Henri Honkala

TI 5.4. 18:30 Kärpät - Ilves, Oulu

2 - 1
(1-0, 0-0, 1-1)
TILASTOT

60:00 5725

Oulun Raksilassa kamppailtiin unohtumaton kuudes neljännesfinaaliottelu. Maanantaina aloitettu vääntö jouduttiin keskeyttämään kymmenen minuutin pelin jälkeen jääongelmien takia, ja se pelattiin loppuun tiistaina. Kärpät onnistui venyttämään ratkaisun Tampereelle ja keskiviikkoiseen game seveniin.

Osta lippu

Ottelun avauserä venähti vuorokauden mittaiseksi

Kärpät pyrki ottelun alusta lähtien selvästi hillitsemään aktiivisesti karvaavan Ilveksen pelivauhtia. Marko Anttila kokeili ensimmäisenä Joel Blomqvistia, ja hetken päästä Les Lancaster kilautteli jo tolppia laukauksellaan. Tämän aktiivisuuden kautta avautui myös ottelun ensimmäinen erikoistilanne Ilvekselle. Joona Ikonen kampitetaan ja Ilves ylivoimalle viiden ja puolen minuutin pelin jälkeen. Kärppien alivoima pysyy tiiviinä ja tämä erikoistilanne kuivuu kasaan. Nick Baptiste löytää itsensä joukkueiden tultua jo täysilukuiseksi vetopaikasta, mutta peliväline katkeaa ratkaisevalla hetkellä. Baptiste osallistuu katkenneella mailalla erotuomareiden mielestä ratkaisevasti peliin ja vuorostaan Kärpät ylivoimalle.

Marek Langhamer nappaa kaksi hyvää torjuntaa alivoimalla. Ensin Juhamatti Aaltosen laukaus nollaantuu varusteisiin, ja hetken päästä poikittaissyötöstä lähtenyt Petter Emmanuelssonin laukaus jää peittoon. Kotijoukkue onnistuu kuitenkin lopulta ylivoimalla myös maalinteossa. Julius Junttila pelaa Saku Mäenalaselle alivoimanelikon keskelle, ensimmäisen laukauksen Langhamer selvittää mutta hyvin laukauksensa seurannut Mäenalanen lyö irtokiekon sisään ja Kärpät johtoon.

Ensimmäisen erän puoliväli saatiin juuri ylitettyä, kun ottelulle tuli pidempi tauko. Raksilan jäästä esiin pilkottavan mainoksen takia peli jouduttiin pysäyttämään. Lopulta pitkän odottelun ja lukuisten jään korjausyritysten jälkeen ottelu päädyttiin keskeyttämään, ja sitä jatkettiin tiistain puolella.

Kuva: Jussi Määttä / PicFactor Oy

Kärppien vuorokauden mittaiseksi venynyt johtoasema jätettiin taululle, ja ottelu jatkui ajasta 10:12 kotijoukkueen 1-0 tilanteesta tiistaina. Ilves oli tehnyt kokoonpanoon yhden muutoksen, kun Colton Beck hyppäsi Henrik Haapalan tilalle pelaavaan kokoonpanoon. Lopultakin turhauttavan pitkän odotuksen ja epätietoisuuden jälkeen kiekko tiputettiin jäähän Ilveksen puolustusalueelle, ja neljännesfinaalisarjan kuudes ottelu oli jälleen käynnissä.

Pelin kuva jatkui jokseenkin samanlaisena kuin maanantainakin. Ilves pystyi hienoisesti hallitsemaan ottelua tasaviisikoin pelatessa. Miro Nalli sai hyvän paikan maalin edestä, mutta yritys pyörähtää lavasta hieman ohi maalin.

Aleksi Elorinne kokeilee omaa laukaustaan – Blomqvist selvittää. Nopeasti kääntyvät tilanteet tänäänkin Raksilassa, ja Kärpät kääntää Elorinteen laukauksen jälkeen suunnan kohti Langhameria ja kahdella yhtä vastaan -hyökkäykseen. Langhamer saa pienen kosketuksen Jesse Koskenkorvan yritykseen ja numerot taululla pysyvät muuttumattomina. Näistä 1-0 lukemista siirrytään ottelussa ensimmäiselle erätauolle.

Toinen erä maaliton

Tarkkana jatkuneen toisen erän paras paikka tuli Ilvekselle, kun Lancaster tunnisti hyvin tilan viivalla. Pari askelta kohti maalia ja loistavasti piilotettu syöttö maalin kulmalle tavoittaa Matias Mäntykiven. Mäntykiven ohjaus kuitenkin maalin sivurautaan. Tilanteen jälkeenkin Ilves pystyi pitämään paineen hyökkäyspäässä, mutta kuparista ei saada rikki.

