Miia Kahila

LA 23.9. 17:00 TPS - Ilves, Turku

3 - 0
(0-0, 2-0, 1-0)
TILASTOT

60:00 5841

Ilves matkusti lauantaina Turun Gatorade Centeriin kamppailuun Turun Palloseuraa vastaan. Edellisiltana perjantaina Ilves jäi pisteittä Nokia Arenalla Pelicansia vastaan ja pisteet jäivät saamatta myös lauantaina, kun TPS voitti ottelun lukemin 3-0 (0-0, 2-0, 1-0).

Ottelu lähti liikkeelle hyvällä temmolla, mutta pian TPS sai Ilvestä paremmin juonesta kiinni. Kotijoukkueen maaleilta kuitenkin vältyttiin ja myös erässä tullut TPS-ylivoima selätettiin jälleen siististi.

Toisen erän alku oli omistettu TPS-maaleille. Ensin ajassa 21:07 Tobias Haapanen vie TPS:n 1-0 johtoon ja minuuttia myöhemmin vasta 17-vuotias Emil Hemming tekee Liiga-uransa toisen osuman ja ottelu on turkulaisille jo 2-0. Toisen erän laukaukset TPS:lle 21-7, joten kolmanteen erään ei Ilvekselle jäänyt muuta kuin parannettavaa.

Päätöserässä jatkettiin siitä, mihin edellisessä erässä jäätiin. Ottelun kolmannen TPS-maalin teki Kalle Väisänen ylivoimalla ajassa 54:19. Ilves pääsi myös pelaamaan ensimmäistä kertaa ylivoimaa ottelun loppupuolella, mutta minuuttia myöhemmin tullut Ilves-rangaistus vesitti yrityksen. Ottelussa ei enää maaleja nähty ja TPS otti Ilveksestä voiton lukemin 3-0.


Seuraava ottelu: Tiistaina 26. syyskuuta Ilveksen vieraaksi tulee Kalevan Pallo Kuopiosta. Ottelu alkaa Nokia Arenalla klo 18.30.

Osta ottelulippu

UUTISET