Uutinen

Jouko Myrrälle kahden vuoden jatkosopimus ja uusi pesti junioripuolelle

Ilves-Hockey Oy

Liigajoukkueen nykyinen valmentaja Jouko Myrrä on solminut kahden vuoden jatkosopimuksen Ilveksen kanssa. Sopimus kattaa nykyisen lisäksi kaudet 2018-2019 ja 2019-2020.

Kari Järvinen ja Jouko Myrrä kehittämään Ilveksen juniorivalmennusta

Ilves-Hockey Oy on palkannut Jouko Myrrän myös seuran valmennuspäälliköksi 1.10.2017 alkaen. Hänen vastuualueina on toimia A-, B- ja C1-junioreiden valmennustiimien esimiehenä. Ilves ry:n jääurheilujaoston nykyinen valmennuspäällikkö Kari Järvinen vastaa C2-junioreiden ja sitä nuorempien pelaajien valmennustiimeistä. Uuden toimenkuvan myötä Jouko Myrrän tehtävänä on järjestää muun muassa seuran sisäistä valmentajakoulutusta, ohjata Ilves-junioreiden harjoittelua yhdenmukaiseksi sekä suunnitella mentorointi- ja sparraustapaamisia.

– Toimin aiemmin seitsemän vuotta Ilveksen juniorivalmentajana. Nyt minulla on mahdollisuus lähteä kehittämään Ilveksen junioritoimintaa yhdessä nykyisten valmennustiimien kanssa. Tavoitteena on jatkossa tehdä entistä laadukkaampaa juniorivalmennusta ja siten mahdollistaa omien lahjakkaiden junioreiden nousu Ilveksen liigajoukkueeseen, toteaa Jouko Myrrä.

– Panostus tuo seuraamme selkeän suunnan ns. pelaajan kilpapolulle ja yhtenevän toimintamallin aina Liigaan asti. On hienoa, että Ilves-Hockey Oy panostaa seuramme juniorityöhön entistä enemmän. Laadukas juniorivalmennus takaa pelaajien imun Ilvekseen nyt ja tulevaisuudessa, linjaa Kari Järvinen


Joe Piskulan kotidebyyttiin saa liput täältä!

Twitter

Lisää aiheita

12.9.2020 / Uutinen

Jäädytysputkisto rikkoutui – 3v3 Super Seriesin lopputurnaus keskeytettiin

Helsingin jäähallin jäädytysputkisto rikkoutui perjantaina iltapäivällä, eikä jäätä saatu yrityksistä huolimatta kunnostettua. Lopputurnaukselle pyritään löytämään uusi ajankohta, josta tiedotetaan myöhemmin. Päätös turnauksen keskeyttämisestä tehtiin turnauksen...

LUE LISÄÄ


10.9.2020 / Uutinen

Liiga ja Telia perustavat Suomeen e-jääkiekkoliigan – eLiiga laajentaa suomalaista e-urheilutarjontaa entisestään

Liiga ja Telia perustavat Suomeen jääkiekon virallisen e-urheilusarjan. eLiigaksi nimetty sarja alkaa marraskuussa. Liiga ja Telia toivat katsojille virtuaalista jääkiekkoviihdettä viimeksi huhtikuussa, kun edelliskauden pelaamatta...

LUE LISÄÄ


9.9.2020 / Otteluraportti

Ilves löi Lukon maalirikkaassa kamppailussa

Ilveksen ja Lukon välinen keskiviikkoillan harjoitusottelu tarjosi Hakametsän yleisölle kahdeksan maalia. Tupsukorvat iskivät päätöserässä kolmesti ja nousivat 2-3-tappioasemasta 5-3-voittoon. Kahden maalin avauserä Ottelun ensimmäisen laukauksen...

LUE LISÄÄ


8.9.2020 / Uutinen

CHL-kauden alku siirtyy marraskuulle – Ilveksen 1. kierroksen ottelut pelataan Münchenissä

Vallitsevan koronaviruspandemian ja siihen liittyvien tällä hetkellä voimassa olevien Euroopan maiden välisten matkustusrajoitteiden aiheuttaman epävarmuuden vuoksi CHL:n hallitus on päättänyt siirtää CHL-kauden alkua marraskuun puoliväliin....

LUE LISÄÄ


2.9.2020 / Otteluraportti

Ilves kaatoi Kärpät Kokkolassa

Kauteen valmistautuva Ilves kohtasi keskiviikkoiltana Kärpät Kokkolan jäähallissa. Hyvätasoinen ja vauhdikas harjoitusottelu päättyi lopulta jatkoajalla Ilveksen 3-2-voittoon. Ilveksen maaleista vastasivat kahdesti osunut Panu Mieho, sekä...

LUE LISÄÄ