Otteluennakko

Iskeekö Ilves avausvoittoon Oulussa?

Ilveksen ja Kärppien neljännesfinaalisarja jatkuu maanantaina Oulussa. Ilves lähtee Raksilaan tiukasta tilanteesta, sillä tamperelaisten hyvästä taistelusta huolimatta Kärpät johtaa sarjaa voitoin 2-0.

Erikoistilanteet kääntäneet sarjaa Kärpille

Ilves aloitti sarjan erittäin vahvasti perjantaina Oulussa ja oli lähellä kaapata kotiedun itselleen. Rutinoitunut Kärpät nousi kuitenkin väkisin tasoihin ja lopulta jatkoerässä voittoon. Onni ei ollut Ilveksen puolella, sillä hetkeä ennen Kärppien Teemu Kivihalmeen tekemää 4-3-voittomaalia Ilveksen Mark Flood oli kilauttanut kiekon tolppaan. Sarja jatkui heti lauantaina Hakametsässä. Ottelu venyi tasaisena ja maalittomana aina kolmanteen erään asti, jossa Kärpät onnistui kääntämään pelin itselleen lukemin 0-4. Lopulta selviksi venyneistä lukemista huolimatta ottelu oli tasainen ja Ilveksellä oli oivat mahdollisuudet kääntää peli myös itselleen.

Erikoistilanteet on olleet toistaiseksi suurin syy, joka on kääntänyt sarjaa Kärpille. Etenkin Ilveksen ylivoima on tökkinyt, eikä tamperelaiset ole vielä kertaakaan osuneet miesylivoimalla lukuisista mahdollisuuksista huolimatta. Kärpät puolestaan on tehnyt molemmissa otteluissa yhden ylivoimaosuman ja lauantain pelissä se jäi myös voittomaaliksi. Ensimmäisen kohtaamisen voittomaalin Kärpät onnistui tekemään alivoimalla. Ilveksellä on ollut sivussa ylivoiman runkopelaajia, joka omalta osaltaan on vaikeuttanut ylivoiman toimimista.

Ruotsalainen pelannut hurjat minuutit

Ilveksellä on ollut sarjassa paljon tärkeitä pelaajia sivussa. Lauantain pelistä joutui jäämään sairauden vuoksi sivuun kapteeni Eemeli Suomi. Lisäksi sivussa on ollut Joose Antonen, Panu Mieho ja vielä maanantaina pelikiellossa oleva Samuli Vainionpää. Lauantain kamppailussa Oskari Laaksonen loukkaantui Oskar Osalan laitataklauksen seurauksena. Sunnuntai-iltana ei ollut vielä tiedossa sen paremmin Laaksosen pelikielto kuin Osalan mahdolliset lisäsanktiot.

Ilves sai ensimmäisessä neljännesfinaalissa kaivattua tulitukea hyvin pelanneen ykkösketjun takaa, kun Mike Halmo ja Juho Liuksiala onnistuivat Teemu Rautiaisen lisäksi maalinteossa. Halmo on saanut Kärppiä vastaan vahvuuksiaan esiin ja vahvan kanadalaisen hyviä otteita Ilves tarvii myös maanantaina Oulussa. Ilveksen nuoressa joukkueessa kokemusta edustava Rautiainen on tärkeä pelaaja joukkueelleen. Rautiainen on ollut pudotuspeleissä Ilveksen tehokkain pelaaja tehoin 2+4 ja pelannut muutenkin erinomaisen uhrautuvalla asenteella.

Puolustuspäässä Ilveksestä isointa vastuuta ovat kantaneet rauhallisesti pelaava Niko Peltola, sekä läpimurtokauttaan pelaava Jarkko Parikka. Lukas Dostal on ollut Ilveksen maalilla erinomainen ja antanut joukkueelleen mahdollisuuden voittoon. Ykkössentteri Arttu Ruotsalainen tahkosi viikonlopun peleissä yhteensä hurjat 53 minuuttia.

Kärpät peluuttanut leveästi

Kärpät on peluuttanut laajaa materiaaliaan varsinkin hyökkäyspään osalta erittäin tasaisesti. Oululaisten ykkössentteri Nicklas Lasu on kerännyt eniten peliaikaa Kärppien hyökkääjistä, mutta jää minuuteissa selkeästi Ruotsalaisen lukemista. Puolustuspäässä eniten vastuuta Kärpissä keräävät Atte Ohtamaa ja Jani Hakanpää.

