Marko Herckman

Ilves kohtasi raskaan viikon päätteeksi sunnuntaina Helsingin IFK:n Nokia Arenalla. Maalirikkaassa pelissä Ilves repi lopulta väkisin 6-3-kotivoiton. Kokoonpanossa ensiesiintymisensä tekivät tuoreet hankinnat Daniel Gazda ja Colton Beck.

Maaleja ja uusia pelaajia

Ilves ja IFK pelasivat viihdyttävän ja päästä päähän aaltoilleen avauserän, josta ei vauhtia ja maalintekopaikkoja puuttunut. Ilves onnistui ensimmäisenä maalinteossa kun Joonas Oden näytti nopeuttaan ja karkasi omasta päästä läpiajoon. Michael Garteig torjui vielä ensimmäisen yrityksen, mutta jatkokiekosta Oden sutaisi kiekon reppuun. Helsinkiläiset haastoivat vielä tilanteen, mutta mitään epäselvää siinä ei ollut ja Ilves meni 1-0-johtoon ajassa 7.51.

Marek Langhamer torjui erässä yhteensä kahdeksan kertaa ja useampi näistä oli oivallisia koppeja vaarallisista paikoista. Erän puolivälissä IFK:n Eetu Koivistoinen onnistui kuitenkin aivan maalin edestä saamaan mailansa väliin Johan Motinin laukaukseen ja IFK nousi tasoihin.

Kolmisen minuuttia eteenpäin ja Joonas Odenin nopeus tuotti jälleen ongelmia IFK:lle. Puolustaja Joonas Lyytinen pysäytti kiekottoman Odenin estämisjäähyn arvoisesti ja Ilves pääsi ensimmäistä kertaa ylivoimalle. Ylivoima ei ole tällä kaudella ollut Ilveksen vahvuuksia, mutta tällä kertaa tamperelaiset osuivat. Petri Kontiola pyöräytti kiekon Les Lancasterille, jonka laukauksen ohjasi maalin edustalta sisään Nick Baptiste. Baptisten kauden 17 osuma vei Ilveksen 2-1-johtoon ajassa 14.45.

Kokoonpanomurheista pitkään kärsinyt Ilves esitteli IFK-pelin ensimmäisessä erässä Nokia Arenan yleisölle kaksi uutta pelaajaa. Puolustuspäähän vahvistukseksi tullut Daniel Gazda oli avauserässä näkyvämmin esillä hakien hanakasti laukauksia ja esittäen muutaman hyvän taklauksen. Kanukkihyökkääjä Colton Beck tuli paremmin esiin kahdessa jälkimmäisessä erässä.

Anssi Takala, Ilves.com

Esikoisten erä

IFK tuli toisen erään alkuun vahvasti ja piti alkuminuutit Ilvestä pihdeissään. Paras paikka tuli Dominik Masinin kiekonmenetyksen jälkeen Langhamerin kanssa nokikkain päässeelle Miro Väänäselle, mutta Ilveksen junnuissakin aikanaan pelannut hyökkääjä ei onnistunut ohittamaan Ilves-veskaria.

Erän lähestyessä puoliväliä sai Ilveskin taas juonesta kiinni. Joni Ikosen vahva pelaaminen loi ensin tekopaikan Colton Beckille, mutta tuore Ilves-hyökkääjä ei onnistunut maalinteossa. Hetki myöhemmin Ikonen punnersi vahvasti hyökkäysalueelle ja ampui. Garteig torjui vielä Ikosen kudin, mutta jatkopaikkaan ensimmäisenä ehtinyt Jeremi Wehmas nosti kiekon yläkulmaan ja vei uransa avausmaalilla Ilveksen 3-1-johtoon ajassa 28.37. Ikosen lisäksi maalin syötti Ivan Nikolishin, jolle tehopisten oli liigauran ensimmäinen.

Wehmaksen maali sai Ilveksen laittamaan kaasun pohjaan ja tamperelaiset vyöryttivät hyökkäyksen toisensa perään kohti IFK:n maalia. Muutaman minuutin jälkeen Ilves johti jo 4-1-kun Nikolishin syötti Beckille, joka vapautti hyökkäykseen nousseen Les Lancasterin maalintekoon ajassa 31.28.

Ilves jatkoi seuraavassa vaihdossa samalla tenholla, mutta IFK katkaisi kuumimman lennon vastahyökkäyksellä, jonka päätteeksi Jere Innala onnistui kaventamaan pienestä kulmasta lukemiksi 4-2. Minuuttia myöhemmin IFK:lla oli mahdollisuus kaventaa toistamiseen kun Wehmas joutui estämisjäähylle. Ilves pelasi kuitenkin vahvan alivoiman ja oli Eemeli Suomen ja Matias Mäntykiven toimesta lisätäkin johtoaan. Colton Beck ja Daniel Gazda pääsivät vielä erän lopulla yrittämään hyvistä paikoista, mutta Garteig kesti ja tauolle lähdettiin Ilveksen kahden maalin johdossa.

Ilves taistelee voittoon

Viikon neljäs peli alkoi varmasti tuntua jo ilvesläisten kintereissä viimeistään kolmannessa erässä. Helsingin IFK saikin pitkiä painejaksoja kolmannessa erässä ja onnistui kaventamaan kun Reid Gardiner ampui Tomi Iso-Mustajärven jäähyn aikana kiekon verkkoon ajassa 43.32. Kavennus löi lisää virtaa IFK:n akkuun ja Marek Langhamer joutui venymään parhaimpaansa. 12 kertaa erässä torjunut tsekkivahti piti loppuerän aikana maalinsa puhtaana ja ansaitsi pelin jälkeisen voitontanssissa äänekkään kotiyleisön edessä.

Ilves iski erässä vielä kahdesti. Ensin Joonas Oden teki vahvaa takakarvausta ja onnistui kamppailemaan kiekon Matias Mäntykivelle, joka veivasi laatan ohi Garteigin ajassa 52.41. Loppunumerot 6-3-viimeisteli Eetu Päkkilä Petri Kontiolan ja Simon Johanssonin vahvan väännön jälkeen.

Anssi Takala, Ilves.com
Ilves sign Colton Beck and Daniel Gazda
Marko Anttila vahvistaa Ilvestä loppukauden
UUTISET