1. Etusivu
  2. Otteluraportti
  3. Ilvekseltä kypsä esitys Porissa – Sarja katkolla sunnuntaina Nokia Arenassa

Ilvekseltä kypsä esitys Porissa – Sarja katkolla sunnuntaina Nokia Arenassa

Marko Herckman

Ilveksen ja Ässien neljännesfinaalit jatkuivat perjantaina Porissa. Tasapainoisena ja valmiina Isomäkeen saapunut Ilves otti mukaansa tyylipuhtaan 1-4-voiton. Ilves johtaa sarjaa nyt voitoin 3-1 ja ensimmäinen ottelupallo pelataan sunnuntaina Nokia Arenalla.

Ilves avaa Isomäessä

Ässät on tunnettu kovasta alustaan kotikaukalossaan, mutta tällä kertaa Ilves oli vahvempi alkuminuuteilla. Se toi myös tulosta jo kolmen minuutin pelin jälkeen, kun Balazs Sebök nosti kiekon rystyltä yläpesään Joona Ikosen ja Tuomas Salmelan syötöistä. Ässät pääsi kuitenkin välittömästi mukaan, kun nuori Lenni Hämeenaho hyödynsi porilaisten ensimmäisen tekopaikan ajassa 3.52.

Ässät sai tasoituksen jälkeen muutaman minuutin energiapiikin ja onnistui luomaan muutaman mainion tekopaikan. Erässä kuudesti torjunut Marek Langhamer kuitenkin kesti. Erän edetessä Ilves onnistui jälleen käyttämään paremmin vahvuuksiaan ja pitämään kiekkoa. Lisäosumia ei kuitenkaan nähty.

Ilveksen unkarilaishyökkääjä Balu Sebök nosti kiekon taitavasti ylänurkkaan. Kuva: Tomi Vastamäki

Nelosketju iskee

Jos Ässät iski kesken Ilves-painostuksen avauserässä, niin Ilves maksoi kalavelat toisessa erässä. Ässät painoi pitkään vaarallisen oloisesti, mutta Ilves piti keskustan tiiviinä ja maalipaikat jäivät lopulta aika vähiin. Erän ensimmäinen puolikas oli selvästi kotijoukkueen, mutta sitten iski Ilves. Santeri Virtanen löysi upealla syötöllä maalin edestä Jarno Koskirannan ja kokenut sentteri vei Ilveksen 1-2-johtoon. Ilveksen nelonen Virtanen-Koskiranta-Eetu Päkkilä oli muutenkin toisessa erässä erinomainen ja kuormitti porilaisia pitkillä hyökkäyksillä.

Eemeli Suomi oli läpi illan yksi Ässä-pelaajien lämpimien tunteiden suosikkikohteista. Se sai kovan kamppailijan hymyilemään. Kuva: Tomi Vastamäki

Ilves pelaa viileän voiton

Kolmannessa erässä esiintyi kypsä Ilves. Ässät sai kyllä ajoittaisia hyökkäysalueen paineita, mutta Ilves piti porilaiset pääsääntöisesti kulmissa. Marek Langhamer joutui torjumaan koko ottelussa vain 14 kertaa. Eikä tamperelaiset omaakaan hyökkäyspeliään unohtaneet, vaan Ilves iski aina paikan tullen kohti Niklas Rubinin maalia.

Erinomaisesti playoffseissa esiintynyt Eemeli Suomi onnistui iskemään Ilveksen 1-3-johtoon ajassa 52.26 ja käytännössä ratkaisi ottelun. Ässät yritti vielä lopussa kammeta mukaan, mutta tehot 2+1 kerännyt Jarno Koskiranta laittoi pelin lopullisesti pakettiin ampumalla kiekon omasta päästä tyhjään Ässien rysään. 1-4-loppulukemat eivät jättäneet selittelylle tilaa.

Ottelun ratkaisut:

Ilves lähti tällä kertaa Poriin omien vahvuuksiensa kautta ja jätti Ässien mukana runnomisen vähemmälle. Kaksinkamppailupelissä Ilves oli valmis ja iski riittävät maalit kiekollisella vahvuudellaan. Puolustuspeli toimi mallikkaasti läpi ottelun.

Ilveksen parhaat:

Kokenut Jarno Koskiranta keräsi komeat tehot 2+1. Eetu Päkkilä ja Santeri Virtanen säestivät laidoilla mainiosti. Eemeli Suomi näytti kapteenin esimerkkiä ottamalla ja antamalla iskuja, sekä iskemällä ratkaisevan tuntuisen 1-3-osuman. Puolustuksesta voi nostaa esiin vaikka Tuomas Salmelan. Dominik Masinin jälkeen toiseksi eniten Ilves-pelaajista pelannut Salmela toi tarvittavaa rouhintavoimaa Ässien fyysisiä pelaajia vastaan ja antoi upean avaavan syötön Ilveksen tärkeään ensimmäiseen maaliin.

Tuomas Salmela järjestyksenvalvojan tehtävissään. Kuva: Tomi Vastamäki
Veikkausliiga-joukkue Ilveksen taustayhtiön omistuspohja laajenee – Ilves-Hockey Oy mukana tulevassa osakeannissa
Neljännesfinaalisarja katkolla sunnuntaina – eteneekö Ilves semifinaaleihin
UUTISET