Markus Ruusu, 20, siirtyy TuTon Mestis-joukkueeseen toistaiseksi voimassaolevalla lainasopimuksella. 188-senttinen maalivahti on edustanut tällä kaudella Ilvestä 11 liigaottelussa.
– Markukselle on tärkeää päästä pelaamaan hyvätasoisia otteluita. Turussa harjoitellaan ja pelataan lähes ammattimaisesti, joten uskon TuTon olevan hyvä valinta hänen kehitykselleen. Mikäli tarvetta maalivahtiosastollemme on, kutsumme hänet takaisin kokoonpanoomme, kertoo Ilveksen urheilutoimenjohtaja Kari Heikkilä.
JYP:stä täksi kaudeksi lainasopimuksella Ilvekseen siirtynyt Ruusu on NHL-seura Dallas Starsin kuudennen kierroksen varaus vuodelta 2015.