Otteluennakko

Voittoputkelle haetaan jatkoa Lappeenrannasta

Vesa Suonsyrjä

KE 10.03. 18:30

Eilen heikohkolla peliesityksellä kaksi pistettä KooKoolta napannut Ilves matkustaa tänään Lappeenrantaan, jossa haussa on neljäs perättäinen voitto. Aiemmat kohtaamiset ovat päättyneet kotivoittoihin, onnistuuko Ilves nappaamaan tänään vierasvoiton?

SaiPa jäämässä ulos jatkopeleistä

Vaikka kautta on vielä reilusti jäljellä on Lappeenrantalaisten tilanne sarjassa tukala – SaiPa on sijalla kolmetoista kerättyään 45 ottelussa 46 sarjapistettä. Sijalla kymmenen olevaan Vaasan Sportiin on matkaa kolmetoista pistettä ja joukkueen trendi on laskeva.

SaiPa lähtee kamppailuun kahdeksan ottelun tappioputkessa. Näistä kahdeksasta edellisestä ottelustaan SaiPa on hävinnyt neljä jatkoajalla tai voittolaukausten jälkeen. Eilen SaiPa kaatui TPS:lle jatkoajan jälkeen 2-1.

Joukkueen selkeä ykköstykki on kokenut Tomas Zaborsky, joka on iskenyt 32 tehopistettä. Ero toisena sisäisessä pistepörssissä olevaan Jarno Koskirantaan on merkittävä, sillä kovin odotuksin sarjaan palannut Koskiranta on jäänyt 18 tehopisteeseen. Lujalaukauksinen Sam Lofquist on uhka etenkin ylivoimalla.

Ilves löytänyt voittovireen

Eilisen KooKoo voiton jälkeen haastatteluissa oli harvinaisen pettyneitä miehiä siihen nähden, että tulosurheilun ainoalla mittarilla – voittamisella Ilves oli kaukalossa parempi. Totta on myös, että pelin eilinen taso ei riitä valtaosassa liigakamppailuista voittamiseen. Joukkueena tärkeää on kuitenkin voittaa heikommallakin pelillä.

Yksi Ilveksen murheenkryyneistä isommallakin otannalla on aloittaminen, jossa eilen tuli turpaan 29-46. Sivussa yhä oleva Panu Mieho on Ilveksen paras aloittaja, Miehon aloitustehokkuus 51,1% on sarjan 42 parasta. Vähemmän aloittaneista Matias Myttynen on hyvä aloittaja ja eilenkin ainoa, joka pääsi 50% aloitustehokkuuteen.

Ilveksen kokoonpanossa on pieniä muutoksia. Kakkosketju on nyt muodossa Järventie-Rockwood-Joona Ikonen ja nelosketjuun nousee Joose Antonen, joka korvaa eilisen voittomaalin tehneen Santeri Virtasen. Myös Ilveksen avausmaalin tehnyt Niko Peltola huilaa ja Santeri Airola nousee seiskapakiksi.

EDELLISET OTTELUT
AJANKOHTAKOTIVIERASTULOSSARJAYLEISÖ
To 01.01.1970SaiPaIlves1-2Runkosarja0
To 01.01.1970IlvesSaiPa2-1Runkosarja0
To 01.01.1970SaiPaIlves4-2Runkosarja1816
To 01.01.1970IlvesSaiPa2-1Runkosarja2807
La 22.02.2020IlvesSaiPa3-0Runkosarja6420
La 25.01.2020SaiPaIlves1-4Runkosarja3547
La 23.11.2019SaiPaIlves1-2Runkosarja3501
Pe 01.11.2019IlvesSaiPa6-2Runkosarja4726
Ti 19.03.2019IlvesSaiPa4-2Pudotuspelit5141
Su 17.03.2019SaiPaIlves3-2 JAPudotuspelit3364
La 16.03.2019IlvesSaiPa3-2 JAPudotuspelit4805
Ke 27.02.2019SaiPaIlves2-3Runkosarja3578

Seuraava kotiottelu pelataan lauantaina 13.3 kun vastaan asettuu TPS, tuttuun tapaan Pregame-livestudion kautta voit virittäytyä otteluun ja katsoa ottelun CMoren kautta, otteluun ei oteta yleisöä!

Sarjataulukko

#JOUKKUEOPP/O
1 Lukko591242.10
2 HIFK49931.90
3 TPS581061.83
4 Tappara57961.68
5 Kärpät56941.68
6 Pelicans57951.67
7 Ilves53881.66
8 KalPa57941.65
9 KooKoo54881.63
10 Sport53751.42
11 HPK56721.29
12 Ässät57661.16
13 JYP58550.95
14 Jukurit56530.95
15 SaiPa52490.94

Lisää aiheita

10.4.2021 / Otteluraportti

Ilves taipui Tapparalle runkosarjan päätöskamppailussa

Liiga-kauden 2020-2021 runkosarja päättyi Ilveksen osalta 2-5-paikallispelitappioon. Tupsukorvien maaleista vastasivat Roby Järventie ja Aleksi Elorinne. Ilveksen runkosarjan loppusijoitus sekä pudotuspelien vastustaja ja otteluohjelma varmistuvat ensi...

LUE LISÄÄ


10.4.2021 / Otteluennakko

Runkosarja pakettiin paikallisottelulla

Ilves ja Tappara pelaavat tänään Ilveksen runkosarjan päättävässä kamppailussa isoista pisteistä, sillä sijoitukset voivat molemmilla joukkueilla vielä vaihdella runkosarjan päätöskierroksilla – jatkaako Ilves dominointiaan paikallispeleissä?...

LUE LISÄÄ


9.4.2021 / Uutinen

Game Worn- ja Game Issued-retropaitojen huutokauppa

Kauden 2020-2021 valkoisten Game Worn- ja Game Issued-retropaitojen huutokauppa on alkanut. Huuto.netissä toteutettavan kaupan ensimmäisen myyntierän huutoaika päättyy sunnuntaina 11.4. klo 20. Seuraavat huutokaupattavat erät...

LUE LISÄÄ