäyttöä johtavilta pelaajiltaan. Loukkaantumisesta toipunut kapteeni Eemeli Suomi sai eilen tehtyä maalin, joka varmasti avaa hyökkääjän peliä. Työteliäs ja taitava Suomi on joukkuepelaaja parhaasta päästä, jonka esimerkkiä nuori joukkue kaipaa vaihdosta toiseen. Suomen lisäksi Ilveksestä eilen maalinteossa onnistuivat juuri jatkosopimuksen solminut Joose Antonen, sekä Teemu Rautiainen. Ilveksen maalilla KalPaa vastaan pelaa Antti Lehtonen.

KalPa saanut voittoja alle

KalPan kurssi kääntyi hyvän alkukauden jälkeen jyrkkään laskuun loukkaantumishuolien myötä. Kuopiolaisten synkässä syksyssä on viime aikoina näkynyt taas valoa ja kaksi edellistä peliä KalPa on onnistunut voittamaan. Sarjataulukosta Sami Kapasen valmentama joukkue löytyy sijalta 13.

Viikon pelitauolta eilen kaukaloon palannut KalPa voitti Niiralan montussa Sportin lukemin 6-3. Vaasalaisia vastaan KalPan tehokkain pelaaja oli ranskalaishyökkääjä Alexandre Texier. Columbus Blue Jacketsin toisen kierroksen varaus kesältä 2017 on kerännyt tällä kaudella 10 tehopistettä. Kuopiolaisten tehokkain pelaaja alkukaudesta on ollut puolustaja Otto Leskinen. Pieksämäen Pallo-Seppojen kasvatti on yhdessä Ryan Wilsonin kanssa kerännyt isoja minuutteja KalPan puolustuksessa ja tehnyt tehot 4+9. KalPan tehokkain hyökkääjä on ollut ilvesläisille hyvin tuttu Kai Kantola tehoin 5+7.

KalPalta on loukkaantumisten takia sivussa Mikael Seppälä, Lasse Lappalainen, Balazs Sebok, Joni Ikonen ja Alexander Ruuttu. Maalilla jatkaa slovakialaisveskari Denis Godla.

Löytyykö alkukauden peli-ilme?

Ilveksellä edessä on jo viikon kolmas ottelu, kun taas KalPa pelasi eilen viikon tauon jälkeen. Joukkueet lähtevät peliin erilaisista lähtökohdista, sillä KalPan kaulaa puristanut kravatti on hieman löysentynyt kahden edellispelin voiton myötä. Ilves taas kaipaa peliinsä nimenomaan rentoutta, jolla neljän pelin tappioputki käännetään takaisin voitoiksi.

Ilveksen pitää alkaa tehdä perusasiat huolellisemmin, jota kautta nuori joukkue löytää uudelleen alkukauden peli-ilon. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kertaalleen Kuopiossa. Silloin Ilves riepotteli kypärätempun tehtailleen Joose Antosen johdolla KalPaa lukemin 2-6. Tänään Hakametsän yleisö haluaa nähdä samanlaisella ilmeellä pelaavan Ilveksen.

Lipputarjous

Liigan kumppani OnePlus tarjoaa OnePlus 6T –älypuhelimen lanseerauksen kunniaksi nimikkokierroksen 23.11.-1.12. Kun ostat Ilves-KalPa otteluun kaksi lippua, saat mitä tahansa OnePlus-puhelinta näyttämällä toisen lipun puoleen hintaan. Kampanjalippuja on rajattu määrä, ja ne ovat myynnissä Hakametsän jäähallin lipunmyynnissä sekä Ilves-Hockey Oy:n toimistolla.


Ilves-KalPa 17.00!
EDELLISET OTTELUT
AJANKOHTA KOTI VIERAS TULOS SARJA YLEISÖ
Pe 08.02.2019 KalPa Ilves 4-5 ja Runkosarja 3634
La 24.11.2018 Ilves KalPa 0-3 Runkosarja 4447
Ti 23.10.2018 KalPa Ilves 2-6 Runkosarja 3090
Ti 06.02.2018 KalPa Ilves 2-1 Runkosarja 3210
To 28.12.2017 Ilves KalPa 3-2 ja Runkosarja 4639
La 18.11.2017 KalPa Ilves 3-2 Runkosarja 3494
Pe 27.10.2017 Ilves KalPa 2-1 Runkosarja 3923
To 02.02.2017 Ilves KalPa 3-2 ja Runkosarja 4004
Ke 11.01.2017 KalPa Ilves 1-2 vl Runkosarja 2939
To 08.12.2016 KalPa Ilves 0-4 Runkosarja 3027

Ilves-Kauppa

Pistetaulukko

MAALIT
#22 RUOTSALAINEN
18
MAALIA

SYÖTÖT
#75 LEPAUS
22
SYÖTTÖÄ

PISTEET
#22 RUOTSALAINEN
36
PISTETTÄ

PLUS/MIINUS
#57 PARIKKA
+14
+ / -

RANGAISTUKSET
#91 HALMO
97
MINUUTTIA

Sarjataulukko

# JOUKKUE O TM PM P
1. Kärpät 51 173 84 115
2. TPS 50 144 118 95
3. Tappara 50 145 130 86
4. Lukko 52 144 139 83
5. Pelicans 51 158 134 82
6. HPK 51 140 126 80
7. HIFK 50 151 142 79
8. SaiPa 51 135 135 79
9. Ilves 51 150 152 78
10. JYP 50 120 117 69
11. Sport 52 157 185 67
12. KalPa 50 129 156 66
13. Jukurit 51 126 151 60
14. KooKoo 50 125 170 56
15. Ässät 50 94 152 45

Lisää aiheita

16.2.2019 / Otteluraportti

Ilves kaatoi Pelicansin – Kotiyleisö sai uuden suosikin Lukas Dostalista

Ilveksen nuori maalivahti Lukas Dostal nousi illan ykkösnimeksi, kun Ilves taisteli raudanlujan alivoiman ja taidokkaiden viimeistelyjen siivittämänä 5-2 kotivoittoon Lahden Pelicansista ajoittain karnevaalitunnelmaan nousseessa Hakametsän...

LUE LISÄÄ


16.2.2019 / Uutinen

Erik Ahopelto jatkaa Ilveksessä loppukauden ajan

Yhteistyöseura KOOVEE:sta Ilveksen liigajoukkueeseen nostettu 22-vuotias hyökkääjä Erik Ahopelto jatkaa Ilveksen riveissä loppukauden ajan. Ilves-kasvatti on tehnyt tällä kaudella kolmessa pelaamassaan liigaottelussa yhden maalin ja...

LUE LISÄÄ


16.2.2019 / Otteluennakko

Pelicans saapuu Hakametsään – Lukas Dostal debytoi Ilveksen maalilla

Ilves palaa lauantaina kaukaloon yli viikon pelitauon jälkeen. Luvassa on varmasti mielenkiintoinen ottelu, sillä vastustajaksi Hakametsään saapuu erinomaisen kauden pelannut Lahden Pelicans. Ilveksen paidassa ottelussa...

LUE LISÄÄ


14.2.2019 / Haastattelu

Puolustaja Nikolas Matinpalo nappasi vahvoilla otteillaan liigapaikan

Espoolaisen kiekkopolun läpi käynyt puolustaja Nikolas Matinpalo, 20, teki juniorivuosiensa jälkeen sopimuksen Ilveksen kanssa viime keväänä. Tammikuussa julkistettiin seuran käyttäneen optionsa ja isokokoisen (190cm /...

LUE LISÄÄ