Myös Langhamer osoittaa toisessa päässä olevansa hereillä. Emanuelssonin ja Mäenalasen yritykset jäävät vuoroillaan tsekkivahdin varusteisiin. Juhamatti Aaltonen näyttää omaa henkilökohtaista osaamistaan toisen erän loppupuolella, hänen pysyessä kiekossa pitkään Ilveksen puolustuspäässä. Kun viitisen minuuttia toista erää on jäljellä, saa Kärpät vuorostaan vahvaa painetta ja pitkää pyöritystä. Lopulta pitkän paineen jälkeen Kärpät palkitaan kahden minuutin ylivoimalla.

Alivoima kestää Langhamerin ja tiiviin alivoimanelikon turvin, vaikka Kärpät sai pakkopelin hyvällä tavalla pyörimään. Mäenalasen ja Aaltosen laukaukset Langhamer pystyi hoitamaan, loput jäi Ilves-pelaajien blokkauksiin. Summeri soi ja toinen erä jää maalittomaksi. Ilves oli toisessa erässä pitkään hyvin pelin päällä, mutta Kärpät sai lopussa hyvän momentumin päälle. Langhamerille toisessa erässä 12 torjuntaa, virkaveli Blomqvist koppasi viisi kiekkoa.

Kuva: Jussi Määttä / PicFactor Oy

Kolmas erä tarjosi kaksi täysosumaa

Kärpät tuli kolmanteen erään terävästi, ja se saa laukauksen kohti Langhameria. Laukauksessa on pieni ohjaus ja se jää pyörimään Langhamerin varusteiden alle. Tsekkiveskari pysyy edelleen tiistain puolella ohittamattomana. Emanuelssonin laukaus viuhuu yli maalin, ja irtokiekko putoaa kun tarjottimella Hyrylle maalin eteen. Jostain kuitenkin tulee Langhamerin patja ja kiekko pysyy pois maalista. Ilveksen maalivahti tarjoaa tänään joukkueelleen mahdollisuuden voittoon, ja lisää torjuntoja tarvitaan kun Ilves joutuu alivoimalle.

Tämäkin alivoima saadaan selvitettyä, ja joukkueiden tultua jo täysilukuiseksi luo Ilves hyvän tekopaikan. Panu Mieho kääntää kiekon maalille, jossa päivystää Balazs Sebok. Sebokin mailaa saadaan kuitenkin häirittyä sen verran, että laukaus ei ikinä lähde unkarilaishyökkääjän lavasta.

Kärppien kentällinen Junttila-Mäenalanen-Leskinen on osoittanut tässä ottelussa vaarallisuuttaan, ja se juonii jälleen hyvän tekopaikan. Mäenalanen kääntää maalille, ja Junttila ja Leskinen pääsevät vuorotellen kokeilemaan. Langhamer kuitenkin kestää. Jälkitilanteesta kuitenkin lisää ongelmia Ilvekselle alivoiman muodossa. Lopulta Kärpät saa ylivoimalla kiekon maaliin asti. Aaltonen heittää kiekon maalille, ja Mika Pyörälä runnoo Kärpät kahden maalin karkumatkalle.

Ilves saa puolitettua johdon kuitenkin kuusi minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua. Pitkä avaus, johon Joona Ikonen luistelee hyvin. Ikonen jatkaa maalin eteen nousseelle Panu Mieholle, joka napauttaa elintärkeän kavennuksen. Toinen syöttö Simon Johanssonille.

Loistava mahdollisuus tasoitukselle tarjoutuu Emanuelssonin kahden minuutin rangaistuksen muodossa ajassa 56:58. Johanssonin laukaus tulee ruuhkan läpi, ja painuu vain hieman ohi maalin. Irtokiekosta käydään kova vääntö, ja tästä väännöstä tulee tasoittava jäähy Ilvekselle.

Ilves voittaa aloituksen ja se hakee ilman maalivahtia tasoitusta viidellä neljää vastaan. Peliväline saadaan toimitettua maalille, mutta ei maaliin asti. Jäähyltä tullut Emanuelsson saa paikan lyödä kiekon tyhjiin, Joona Ikonen kuitenkin tämän yrityksen edessä pitää Ilveksen mukana pelissä. Viimeisillä sekunteilla Anttilalla on vielä paikka lyödä peli tasoihin, mutta Kärpät selviää. Tämän täysin eeppisen sarjan ratkaisu saadaan keskiviikkona legendaarisessa game sevenissä Nokia Arenalla.

UUTISET