Otteluennakko

Kolmen pelin viikko käyntiin Turussa

Marko Herckman

Ilveksellä on edessä kolmen pelin viikko. Ennen perjantain paikallispeliä joukkue kohtaa tänään TPS:n. Haaste on kova ja Ilvekseltä kaivataankin onnistumisia edellispelejä laajemmalta rintamalta, jotta sarjakakkonen kaatuu Turussa.

Kolmen pelin viikko

Ilveksen viime viikko ei mennyt tamperelaisten toiveiden mukaan. Ensin Ilves hävisi vieraissa Helsingin IFK:lle 3-0-ja lauantaina SaiPa haki pisteet Hakametsästä lukemin 2-3. SaiPaa vastaan Ilveksen peli rikkoutui avauserässä jäähyihin, joita tuli peräti neljä kappaletta. Lappeenrantalaiset onnistuivat ylivoimalla kahdesti ja pitivät etumatkansa loppuun asti. Kokonaisuutena Ilveksen ilme oli SaiPaa vastaan hyvä ja taisteluvalmis, mutta tässä vaiheessa kautta sen tuoma lohtu ei ole suuri. Ilves pystyi luomaan riittävän määrän maalintekopaikkoja, mutta Frans Tuohimaa SaiPan maalilla oli erinomaisessa vireessä. Ilveksen tehoista SaiPaa vastaan vastasivat lukemat 1+1 keränneet Ville Meskanen ja Eemeli Suomi. Hyökkääjät ovat viime aikoina olleet huippuvireessä ja kahmineet roppakaupalla tehopisteitä. Onnistumisia toivoisi myös laajemmalta rintamalta, sillä Ilveksen viimeisen kahden viikon aikana tekemistä yhdeksästä maalista Meskanen on ollut osallisena kahdeksassa (6+2) ja Suomi seitsemässä (2+5).

Ilves on tällä hetkellä sarjataulukossa sijalla 13. Viimeistä pudotuspelipaikkaa tällä hetkellä hallussaan pitävä Ässät on yhden ottelun enemmän pelanneena 11 pistettä edellä. Tamperelaisten lanka playoffeihin on ohut, mutta edelleen olemassa. TPS-pelin käynnistämä kolmen ottelun viikko vaatii Ilvekseltä kaunistelematta vain ja ainoastaan tulosta. Turkulaisten lisäksi perjantaina kohdataan kotiottelussa Tappara ja lauantaina olisi mahdollisuus kiriä Ässiä vastaan Porissa. Nyt Ilveksellä olisikin mahdollisuus ammentaa voimaa viime kauden lopun kiristä, joka johti lopulta äärimmäisen tiukkaan ja hienoon puolivälieräsarjaan. Ilveksen pelin peruselementit ovat viime aikoina olleet usein melko hyvin balanssissa, mutta niiden yhtäaikainen toimiminen läpi ottelun on ollut haaste. Tällä viikolla asioiden on oltava alusta loppuun hyvässä paketissa.

TPS palannut Liigan eliittiin

Pitkään Liigan kestomenestyjiin kuuluneen TPS:n juna luiskahti sivuraiteille vuoden 2010 Suomen mestaruuden jälkeen. Turun ainoa liigaseura yskähteli isoista resursseista huolimatta viisi kautta sijojen 10-13 välillä. Viimeiset pari vuotta Ilveksestäkin tutun valmentajan Ari-Pekka Selinin johdolla käänsivät kurssin taas oikeaan suuntaan. Selin vaihtoi täksi kaudeksi Turun IFK:hon ja seuraajaksi tuli seuran oma kasvatti Kalle Kaskinen. 43-vuotias Kaskinen on onnistunut ensimmäisessä liigatason päävalmentajapestissään toistaiseksi mainiosti. Kärpät on sarjan kärjessä karannut, mutta runkosarjan kakkossija on täysin turkulaisten omissa hyppysissä. Lähimmistä haastajista Tappara on tällä hetkellä neljän-ja JYP kuuden pisteen päässä. Tällä kaudella TPS on palannut täysin varteen otettavaksi mestarikandidaatiksi.

Turkulaisten joukkue on mielenkiintoinen miksaus nuoruutta ja kokemusta. Joukkoja johtaa viime lauantaina 41 vuotta täyttänyt kapteeni Tomi Kallio tehoin 13+30. Ikä ei ole Kallion menoa hidastanut ja sarjan pistepörssissä viidentenä olevalla hyökkääjällä on täysin realistinen mahdollisuus rikkoa kaudelta 1999-00 peräisin oleva oma yhden kauden piste-ennätyksensä 26+27=53. Koko ajan nuorentuvassa liigassa Kallio on saanut Turussa ympärilleen tukun muitakin kokeneita huippupelaajia, kuten Eric Perrinin, Ilari Filppulan, Ilkka Heikkisen ja Henrik Tallinderin. Kesken kautta muutenkin laadukasta puolustusta tuli vahvistamaan väkivahva oman maalin suojelija Mark Fraser. Nuoremman polven osaamista Turussa edustavat mm. Olli Juolevi, Petrus Palmu, Patrik Virta ja Jasper Lindsten. Viime peleissä Kallion ja Perrinin rinnalla on pelannut ketjukavereitaan yli 20 vuotta nuorempi vuonna 2001 syntynyt huippulupaus Kaapo Kakko.

