1. Etusivu
  2. Uutinen
  3. Ilves vaihtaa päävalmentajaa – Antti Pennanen ottaa vetovastuun välittömästi

Ilves vaihtaa päävalmentajaa – Antti Pennanen ottaa vetovastuun välittömästi

Ilves-Hockey Oy

Ilves on nimittänyt uudeksi päävalmentajakseen Antti Pennasen, joka korvaa tehtävässä Jouko Myrrän välittömästi. Kevääseen 2025 ulottuvan sopimuksen tehneen Pennasen valmennusryhmässä jatkavat apuvalmentajat Raimo Helminen, Pasi Saarinen ja Jarkko Näppilä, maalivahtivalmentaja Markus Korhonen sekä videovalmentaja Otto Kunnari. Myrrän ohella valmennusryhmästä jää pois apuvalmentaja Marko Ojanen.

Ilveksen uusi päävalmentaja Antti Pennanen, 43, on toiminut kahden viime kauden ajan päävalmentajana Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa. Nuoret Leijonat saavuttivat elokuussa pelatuissa MM-kisoissa hopeaa ja vuoden 2021 MM-kisoissa pronssia. Liigan vuoden valmentajana Pennanen palkittiin kaudella 2018–2019, jolloin hän johdatti HPK:n Suomen mestaruuteen.

HPK:n juniori-ikäluokissa valmennusuransa aloittaneen Antti Pennasen ensimmäiset valmennusroolit Liiga-joukkueissa olivat HIFK:ssa ja KalPassa, joiden apuvalmentajana hän toimi vuosina 2011–2013 ennen siirtymistään Jukurien päävalmentajaksi.

Mikkeliläisseuran hän valmensi ensimmäisellä kaudellaan Mestiksessä hopealle ja kahdella seuraavalla kaudella mestaruuteen. HPK:n päävalmentajana Pennanen toimi kausina 2016–2020 kirkkaimpana kruununaan Suomen mestaruus keväällä 2019.

Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen apuvalmentajana Pennanen oli mukana voittamassa maailmanmestaruutta vuonna 2016. A-maajoukkueen apuvalmentajana hän saavutti maailmanmestaruuden keväällä 2019 ja toimi Leijonien valmennusryhmässä myös seuraavalla kaudella. Kahdella viime kaudella Pennanen luotsasi Nuoret Leijonat MM-pronssille ja -hopealle.

Ilveksen toimitusjohtaja Risto Jalo kiittää Jouko Myrrää sekä Marko Ojasta Ilveksen eteen tehdystä työstä ja toivottaa Antti Pennasen tervetulleeksi seuraan.

– Liigassa valmentajasopimukset tehdään hyvin varhaisessa vaiheessa ennen seuraavaa kautta. Päästyämme Antti Pennasen kanssa kausia 2023–2025 koskevaan sopimukseen tulimme siihen lopputulokseen, että jo tässä vaiheessa tehtävä muutos palvelisi seuraa parhaiten. Pennasen oltua vapaana näimme seuran kannalta parhaaksi vaihtoehdoksi aloittaa yhteistyömme heti, sanoo Jalo.

– Kiitämme Jouko Myrrää ja Marko Ojasta heidän tekemästään työstä Ilveksen hyväksi. Organisaatiomme ja joukkueemme ottivat merkittäviä askelia eteenpäin heidän sopimuskausiensa aikana. Samalla olemme erittäin tyytyväisiä, että pääsimme pitkään sopimukseen Antti Pennasen kanssa. Hän oli haluttu nimi valmentajamarkkinoilla, ja olemme erittäin tyytyväisiä, että hän valitsi Ilveksen.

Ilves victorious in a must-win game against Stavanger Oilers
Ilves changes head coach – Antti Pennanen starts immediately
UUTISET