Otteluennakko

Ilves lähtee ryöstöretkelle Jyväskylään

Marko Herckman
Pekka Suojanen

Ilveksen kova kolmen ottelun viikko jatkuu lauantaina JYPiä vastaan. Onnistuuko eilen pudotuspelihenkisessä kamppailussa KooKoon voittanut Ilves nappaamaan pisteet myös Jyväskylästä?

Tuoreita jalkoja Hippokselle

Ilveksen viikko käynnistyi Helsingissä tylyllä tappiolla IFK:ta vastaan. Perjantaiksi nuori tamperelaisryhmä oli luonut turkkinsa uudelleen ja rutisti väkisin pisteet kovavireistä KooKoota vastaan. Kouvolalaisia vastaan käydyssä väännössä nähtiin enteitä tulevien playoffien vaatimustasosta ja fysiikasta. Ilveksen ylivoimapeli näytti KooKoota vastaan jälleen tehonsa ja monipuolisesti pyörivä pakkopeli löi kolmesta yrityksestä kaksi maalia. Lukas Dostal pelasi jälleen maalilla huippupelin ja laukaisukartta kertoo myös Ilveksen puolustaneen parasta sektoria laadukkaasti.

JYPiä vastaan Ilves tuo kokoonpanoon tuoreita jalkoja. Eetu Päkkilä ja Teemu Lepaus nousevat ketjuihin ja puolustuspäähän tulee Tuomas Salmela. Maalilla pelaa tulokasveskari Eetu Mäkiniemi.

JYP-ikoni Hytösellä juhlapeli

JYPin osalta kulunut kalenterivuosi on tulosten osalta synkkää luettavaa. Viimeiset 14 pelattua ottelua ovat tuottaneet vain neljä voittoa. Samalla jyväskyläläiset ovat valahtaneet sarjan kärkikahinoista sijalle kahdeksan. Tämä viikko on tuonut pitkästä aikaa valoa JYPin leiriin ja hurrikaanipaidat ovat voittaneet viikon molemmat pelinsä. Keskiviikkona Hippoksella kaatui Jukurit numeroin 2-1-ja eilen JYP oli tyly vieras KalPaa vastaan vieden pelin selvästi 0-5.

JYPin konkariosasto oli eilen iskussa KalPaa vastaan. Vuoden 2011 maailmanmestari Jarkko Immonen, 37, laittoi tiskiin tehot 2+2 ja Juha-Pekka Hytösen, 38, kaksi tehopistettä nosti hyökkääjän uran yhteistehoiksi tasan 400 tehopistettä. Hytösellä on lauantain ottelussa muutenkin syytä juhlaan, sillä JYPin seuraikoni rikkoo Ilvestä vastaan 800. liigapelin rajan.

Pistepörssin kärkikaksikko vastakkain

Ilveksen Eemeli Suomi nousi viime viikolla Liigan pistepörssin kärkisijalle. Tähän mennessä tehot 22+26 kerännyt Ilves-kapteeni oli eilenkin huippuiskussa KooKoota vastaan. Tehojen lisäksi Suomi kantaa Ilveksen joukkuetta pyyteettömällä työllä vaihdosta toiseen ja on kehittynyt yhdeksi koko sarjan parhaista kaksinkamppailijoista. Vastustajan maalin lähistöllä Suomi on kenties sarjan paras pelaaja. Kaksi pistettä Suomea jäljessä pistepörssissä oleva JYPin Julius Nättinen on pelannut viime ajat tehollisesti vaisumpaa vaihetta, mutta johtaa edelleen Liigan maalipörssiä 27:llä tehdyllä osumalla.

Maajoukkueen matkassa viime viikolla ollut Ilves-sentteri Arttu Ruotsalainen keräsi eilen kaksi syöttöpistettä ja kahmi aloituksia käsittämättömän hyvällä prosentilla. Buffalo Sabresin harjoitusleirillä alkukaudesta käynyt Ruotsalainen voitti eilen 18 aloitusta kahdestakymmenestä. Ruotsalaisen lisäksi maajoukkueessa ollut Jarkko Parikka kellotti eilen Ilves-pakistosta isoimmat minuutit ykkösylivoiman viivapelaajana pelaavan Kalle Maalahden kanssa. Yksi KooKoo pelin onnistujista oli myös Joona Ikonen, jonka valmennus heitti kentälle useasti pelin tärkeillä hetkillä.

