Otteluennakko

Ilves matkaa Hämeenlinnaan

Vesa Suonsyrjä

LA 27.02. 17:00

Ilves matkustaa tänään Hämeenlinnaan, jossa se kohtaa hirmuvireen löytäneen HPK:n. Onnistuuko Ilves kääntämään omaa suuntaansa Pohjantähti-areenalla?

HPK hurjassa iskussa

HPK:n alkukausi oli sanalla sanon hirveä. Kaksi viikkoa sitten joukkueella oli koko alkukaudelta kolme kolmen pisteen voittoa. Viimeisen neljäntoista päivän aikana HPK on ollut hurjassa iskussa ja napannut seitsemästä ottelustaan kuusi kertaa täydet pisteet.

Voittoputki on nostanut HPK:n sarjan pohjalta sijalle 13 ainoastaan kymmenen pistettä viimeistä pudotuspelipaikkaa perässä, kun joukkueen runkosarjasta on pelaamatta tasan kolmasosa.

HPK:n voittovireen taustalta löytyy pelaajahankintoja. Etenkin maalille hankittu Eetu Laurikainen on ollut erinomainen (16 ott/93,05%). Myös kokeneet puolustajat Arto Laatikainen ja Markus Kankaanperä ovat tuoneet rauhallisuutta joukkueen oman pään pelaamiseen.

HPK:n kultakypärää kantaa Petri Kontiola, joka on liigan pistepörssissä kolmantena tehoin 40.7+29=36. Valtteri Puustinen on iskenyt 14 maalia ja edelliseen kahdeksaan otteluun tehot 7+5.

Ilveksen pelin taso heittelee

Ilveksen ongelmana on ollut jo pitkään pelin tason heitteleminen. Jopa saman ottelun sisällä peli hajoaa turhan usein. Kierros kierrokselta sijoitus sarjataulukossa tippuu ja uusia pelaajia tippuu kokoonpanosta. Kierteelle tarvitaan mahdollisimman pian päätös.

Pitkässä juoksussa ongelmana on ollut maalintekeminen, mutta eilen hajosi puolustuspeli ja maalivahtipelaaminenkin oli kaukana voittavasta. Eilisen 4-7 kotitappion Sportille valonpilkahdus oli Matias Maccellin upeat suoritukset (1+2) ja Kalle Maalahden pitkän maalittoman pätkän päättyminen.

Ilveksen kokoonpanossa on loukkaantumisten vuoksi isoja muutoksia. Ykkösketjun keskellä loukkantuneen Panu Miehon korvaa Teemu Lepaus. Kolmosketjun laidalle nousee puolustaja Santeri Airola.

Ilveksen poissaolot ja alustavat toipumisajat 27.2.2021
(Loppukauden ajan ilmoitetaan ainoastaan kokoonpanossa olevat pelaajat)

Joona Ikonen, tilanne auki
Panu Mieho, tilanne auki
Miro Nalli, tilanne auki
Jarkko Parikka, karanteeni
Niko Peltola, tilanne auki , lähiaikoina/lähiviikkoina

EDELLISET OTTELUT
AJANKOHTAKOTIVIERASTULOSSARJAYLEISÖ
To 01.01.1970HPKIlves4-1Runkosarja0
To 01.01.1970HPKIlves1-2 JARunkosarja0
To 01.01.1970IlvesHPK4-5 JARunkosarja0
To 26.12.2019IlvesHPK3-5Runkosarja6537
Pe 22.11.2019HPKIlves3-2 VLRunkosarja4181
Pe 04.10.2019IlvesHPK5-2Runkosarja5036
Pe 16.08.2019IlvesHPK5-2Harjoitusottelut1441
La 09.03.2019IlvesHPK2-1 JARunkosarja6585
La 12.01.2019HPKIlves1-2Runkosarja4381
Ke 21.11.2018IlvesHPK0-4Runkosarja4141
La 29.09.2018HPKIlves3-4Runkosarja3888
To 30.08.2018IlvesHPK4-3 JAHarjoitusottelut1002

Ilveksen seuraava kotiottelu pelataan ensi viikon perjantaina 5.3 kun vuorossa on paikallisottelu Tapparaa vastaan!

Sarjataulukko

#JOUKKUEOPP/O
1 Lukko591242.10
2 HIFK49931.90
3 TPS581061.83
4 Tappara57961.68
5 Kärpät56941.68
6 Pelicans57951.67
7 Ilves53881.66
8 KalPa57941.65
9 KooKoo54881.63
10 Sport53751.42
11 HPK56721.29
12 Ässät57661.16
13 JYP58550.95
14 Jukurit56530.95
15 SaiPa52490.94

Lisää aiheita

10.4.2021 / Otteluraportti

Ilves taipui Tapparalle runkosarjan päätöskamppailussa

Liiga-kauden 2020-2021 runkosarja päättyi Ilveksen osalta 2-5-paikallispelitappioon. Tupsukorvien maaleista vastasivat Roby Järventie ja Aleksi Elorinne. Ilveksen runkosarjan loppusijoitus sekä pudotuspelien vastustaja ja otteluohjelma varmistuvat ensi...

LUE LISÄÄ


10.4.2021 / Otteluennakko

Runkosarja pakettiin paikallisottelulla

Ilves ja Tappara pelaavat tänään Ilveksen runkosarjan päättävässä kamppailussa isoista pisteistä, sillä sijoitukset voivat molemmilla joukkueilla vielä vaihdella runkosarjan päätöskierroksilla – jatkaako Ilves dominointiaan paikallispeleissä?...

LUE LISÄÄ


9.4.2021 / Uutinen

Game Worn- ja Game Issued-retropaitojen huutokauppa

Kauden 2020-2021 valkoisten Game Worn- ja Game Issued-retropaitojen huutokauppa on alkanut. Huuto.netissä toteutettavan kaupan ensimmäisen myyntierän huutoaika päättyy sunnuntaina 11.4. klo 20. Seuraavat huutokaupattavat erät...

LUE LISÄÄ