1. Etusivu
  2. Otteluennakko
  3. Liigakauden ensimmäinen paikallispeli pelataan perjantaina

Liigakauden ensimmäinen paikallispeli pelataan perjantaina

Henri Honkala

Ilves lähtee perjantain paikalliskamppailuun Tapparaa vastaan neljän ottelun voittoputkessa ja sarjakärkenä, kun se kaatoi keskiviikkona Porin Ässät voittolaukauskilpailussa. Lähtö kauteen on ollut tupsukorvilta vahva, ja varsinkin oman pään peli on ollut voittojen napsimisen taustalla. Marek Langhamer on torjunut maalillaan peräti 96 prosentin varmuudella kiekkoja. Myös Ilveksen erikoistilanne-pelaaminen on tilastojenkin valossa toiminut. Alivoimalla Ilves ei vielä tällä kaudella ole maaleja päästänyt.

Vastaavasti vierasjoukkue Tappara on esittänyt kauden neljässä ensimmäisessä ottelussaan liigan tehokkainta ylivoimaa. Se voitti kauden kaksi ensimmäistä otteluaan kotona, mutta sen jälkeen kahdessa edellisessä ottelussa on tullut tappio – ensin vieraissa Kärpille, ja keskiviikkona HPK haki Nokia Arenalta jatkoajan jälkeen voiton. Laatua Tapparasta kuitenkin löytyy. Valtteri Kemiläinen on puolustajien pistepörssissä jaetulla kärkisijalla. Paluumuuttaja Jori Lehterä jakaa Petri Kontiolan kanssa liigan pistepörssin kärkeä, ja taitosenttereiden kohtaaminen on yksi hieno lisä ja seuraamisen arvoinen kohta perjantain otteluun.

Nokia Arenalla pelatuissa keskinäisissä Liigan kohtaamisissa mennään tasatahtia. Neljästä kohtaamisesta kaksi on mennyt tupsukorville, ja kaksi Tapparalle sarjapisteiden kääntyessä niukasti Ilvekselle 7-5. Näissä otteluissa huomionarvoista on myös se, että Ilveksen kapteeni Eemeli Suomi on ollut peräti kuudessa edellisessä Ilveksen tekemässä maalissa mukana.


Areenan ovet aukeavat kello 16:30. Aulan Casino Taproomissa sekä uudessa Maltti-topbox -baarissa on happy hour kello 16:30-18:00 välisenä aikana (Karjala III 6€, Lonkerot 7€, Happy Joe-siiderit 7€). DJ soittaa musiikkia tapahtuman alusta lähtien ja noin tunti ennen ottelua aulassa alkaa Ilves Pregame. Tapahtumassa Mikko Heinämäen kanssa juontamassa on entinen Ilves-pelaaja Niko Peltola. Avausmaaliveikkauksen palkintona on Balázs Sebőkin maila. Metkusen kasvomaalaus aulassa ennen ottelua ja ensimmäisellä erätauolla. Uusittu alkushow alkaa kello 18:15!

Ottelun päätyttyä aulan valtaa Ilves Aftergame. Luvassa on mm. pelaajahaastattelu sekä ottelun avausmaaliveikkauksen voittajan palkitseminen. Tapahtuman jälkeen ilta jatkuu vauhdikkaana areenaan aulassa, kun Casino Taproomin lavalle nousee liveartisti Leo Stillman.

Lue lisää tapahtumasta otteluinfosta
Osta lippu


Pelaajakommentit: Karri Aho

Ilveksen takalinjoilla keskiviikkoisessa vierasvoitossa operoi lähes 20 minuuttia seuran oma kasvatti Karri Aho. Paikallispeliä edeltävänä päivänä aamujäiden jälkeen jututettu nuori puolustaja esiintyi rennoin fiiliksin. Voittoon puolustaja oli tyytyväinen, vaikkakin se irtosi vasta pitkän kaavan kautta.

-Ei ollut Ässiä vastaan meiltä ihan ehjin 60-minuuttinen, mutta onneksi kairattiin lopulta kaksi pinnaa matkaan. Perjantain paikallispelistä on odottava fiilis, ne on aina upeita pelejä ja yleisö on hyvin messissä.

20-vuotias puolustaja on pelannut tällä kaudella jo kolmessa ottelussa, ja esiintynyt ennakkoluulottomasti. Aho teki debyyttinsä liigajoukkueen mukana jo kaksi kautta takaperin, mutta loukkaantumiset ovat olleet hidasteena.

-Edelliset kaudet on ollut vähän kasvua ja loukkaantumisten värittämiä, tällä kaudella pääsee toivottavasti paremmin mukaan vielä vauhtiin. Hyvältä on tuntunut nämä muutamat pelit mitä on päässyt pelaamaan. Toivottavasti pääsisi pelaamaan jatkossakin.

Selkeitä kehitysaskeleita pelaajana ottanut Aho pyrkii vakiinnuttamaan paikkaansa laajassa Ilves-puolustuksessa. Kiekon kanssa hyvin esiintyvä tamperelainen on käyttänyt näytönpaikkansa vahvasti. Liigassa kamppailupelaaminen on kovalla tasolla, ja sille tasolle pyrkii myös Aho.

-Kamppailupelaamista varsinkin ollaan jumpattu, sitä pyritään saamaan tässä miesten tasolle niin sanotusti. Se nähtiin varmasti edellisessä pelissäkin Ässiä vastaan. Hyökkäyspäässä kiekon kanssa vähän kärsivällisyyttä ehkä. Sieltä löytyy kyllä lapoja mihin sitä kiekkoa voi pistää, eikä aina tarvitse ampua viivasta ykkösellä.

Neljästä pelistä neljä voittoa napannut Ilves lähtee sarjakärjestä kohti perjantain paikallispeliä. Maalivahdit ja tiivis puolustus on ollut suurimmat syyt näiden voittojen taustalla. Tätä komppaa myös Aho

-Maalivahtipeli on ollut vahvaa niinkuin kaikki on varmasti nähnyt. Ollaan myös puolustettu vahvasti. Tuosta kun saadaan hyökkäyspeliin vähän lisää vielä ja viidellä viittä vastaan pelaamista yhdessä paremmaksi, niin alkaa näyttää jo todella hyvältä.

Tampereelta kotoisin oleva nuori puolustaja odottaa luonnollisesti paikallispelejä. Viime kaudella mies pelasi ensimmäisen kerran Liigassa Tapparaa vastaan Hakametsän viimeisessä paikallispelissä. Tuolloin Ilves oli vahvempi maalein 2-1.

-Kyllä erittäin paljon odottaa näitä pelejä. Nuoresta asti nähnyt näitä pelejä niin monta jo, ja edellisellä kaudella taisi päästä yhdenkin pelaamaan. Olihan se uskomaton kokemus.


UUTISET
Valikko