Lasu on onnistunut molemmissa peleissä maalinteossa. Kultakypärä Ville Leskistä ei vielä kentällä paljoa ole huomannut, mutta siitä huolimatta runkosarjan pistepörssin kakkosella on kasassa kolme syöttöpistettä.

Maalilla Veini Vehviläinen on ollut totutun varma.

Ilveksellä henkisesti kova paikka

Vaikka Ilveksen nuori ja kokematon joukkue on kerännyt roimasti oppia pudotuspelien aikana, niin Kärppien voittaminen ei ole vielä onnistunut. Ilves joutui lähtemään ottelusarjaan huomattavasti kovempi fyysinen kuorma rasituksenaan, mutta tiukkojen pelien kääntyminen rassaa varmasti myös henkisesti. Lauantaina henkinen väsymys näkyi etenkin ylivoimapelissä.

Maanantaina on kuitenkin taas uusi mahdollisuus. Ilveksen energinen joukkue on noussut tällä kaudella useammankin kerran sillasta ja mahdollista se on Kärppiäkin vastaan. Ilveksen pitää lähteä Ouluun nauttimaan pelaamisesta omiin vahvuuksiinsa luottaen. Näin pelatessaan Ilves pystyy horjuttamaan myös ennakkosuosikkia.


4. neljännesfinaali Hakametsässä keskiviikkona 27.3. klo 18.30.
EDELLISET OTTELUT
AJANKOHTA KOTI VIERAS TULOS SARJA YLEISÖ
Ke 27.03.2019 Ilves Kärpät 2-3 ja Pudotuspelit 4708
Ma 25.03.2019 Kärpät Ilves 2-1 Pudotuspelit 4932
La 23.03.2019 Ilves Kärpät 0-4 Pudotuspelit 6342
Pe 22.03.2019 Kärpät Ilves 4-3 ja Pudotuspelit 5371
To 17.01.2019 Ilves Kärpät 1-4 Runkosarja 4494
Ti 18.12.2018 Kärpät Ilves 2-1 ja Runkosarja 4363
Ke 31.10.2018 Kärpät Ilves 2-1 Runkosarja 4853
To 27.09.2018 Ilves Kärpät 0-1 Runkosarja 4745
Ti 16.01.2018 Kärpät Ilves 4-0 Runkosarja 4398
Ke 03.01.2018 Ilves Kärpät 4-5 ja Runkosarja 4510

Lisää aiheita

17.6.2019 / Uutinen

Ilveksen otteluohjelma kaudella 2019-2020

Ilveksen liigakausi 2019-2020 alkaa paikallispelillä perjantaina 13.9. Tammikuun viimeisenä lauantaina Ilves kohtaa Tallinnassa pelattavassa vierasottelussa SaiPan. Liigan runkosarjassa pelataan tuttuun tapaan 60 ottelua joukkuetta kohden....

LUE LISÄÄ


17.6.2019 / Uutinen

Ilves kohtaa SaiPan Tallinnassa tammikuussa

Liiga-kiekko on tullut tutuksi Virossa kahden edellisen kauden aikana, kun Pelicans on pelannut yhden kotiotteluistaan Tallinnan Tondiraba Areenalla. Tulevalla kaudella 25. tammikuuta Tallinnassa kohtaavat SaiPa...

LUE LISÄÄ


7.6.2019 / Uutinen

Ilves-Hockey Oy:lle ennätystulos ja -liikevaihto

Ilves-Hockey Oy:n tilikausi 1.5.2018 – 30.4.2019 tuotti 6,85 miljoonan euron liikevaihdon ja 561 000 euron tuloksen, jotka ovat yhtiön historian parhaat. Edellisellä tilikaudella Ilves-Hockey Oy:n liikevaihto...

LUE LISÄÄ


3.6.2019 / Uutinen

Pelaajasopimuksia: Lukáš Dostál ja Topias Haapanen

Kevätkauden Ilveksessä pelannut ja toukokuussa Anaheim Ducksin kanssa kolmivuotisen NHL-sopimuksen tehnyt 18-vuotias tšekkiläismaalivahti Lukáš Dostál jatkaa Ilveksessä, mikäli paikka Anaheimin NHL-joukkueessa ei aukea vielä tulevalla...

LUE LISÄÄ