Ilveksen osalta keskiviikkona käynnistynyt liigakausi jatkuu jo kolmannella pelillä neljään päivään, kun Helsingin IFK saapuu lauantaina vieraaksi Nokia Arenalle. Perinteisten seurojen kohtaamisissa on usein nähty värikkäitä ja tunteikkaita kamppailuja.
Ilves aloittanut puhtaasti
Ilves on ottanut kauteen tuloksellisesti lentävän lähdön ja kahden pelin jälkeen tamperelaisten verkkoon on tehty vain yksi maali – senkin eilinen vastustaja Sport onnistui viimeistelemään vasta pelin viimeisellä sekunnilla. Ilves on ollut vahva etenkin erikoistilanteissa, sillä omiin ei ole mennyt yhtään maalia ja ylivoimaprosentti on hurja 42,86%. Kokonaisuutena Ilveksen pelaaminen on kahdessa ensimmäisessä pelissä ollut lupauksia herättävää.
Helsingin IFK aloitti kautensa voittamalla keskiviikkona HPK:n kotihallissaan 4-1. Torstaina IFK kävi ottamassa tuntumaa Nokia Arenan jäähän Tapparan vieraana. IFK:lla oli pelissä omat hetkensä etenkin toisessa erässä, mutta Tappara jätti lopulta helsinkiläiset pisteittä 5-2-voitolla.
Ilveksen jykevä puolustus
Ilves on panostanut tähän kauteen hankkimalla mm. Voimaa ja jykevyyttä puolustuspeliin. Kovimmat odotukset on varmasti ladattu paluun kasvattajaseuraansa tehneen Jyrki Jokipakan (191 cm / 94 kg) harteille, mutta taustalta löytyy tukena myös uudet hankinnat Kevin Czuczman (191/88) ja Otto Latvala (198/97). Kun omasta takaa löytyi jo valmiiksi Dominik Masin, Leo Lööf, Les Lancaster ja etenkin luistelulutaidollaan hurmaava Jarkko Parikka, niin Ilveksen laadukas maalivahtiduo Marek Langhamer ja Jakub Malek saanevat rauhassa keskittyä oman työnsä hoitamiseen. Taustalla peliaikaa kyttäävät vielä loukkaantumisista toipunut Santeri Airola, nuorten maajoukkuepakki Karri Aho, sekä vielä jonkin aikaa sivussa oleva luottohevonen Tuomas Salmela.
Ilveksen tehokkain pelaaja kahdessa ensimmäisessä pelissä on ollut Petri Kontiola tehoin 2+2. Tehopisteiden lisäksi kokenut Konna on vetänyt mainiolla pelihuumorilla, joka lupaa hyvää miehen viimeiseen tanssiin. Ilveksen hyökkäysosasto on puolustuksen tavoin laaja ja sisältää mainion kilpailutilanteen.
IFK:ssa käynyt ovi molempiin suuntiin
Toiseen kauteensa Ville Peltosen valmennuksessa lähtevän IFK:n pelaajisto on muuttunut reilusti viime kauden jälkeen. Se ei ole uutta stadilaisille, mutta asettaa varmasti jälleen haasteen joukkueen yhteen hitsautumisesta. Hyökkäyspäästä lähti mm. Jere Innala ja Alex Broadhurst, joita tehojen puolesta on palkattu korvaamaan Julius Nättinen. Pari edellistä kautta Sveitsissä ja Ruotsissa pelannut Nättinen iski edellisellä liigakaudellaan JYPin paidassa hurjat 33 maalia. Hyökkäyspäässä paljon odotetaan myös mainiot nuorten MM-kisat pelanneelta Roni Hirvoselta, kokeneelta Olli Palolalta ja maajoukkueen vakiokasvo Iiro Pakariselta.
