1. Etusivu
  2. Otteluennakko
  3. Loppuunmyyty paikalliskamppailu käynnistää viikonlopun

Loppuunmyyty paikalliskamppailu käynnistää viikonlopun

Vesa Suonsyrjä
Ilves PE 9.12. klo 18:30 Tappara

Ilves isännöi perjantaina kauden kolmatta paikalliskamppailua. Kauden aiemmat kohtaamiset voittanut Ilves pääsee hakemaan kolmatta perättäistä kiinnitystä paikallisherruuteen peräti kuukautta ennen ottelua loppuunmyydyn Nokia Arenan eteen.

Kymmenen ottelun kuntopuntarin kärjessä ovat molemmat tamperelaisseurat. Ilves on kerännyt tällä ajanjaksolla 23 pistettä kun vastaavasti Tappara on kerännyt 22 pistettä. Sarjataulukossa joukkueet ovat perättäin Ilveksen ollessa kolmantena ja Tapparan ollessa neljäntenä.

Tämän kauden aiemmat paikalliskamppailut käytiin alkukaudesta. Syyskuun lopulla Ilves voitti lukemin 3-0 ja lokakuun alussa lukemin 1-4. Näissä otteluissa tehokkaimmat Ilvekset ovat olleet Eemeli Suomi tehoin 1+3, Joona Ikonen tehoin 1+2 sekä Les Lancaster tehoin 2+0. Tapparasta ainoan maalin kuluvan kauden paikallispeleissä iski kahden miehen ylivoimalla Kristian Tanus.

Joukkueiden parhaat pistemiehet ovat olleet Joona Ikonen 27 pisteellään, Eemeli Suomi 26 pisteellään ja Tapparan tehokkain Jori Lehterä 25 pisteellään. Puolustajista tehokkain on Les Lancaster 21 tehopisteellä ja Tapparan tehokkain on ollut Valtteri Kemiläinen, joka on kolmessatoista ottelussa iskenyt yhtä monta tehopistettä.

Ilves-Jukurit la 10.12. klo 15:00

Heti seuraavana päivänä lauantaina 10.12. kotiottelut jatkuvat perhepelin merkeissä, kun vieraaksi saapuu Mikkelin Jukurit. Lauantai on samalla kauden toinen tuplaottelupäivä Nokia Arenalla, kun molemmat tamperelaisjoukkueet pelaavat samana päivänä kotiottelunsa.

Lauantain perheottelun lipputarjous (kategoriat 5-8):

  • Nuorisolippu (7-16v) 5€
  • Aikuiset 10€

Osta lippu – hyödynnä lipputarjous!


Areenan ovet aukeavat klo 16:30. Ottelu on loppuunmyyty, joten mahdollisen ruuhkan vuoksi suosittelemme saapumaan ajoissa paikalle. Ottelulipulla kuljet Nyssellä veloituksetta – lue lisää.

Areenan aulassa:

  • DJ soittaa musiikkia tapahtuman alusta lähtien.
  • Casino Taproomissa sekä Maltti-mökkibaarissa on happy hour klo 16:30-18:00 välisenä aikana.
  • Ennen ottelua Ilves Pregamessa Mikko Heinämäen haastattelussa on Ilves-valmentaja Raimo Helminen ja muusikko Ari ”Kankku” Kankaanpää. Avausmaaliveikkauksen palkintona on Matias Mäntykiven maila.
  • Ilves-Kaupan paitapaino palvelee ennen ottelua ja aina kolmannen erän alkuun asti.
  • Metkunen loihtii keltavihreät kasvomaalaukset ennen ottelua.

Alkushow alkaa klo 18:15. Ennen ottelun alkua palkitaan Liigan marraskuun pelaaja Eemeli Suomi. Ensimmäisellä erätauolla järjestetään Ilves U9-junioreiden peli ja toisella erätauolla on luvassa vauhdikas Lost Tacos -erätaukokisa. Kuplapallot sekä muut elämys- ja ohjelmapalvelut koko Suomessa tarjoaa Grr8t Sports.

Ottelun päätyttyä aulan valtaa Ilves Aftergame. Luvassa on mm. pelaajahaastattelu sekä ottelun avausmaaliveikkauksen voittajan palkitseminen. Ilta jatkuu vauhdikkaana areenaan aulassa, kun Casino Taproomin lavalle nousee liveartisti Peeta.


Pelaajakommentit: Jarkko Parikka

Moro Jake, miten summaisit oman alkukautesi?

– Ihan hyvin olen omasta mielestäni pelannut. Tiedän, että pystyn parantamaan kauden mittaan vielä, mutta ihan tyytyväinen voin olla alkukauteen.

Olet pelannut jo toista kautta yhdessä Les Lancasterin kanssa, miten arvioit teidän yhteispeliänne?

– Auttaa tietenkin paljon, kun ollaan saatu pelata yhdessä näin kauan. Helpottaa kun tietää miten toinen pelaa, Les on etenkin hyökkäyspäässä erinomainen ja puolustuksessa pyrimme saamaan paineen pois nopeasti alueelta.

Sait kutsun Leijona-paitaan kuluvalla viikolla, se varmasti nosti hymyn huulille.

– Totta kai siitä tuli mahtava fiilis, on aina kunnia pukea leijonapaita päälle. Viimeksi olin mukana viime kauden lopulla, urallaan kuusitoista A-maaottelua pelannut Parikka muistelee.

Huomenna perjantaina on taas paikalliskamppailun aika, mitä ajatuksia se herättää.

– Hienoa on taas päästä pelaamaan täyden hallin edessä Tapparaa vastaan. Edellisistä kohtaamisista on kulunutkin jo aikaa. Nämä ovat upeita pelejä ja on ollut hienoa nähdä minkälaista kiinnostusta peli on jo etukäteen herättänyt, Parikka hymyilee.

Kuva: Anssi Takala, Ilves.com

Lue lisää:
Haastattelu: Samu Bau tuli Ilvekseen kehittymään liigakiekkoilijaksi
Haastattelu: Arizonassa viihtyvä Juuso Välimäki ”Haluan olla huippupakki tässä sarjassa”
Uutinen: Neljä Ilves-pelaajaa Leijonien EHT-joukkueeseen

Ilveksen Matkassa -podcastin osa 8 – vieraana Hannu Henriksson
Ilveksen kiri ei riittänyt – Tapparalle kauden ensimmäinen paikallispelivoitto
UUTISET