Hyvin kuluneesta kaudesta huolimatta TPS:n viime viikko oli ailahteleva. Tiistaina HPK kävi hakemassa Turusta 2-4-voiton ja JYP toisti perjantaina saman tempun rumin 1-7-lukemin. Lauantaiksi TPS sai pelinsä jälleen kasaan ja karkasi Raumalla Lukkoa vastaan nopeasti kolmen maalin johtoon. Lukko kiri vielä maalin päähän, mutta Ilari Filppulan kolmannessa erässä iskemä maali nitkautti lopullisesti raumalaisten selkärangan ja Palloseura palasi voittojen tielle lukemin 2-5.

Historia turkulaisten puolella

TPS on ollut viime vuosina vaikea vastus Ilvekselle. Tämä kausi ei ole tuonut poikkeusta viime aikoina vallinneeseen vireeseen, sillä turkulaiset ovat voittaneet tähän mennessä kaikki kauden kolme kohtaamista. Viimeisimmässä kohtaamisessa Ilves hallitsi peliä liki koko ajan ja johti pitkään Teemu Rautiaisen ja Teemu Lepauksen maaleilla, mutta TPS tuli viimeisellä kympillä tasoihin ja voitti lopulta jatkoajalla Ilkka Heikkisen ylivoimamaalilla lukemin 2-3. Ilveksen edellisestä voitosta Turussa on puolestaan vierähtänyt nelisen vuotta. Silloin uransa toista liigaottelua pelannut Ville Meskanen paukutti hattutempun ja johdatti tamperelaiset 4-6-vierasvoittoon värikkäässä ottelussa.

Tänään kiekon pudotessa jäähän historia ei kuitenkaan paina pisaran vertaa. SaiPa pelistä Ilveksen tulee ottaa mukaan peli-ilme ja jättää turhat jäähyt, sekä tehottomuus maalintekopaikoissa. Kivikovan TPS:n voittaminen vaatii Ilvekseltä paljon, mutta se on mahdollista, mikäli joukkue pystyy pelaamaan huolellisesti ja keskittyneesti vaihdosta toiseen. Sankarin viittaa on tarjolla monella eri paikalla ja nyt on aika lunastaa se.

EDELLISET OTTELUT
AJANKOHTAKOTIVIERASTULOSSARJAYLEISÖ
To 01.01.1970TPSIlves1-4Runkosarja2221
To 01.01.1970IlvesTPS3-2Harjoitusottelut130
To 01.01.1970TPSIlves7-1Harjoitusottelut-
Ke 04.03.2020TPSIlves2-1 VLRunkosarja3684
Pe 03.01.2020IlvesTPS5-3Runkosarja6269
La 02.11.2019TPSIlves1-6Runkosarja4491
Ke 18.09.2019IlvesTPS2-4Runkosarja4197
To 22.08.2019TPSIlves3-2Harjoitusottelut865
Ke 16.01.2019TPSIlves3-4Runkosarja4473
Pe 21.12.2018IlvesTPS5-2Runkosarja4202
Pe 23.11.2018TPSIlves5-3Runkosarja5032
To 25.10.2018IlvesTPS3-4Runkosarja5030

Sarjataulukko

#JOUKKUEOTMPMP
1 Ilves17724039
2 Lukko15662836
3 Pelicans17534632
4 HIFK17624429
5 KooKoo16473726
6 Kärpät14413825
7 KalPa14413424
8 Ässät18516523
9 Tappara15444622
10 TPS15394222
11 JYP16345317
12 HPK17426016
13 SaiPa16274315
14 Jukurit15285214
15 Sport14244314

Lisää aiheita

23.11.2020 / Uutinen

Ilveksen kolmospaita kunnioittaa taivalta Hakametsässä

Ilveksen uutena kolmospaitana nähdään luonnonvalkoinen peliasu, joka on saanut inspiraationsa seuran 1960-luvun puolivälin peliasuista. Ilves kunnioittaa paidoillaan Hakametsän jäähallissa pelattua taivalta. Ilves pelaa uusilla kolmospaidoillaan...

LUE LISÄÄ


22.11.2020 / Uutinen

Päivitetty: Ilves ja Hope käynnistävät Yhdessä & Yhteisesti -tukilippukampanjan

Ilves Hockey Oy ja Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry käynnistävät yhdistyksen sloganin mukaisen Yhdessä & Yhteisesti -tukilippukampanjan. Ilves-kannattajien aloitteesta syntyneen kampanjan tarkoituksena on tarjota...

LUE LISÄÄ


21.11.2020 / Otteluraportti

Jukurit päätti Ilveksen voittokulun

Ilves kohtasi tänään Mikkelissä Jukurit, joka päätti Ilveksen voittoputken tylysti 5-3. Ilves pelasi ajoittain hyvin, mutta ei kokonaisuutena ansainnut tänään mitään. Avauserä Ilveksen hallintaa Pelin...

LUE LISÄÄ