Onko Ilveksen vuoro voittaa?

JYP on tällä kaudella ainoa liigaseura, jota Ilves ei ole onnistunut voittamaan. Joukkueet ovat pelanneet muutaman värikkään ja runsasmaalisen pelin, joista rutinoitunut JYP on kuitenkin onnistunut poistumaan voittajana.

Ilves taistelee kynsin hampain pudotuspelien kotiedusta, kun taas JYP on suvantoivaiheen jälkeen nousemassa jälleen takaisin taisteluasemiin. Kokenut jyväskyläläisjoukkue onkin jälleen yksi hyvä mittari peli peliltä kehittymään pyrkivälle nuorelle Ilves-laumalle.


Ilveksen poissaolot ja toipumisajat 15.2.2020

EDELLISET OTTELUT
AJANKOHTA KOTI VIERAS TULOS SARJA YLEISÖ
To 01.01.1970 Ilves JYP 6-2 Harjoitusottelut 1062
La 15.02.2020 JYP Ilves 1-2 VL Runkosarja 4437
Pe 20.12.2019 Ilves JYP 5-6 Runkosarja 6642
Ke 20.11.2019 Ilves JYP 1-3 Runkosarja 5079
La 05.10.2019 JYP Ilves 6-4 Runkosarja 3609
La 26.01.2019 Ilves JYP 3-1 Runkosarja 5104
Pe 25.01.2019 JYP Ilves 3-1 Runkosarja 4073
La 17.11.2018 JYP Ilves 5-2 Runkosarja 4086
La 15.09.2018 Ilves JYP 3-4 Runkosarja 4752
La 10.02.2018 JYP Ilves 5-1 Runkosarja 4437
Pe 09.02.2018 Ilves JYP 6-3 Runkosarja 4873
Pe 01.12.2017 Ilves JYP 5-2 Runkosarja 3990

Seuraava kotiottelu Ilves-Jukurit keskiviikkona 19.2. 18.30!

Sarjataulukko

# JOUKKUE O TM PM P
0 HIFK 0 0 0 0
0 HPK 0 0 0 0
0 Ilves 0 0 0 0
0 Jukurit 0 0 0 0
0 JYP 0 0 0 0
0 KalPa 0 0 0 0
0 KooKoo 0 0 0 0
0 Kärpät 0 0 0 0
0 Lukko 0 0 0 0
0 Pelicans 0 0 0 0
0 SaiPa 0 0 0 0
0 Sport 0 0 0 0
0 Tappara 0 0 0 0
0 TPS 0 0 0 0
0 Ässät 0 0 0 0

Lisää aiheita

28.9.2020 / Uutinen

Liiga-kausi 2020-2021 käynnistyy – lokakuun kotiotteluiden liput myynnissä!

Ilveksen Liiga-kausi 2020-2021 käynnistyy perjantaina 2.10. Hakametsän jäähallissa, jossa vastaan asettuu SaiPa. Lokakuun kotiotteluiden liput ovat nyt myynnissä Lippupisteen kanavissa. Kotiottelut lokakuussa Pe 2.10. klo...

LUE LISÄÄ


28.9.2020 / Uutinen

Erityisjärjestelyt Ilveksen kotiotteluissa koronaviruspandemian aikana

Hakametsän jäähallissa noudatetaan valtakunnallisia ja paikallisia viranomaismääräyksiä koronaviruspandemian aikana. Erityisjärjestelyiden tarkoituksena on tehdä ottelutapahtumasta turvallinen kaikille osapuolille ja helpottaa tapahtumaan osallistuneiden jäljittämistä mahdollisissa altistumistapauksissa. Hakametsän...

LUE LISÄÄ