Uutinen

Roby Järventielle NHL-varaus Ottawa Senatorsiin

Ilves-Hockey Oy

Ilveksen junioripolun läpi kulkenut hyökkääjä Roby Järventie, 18, varattiin tänään NHL:n vuotuisen varaustilaisuuden toisella kierroksella Ottawa Senatorsin toimesta vuoronumerolla 33.

Elokuussa 18 vuotta täyttänyt Ilveksen kasvatti Roby Järventie pelasi viime kaudella ensimmäisen kautensa aikuisten sarjoissa. Hyökkääjä teki Ilveksen yhteistyöseura KOOVEE:n riveissä 36 Mestis-ottelussa pisteet 23+15=38 ja Ilveksen Liiga-joukkueessa viidessä ottelussa yhden maalin. 189-senttinen, 84-kiloinen ja vasemmalta puolelta laukova Järventie on merkkauttanut alkaneella kaudella Ilveksen kahdessa ensimmäisessä Liiga-ottelussa tehot 1+1=2.

– Roby Järventiellä on huikea potentiaali ja lukuisia NHL:ään vaadittavia ominaisuuksia. Hän on kehittynyt viimeisen kahden vuoden aikana valtavasti sekä pelillisesti että henkisesti. Isokokoiseksi pelaajaksi hän liikkuu hyvin, mutta luonnollisesti nuori mies tarvitsee edelleen myös lisää kokemusta, voimaa, harjoittelua ja apua. Hänellä on eliittiluokan pelikäsitys ja hyökkäysvaistot sekä NHL-tason taidot ja laukaus, mutta fysiikan kehittyminen tulee viemään hänet seuraavalle tasolle, sanoo Ilveksen urheilujohtaja Timo Koskela.

– Tämä on luonnollisesti iso päivä pelaajalle ja hänen lähipiirilleen, kun monen vuoden työstä saa palkinnon ja ensimmäisen konkreettisen arvioinnin maailman tasolla. Olemme erittäin onnellisia Robyn puolesta ja teemme seurana kaikkemme jatkaaksemme hänen kehittymistään liigajoukkueessamme.

Koskela näkee viime kauden aikana 1+1-vuotisen jatkosopimuksen tehneen Järventien hyvänä esimerkkinä Ilveksen tekemästä laadukkaasta juniorityöstä ja KOOVEE-yhteistyön onnistumisesta.

– Ilveksen pelaajapolun ja KOOVEE:n kanssa tehtävän yhteistyön tavoitteena on mahdollistaa pelaajan kehittyminen sekä tarjota hänelle oikea pelipaikka oikealla tasolla oikeaan aikaan. Viime kaudella KOOVEE oli Robylle juuri sopiva vaihtoehto, joka mahdollisti suuren pelillisen roolin Mestiksessä ja vaikutti erittäin positiivisesti hänen kehitykseensä.

– On upeaa nähdä, että seuratason strategiset valintamme tuottavat jo nyt positiivia signaaleja. Nuorten pelaajiemme kehittyminen on huomattu NHL-tasolla asti, joka on luonnollisesti kovin mittari jääkiekkomaailmassa, sanoo Koskela.

Järventien perhe (Roby keskellä)


Vahvasti kauden aloittanut Ilves isännöi perjantaina Jukureita - tervetuloa Hakametsään!

Sarjataulukko

#JOUKKUEOTMPMP
1 Lukko6241015
2 Ässät7212013
3 KalPa518912
4 Kärpät5201312
5 Ilves6191312
6 Tappara6171611
7 HIFK8222510
8 TPS517139
9 JYP614168
10 KooKoo511136
11 Pelicans610196
12 Sport4565
13 Jukurit613185
14 SaiPa69175
15 HPK713253

Lisää aiheita

19.10.2020 / Uutinen

Muistutus: Otteluohjelmaan kaksi muutosta – Ilveksen ja Sportin kohtaamisten pelipaikat vaihtuvat

Uutisen alkuperäinen julkaisupäivä 7.10. Vaasan Sportin kotiottelut on peruttu kaupungin koronatilanteen kiihtymisen vuoksi 25.10.2020 saakka, minkä seurauksena myös kahden Ilveksen ja Sportin välisen ottelun pelipaikat...

LUE LISÄÄ


18.10.2020 / Uutinen

Arizona Coyotesin huippulupaus Barrett Hayton Ilvekseen

Kanadalainen keskushyökkääjä Barrett Hayton, 20, liittyy Ilveksen riveihin toistaiseksi voimassa olevalla lainasopimuksella. Viime kaudella Arizona Coyotesin NHL-joukkueeseen noussut Hayton on seuran ensimmäisen kierroksen varaus vuodelta...

LUE LISÄÄ


18.10.2020 / Uutinen

Turvallisesti Hakametsässä – erityisjärjestelyt Ilveksen kotiotteluissa koronaviruspandemian aikana

Uutisen alkuperäinen julkaisupäivä 28.9.2020 Hakametsän jäähallissa noudatetaan valtakunnallisia ja paikallisia viranomaismääräyksiä koronaviruspandemian aikana. Erityisjärjestelyiden tarkoituksena on tehdä ottelutapahtumasta turvallinen kaikille osapuolille ja helpottaa tapahtumaan osallistuneiden...

LUE LISÄÄ