Kahdella vierasottelulla kauden aloittanut Ilveksen U20 joukkue jatkoi positiivisia esityksiään kotiavauksessa lauantaina Hakametsässä. Varsinkin kaksi ensimmäistä erää ottelua mielin määrin hallinneet pikkuilvekset joutuivat lopulta tiukoille kun vierailija IFK pääsi iholle mutta kolme pistettä jäivät kuitenkin täysin ansaitusti Tampereelle, ja kolmen ottelun jälkeen on Ilveksellä koossa vähintäänkin kohtuulliset seitsemän sarjapistettä.
Ilves aloitti pelin melkoisella ryminällä. Alun painostus palkittiin ajassa 05.21 kun Jalmari Melanen ampui kiekon ohi Hifk:n maalivahti Vili Varosen. Syöttöpiste merkittiin Roni Kuukasjärvelle. Kotijoukkue jatkoi kovalla tohinalla ja pääsi ylivoimallekin erän puolivälissä mutta tällä kertaa ruuti oli märkää. Lähes heti perään seurasi uusi ylivoima mutta vieläkään ei lisämaaleja nähty. Erän lopulla pahoissa vaikeuksissa koko erän ollut vierasjoukkue oli pakotettu vielä kolmanteenkin jäähyn mutta ensimmäiselle erätauolle mentiin vierasjoukkuetta mairittelevissa 1-0 lukemissa.
Toinen erä alkoi siitä mihin ensimmäinen päättyi eli Ilves vei ja IFK vikisi. Kotijoukkueella oli lukuisia tekopaikkoja mutta maaliin kiekkoa ei saatu. IFK pääsi hieman peliin mukaan kun Jesse Hietanen otti ajassa 27.48 kotijoukkueen ensimmäisen rangaistuksen mutta silloin esiin astui maalivahti Jimi Kuivila joka otti muutaman tärkeän kopin alivoiman aikana. Kuivilan johdolla Ilves kesti myös seuraavan alivoimansa ja näiden jäähyjen myötä peli myös hieman tasoittui. Erän loppuun sai kotijoukkue vielä kolmannenkin jäähyn mutta se oli tällä kertaa tarvittava herätys. Alivoimalla Paul Mottard pelasi Timi Teuho-Markkolan puolittaiseen läpiajoon ja tämä näytti että miksi maaleja on syntynyt myös isommissa ympyröissä ja veivasi kiekon komeasti ohi IFK maalilla hyvin pelanneen Vili Varosen. Kolmanteen erään lähdettiin siis kotijoukkueen 2-0 johdossa.
Kolmaskin erä alkoi ilvesmerkkisesti mutta kesken kotijoukkueen painostuksen iski IFK avausmaalinsa aivan Kuivilan maalin edestä. Tästä ei pikkuilvekset kuitenkaan lannistuneet vaan vajaata paria minuuttia myöhemmin ampui Aleksi Koponen maalin edestä irtokiekon kolmannen kerran IFK verkkoon. Syöttöpisteen nappasi alkukaudesta syöttöpisteitä roppakaupalla napsinut Jakub Frolo. Tämän jälkeen peli aaltoili kahta ensimmäistä erää huomattavasti tasaisemmin ja myös vierailijoilla oli paikkansa mutta ne hoiti Jimi Kuivila ilvesmaalilla tyylikkäästi. Ajassa 52.30 joutui Ilves taas alivoimalle ja tällä kertaa IFK rokotti välittömästi ja nousi jälleen maalin päähän.Tämän jälkeen vierailijat ottivat pari rangaistusta ja Ilves sai paikan ratkaista ottelu mutta ei siinä onnistunut ja aivan lopussa pääsi puolestaan HIFK yrittämään tasoitusta jopa kahden miehen ylivoimalla mutta ei saanut kuitenkaan kiekkoa maaliin. Ilves puolusti lopun uhrautuvasti ja otti todellakin ansaitut kolme pistettä olemalla tänään kentällä selkeästi hallitseva joukkue.
Edun Herkkukeidas palkitsee jo perinteiseen tapaan jokaisessa Ilveksen kotiottelussa Ilveksen nälkäisimmän pelaajan ja tänään palkinnon nappasi tärkeillä hetkillä jälleen kerran upeasti torjunut maalivahti Jimi Kuivila :
– Alussa oli tosin vähän töitä mutta kun sai yhden ison kopin niin fiilis nousi. Kolme pistettä maistuu aina ja varsinkin kun se tuli lopulta aika tiukan taistelun jälkeen.
Omista tavoitteistaan tälle kaudelle Jimi kertoi vähäsanaisesti mutta päättäväisesti :
– Päivä kerrallaan mennään kohti ammattilaisuutta.
Ilveksen U20 joukkueen seuraava kotiottelu pelataan Hakametsässä ensi viikon lauantaina 20.syyskuuta ja silloin vastaan luistelee Roki Rovaniemeltä. Ottelu alkaa klo 12.30, lämpimästi tervetuloa seuraamaan viihdyttävää kiekkoa!











