Otteluennakko

Pistejahti jatkuu Lappeenrannassa

Vesa Suonsyrjä
Pekka Suojanen

Ilves matkustaa tänään Lappenrantaan, jossa se kohtaa SaiPan kello 18:30 alkavassa ottelussa. Viikko on ollut joukkueelle tuloksellisesti haastava ja Kisapuistosta on toiveissa viikon ensimmäinen kolmen pisteen saalis.

Ilves lähti kuluvaan viikkoon seitsemän ottelun voittoputkessa, mutta viikon kaksi ottelua ovat tuottaneet ainoastaan yhden pisteen lisää. Keskiviikkona JYP oli tyly vieras ja vei pisteet Hakametsästä lukemin 1-3. Eilen Hämeenlinnassa Ilves hallitsi ottelua HPK:n vieraana, mutta taipui lopulta voittolaukauskilpailun jälkeen lukemin 3-2.

Tällä viikolla Ilveksestä maalinteossa ovat onnistuneet ainoastaan kauden avausmaalinsa Hämeenlinnassa iskenyt Niko Peltola, joka pelaa uransa parasta ja tehokkainta kiekkoaan. Alkukauden tehoillaan 1+14 Peltola on puolustajien pistepörssin seitsemäntenä. Viikon kaksi muuta Ilves-osumaa on viimeistellyt nousuvireessä pelaava Joona Ikonen, joka on tehnyt edellisissä kahdeksassa ottelussaan tehot 3+3.

Eilen Hämeenlinnassa Ilves sekoitti alkuperäisiä ketjujaan ja laiturit kiersivät normaalia selvästi enemmän. Tänään jatketaan eilisen ottelun lopun tapaan niin, että Joose Antonen palaa kolmosketjuun ja Joona Ikonen nousee kakkosketjun laidalle. Puolustuksessa Aleksi Elorinne pelasi ensimmäisen ottelunsa kuukauteen yhdessä Oskari Laaksosen kanssa kakkosparissa. Pari toimi hyvin ja tänään puolustus pelaa muuten samassa koostumuksessa kuin Hämeenlinnassa, mutta seiskapakkina Tuomas Salmelan korvaa Nikolas Matinpalo.

Ilveksen maalille palaa Lukas Dostal, jonka pelaamista 16 ottelusta Ilves on voittanut suoralla ajalla 11. Dostalin päästettyjen maalien keskiarvo 1,95 on liigan viidenneksi paras. Nuori tsekkimaalivahti onkin antanut joukkueelle mahdollisuuden voittoon jokaisessa pelaamassaan ottelussa.

SaiPalla on menossa haastava jakso, sillä edellisestä kuudesta ottelustaan se on voittanut ainoastaan yhden. Tällä viikolla kotikaukalossaan joukkue löi Pelicansin lukemin 4-2 ja eilen Jyväskylässä se johti pitkään JYPiä vastaan, mutta taipui lopulta 3-2 pitkälti Mikael Kurosen taklauksesta seuranneen ulosajon ja viiden minuutin alivoiman kautta.

SaiPan kärkitekemistä on ollut kokeneen tutkaparin Teemu Ramstedt-Tomas Zaborsky näyttävä kiekottelu, joka on myös tuottanut tulosta. Ramstedt ei ole luistimilla raketti, mutta etenkin ylivoimalla hän on vaarallinen. Ramstedtin kauden 19 pisteestä 11 on syntynyt ylivoimalla.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella aiemmin kertaalleen. Tuolloin Hakametsässä Ilves oli parempi lukemin 6-2, Ilveksen maaleista vastasivat kaksi kertaa osunut Matias Maccelli, Teemu Rautiainen, Arttu Ruotsalainen, Santeri Hatakka ja Elias Laitamäki.


Ilveksen poissaolot ja toipumisajat 23.11.2019

Hyökkääjät:
Panu Mieho (päivä kerrallaan)

EDELLISET OTTELUT
AJANKOHTAKOTIVIERASTULOSSARJAYLEISÖ
La 22.02.2020IlvesSaiPa3-0Runkosarja6420
La 25.01.2020SaiPaIlves1-4Runkosarja3547
La 23.11.2019SaiPaIlves1-2Runkosarja3501
Pe 01.11.2019IlvesSaiPa6-2Runkosarja4726
Ti 19.03.2019IlvesSaiPa4-2Pudotuspelit5141
Su 17.03.2019SaiPaIlves3-2 JAPudotuspelit3364
La 16.03.2019IlvesSaiPa3-2 JAPudotuspelit4805
Ke 27.02.2019SaiPaIlves2-3Runkosarja3578
La 29.12.2018IlvesSaiPa2-1Runkosarja5088
Pe 30.11.2018IlvesSaiPa1-5Runkosarja4407
Ke 19.09.2018SaiPaIlves4-1Runkosarja2579
La 27.01.2018IlvesSaiPa2-3Runkosarja4645

Ilveksen seuraava ottelu pelataan ensi viikon perjantaina 29.11, kun KooKoo saapuu vieraaksi. Ottelu alkaa totutusti kello 18:30, Tervetuloa!

Lisää aiheita

10.7.2020 / Uutinen

Ilves-Kauppa muokkasi ilmettään

Kesän kynnyksellä saatiin valmiiksi Ilves-Kaupan ehostukset niin verkkokaupassa kuin osoitteessa Kaupinkatu 40 sijaitsevassa kivijalkakaupassa. Samassa yhteydessä Ilves-Kaupan verkkokauppa integroitiin ilves.com-sivuston yhteyteen osoitteeseen kauppa.ilves.com omaksuen keväisen...

LUE LISÄÄ


26.6.2020 / Uutinen

Ilves-Hockey Oy:n toimisto suljettuna 27.6. – 2.8.

Ilves-Hockey Oy:n toimisto on suljettuna kesälomien ajan 27.6. – 2.8. Kaupinkatu 40:ssä sijaitseva Ilves-Kauppa on kesällä avoinna arkisin klo 10-17, ja verkkokauppa palvelee ympäri vuorokauden...

LUE LISÄÄ


26.6.2020 / Uutinen

Ilveksen harjoitusottelut kaudella 2020-2021 (päivitetty 10.7.)

Ilves pelaa Liiga- ja CHL-kautta ennen seitsemän täysimittaista harjoitusottelua, joista viimeisimpänä on sovittuna keskiviikkona 23.9. pelattava vierasottelu HIFK:ta vastaan. Tänä vuonna Tapparan järjestämän Wisehockey Tampere...

LUE LISÄÄ


26.6.2020 / Uutinen

Ilves mukana uudessa 3v3 Super Series -turnauksessa – ottelut pelataan kolmella kenttäpelaajalla!

HIFK, Ilves, Kärpät, Tappara ja TPS pelaavat elo-syyskuussa yhteisen turnauksen kolmessa kaupungissa. Turnaus alkaa Turussa, jatkuu Tampereella ja huipentuu Helsingissä. Viisi Liiga-seuraa käynnistävät yhteistyössä elokuussa...

LUE LISÄÄ


25.6.2020 / Uutinen

Viime kauden parhaat pelaajat palkittu

Ilves Hockey Oy on palkinnut perinteiseen tapaan valitut pelaajat liigajoukkueen ja A-nuorten osalta. Liigajoukkueen MVP-palkinnon pokkasi loistokauden pelannut maalivahti Lukas Dostal ja A-nuorten MVP-palkinnon nappasi...

LUE LISÄÄ