Puolustuspäähän IFK sai paluumuuttajan kun Ilari Melart palasi kymmenen vuoden ulkomaankierrokselta kotiin. 33-vuotias jykevä puolustaja iski torstaina kaksi maalia Tapparan verkkoon ja on varmasti isossa roolissa läpi kauden. Paljon odotetaan myös Sveitsistä tulleelta Otso Rantakarilta ja Kasper Kotkansalolta. Ensimmäistä kertaa Ruotsin ulkopuolella pelaava 31-vuotias Eddie Larsson on mielenkiintoinen hankinta. IFK:n maalivahtikaksikon muodostaa Niilo Halonen ja ilvesläisten hyvin viime kaudelta muistama Roope Taponen.
Valmentaja Pasi Saarinen: Vastustajan pitää maksaa hintaa meidän maalille tulosta
Ilves-valmentaja Pasi Saarinen oli lauantain aamujäiden jälkeen tyytyväinen kauden avanneisiin voittoihin.
– Pelissä on toki vielä paljon parannettavaa, mutta tulos on ollut hyvä ja siitä lähdetään jatkamaan tänään, ”Pate” heitti ytimekkääseen tapaansa.
Ilveksen verkkoon on tehty toistaiseksi vain yksi maali. Puolustuspelin kanssa on tehty paljon töitä ja tulokset alkavat pikku hiljaa näkyä.
– Paljon sitä on jumpattu ja onhan se toki parantunut. Maalivahdit ovat myös onnistuneet tosi hyvin. Alivoimapeli on ollut hyvällä mallilla ja siinä on ollut aktiivisuutta ja uhrautuvuutta. Puolustuspelikin on monen kokonaisuuden summa – se ei ole pelkästään maalivahtien ja puolustajien harteilla, vaan kyllä siinä pitää olla koko viisikon apu, että saadaa se tila ja aika pois vastustajalta, Saarinen muistuttaa.
Saarinen ei peliurallaan fyysistä peliä kaihtanut. Tämän kauden Ilves-puolustus on monipuolinen, mutta jo hankintojen kiloja ja senttejä katsoessa voi todeta, että pakistoon on haettu lisää fyysisyyttä.
– Meillä on monipuolinen porukka kasassa. On kokemusta ja nuoruuden intoa. Löytyy kiekollista taitoa ja fyysistä peliä. Siihen fyysisyyteen on panostettu myös ihan tietoisesti. Tässä sarjassa kamppailuvaade on aika kova ja sitä fyysistä peliä pitää pystyä pelaamaan, ja tehdä sitä kautta vastustajan hyökkäyspelaaminen vaikeaksi. Vastustajan pitää maksaa hintaa siitä, jos aikovat meidän maalille tulla.
Lauantaina Nokia Arenalle saapuu IFK. Aikanaan viisi kautta itsekin helsinkiläisjoukkueen riveissä pelannut Saarinen odottaa aktiivista peliä.
– IFK pelaa erittäin aktiivisesti ja löytyyhän sieltä laadukkaita pelaajia. Alusta asti pitää olla hereillä. On katsottu molemmat IFK:n pelit toki videolta, mutta tässä vaiheessa kautta vastustajat eivät ole vielä niin tuttuja, että pystyisi kovin tarkkaa analyysiä vielä tekemään. Ainakaan niin montaa jäähyä kuin eilen otettiin ei voi tänään ottaa, se on ihan selvä homma.
Otteluinfo
Areenan ovet aukeavat kello 15:30. DJ soittaa musiikkia tapahtuman alusta lähtien ja noin tunti ennen ottelua aulassa alkaa Ilves Pregame. Tapahtumassa Mikko Heinämäen vieraana on Ilves Hockey Legend Raimo Helminen. Avausmaaliveikkauksen palkintona on Eemeli Suomen maila. Uusittu alkushow alkaa kello 16:45!
Ottelun päätyttyä aulan valtaa Ilves Aftergame. Luvassa on mm. pelaajahaastattelu sekä ottelun avausmaaliveikkauksen voittajan palkitseminen. Tapahtuman jälkeen ilta jatkuu vauhdikkaana areenaan aulassa, kun Casino Taproomin lavalle nousee live-artisti Wellu Rowalz.
HUOM! Ottelulipuilla pääsee kulkemaan aulan lippuporteista edestakaisin. Kaikki aulan palvelut ovat saatavilla koko ottelutapahtuman ajan.