1. Etusivu
  2. Otteluennakko
  3. Taistelu jatkuu – Ilves iskee kyntensä Tapparaan

Taistelu jatkuu – Ilves iskee kyntensä Tapparaan

Marko Herckman
Tappara TO 1.1. klo 02:00 Ilves

Ilveksen huipputärkeät ottelut jatkuvat perjantaina vieraspelissä Tapparaa vastaan. Playoff-paikkaa janoavat tupsukorvat lähtevät nälkäisenä haastamaan Tapparaa runkosarjan viimeisessä paikallisottelussa.

Ilves sarjan kärkikastia tämän vuoden peleissä

Ilves löytyy tällä hetkellä sarjataulukosta sijalta 11 – viisi pistettä perässä Pelicansia ja Ässiä. Sarjasijoitus ei anna kuitenkaan oikeaa kuvaa tamperelaisten tämänhetkisestä iskukyvystä. Alkukausi oli viisikkopuolustuksen pitävyyden kanssa kamppailleelle Ilvekselle vaikea, mutta tämän vuoden puolella tiivistynyt peli on alkanut tuottaa tulosta. Tammikuun alusta lähtien Ilves on kerännyt viidenneksi eniten pisteitä kaikista liigajoukkueista ja noussut kamppailemaan paikasta pudotuspeleihin. Kolme edellistä peliään voittanut Ilves on saanut pelissään tärkeimmät osa-alueet loksahtamaan kohdalleen ja taitava hyökkäys on uhka mille tahansa joukkueelle Liigassa. Ilves palasi tiistaina olympiatauolta ja onnistui voittamaan Pelicansin 2-0. Eemeli Suomi ja Sami Sandell veivät Ilveksen kahdella ylivoimaosumalla johtoon. Lahtelaiset puskivat pelin puolivälin jälkeen välillä kovaakin päälle, mutta Ilves pelasi kärsivällisesti ja loput hoiti 30 kertaa torjunut Riku Helenius.

Ilveksellä on tällä kaudella riittänyt onnistujia etenkin hyökkäyspäässä. Kovia kokenut Sami Sandell on palannut parempana kuin moni uskalsi toivoakaan. Ilveksen kultakypärää 45:llä (51. 14+31) tehopisteellä kantava Sandell pelaa tehojen lisäksi joka ilta logolle ja on Ilveksen pelin sielu. Sandellin lisäksi Ilveksestä neljänkymmenen pisteen rajan ovat rikkoneet Ville Meskanen (44. 23+30) ja Teemu Rautiainen (54. 18+23). Seuraavana samaa pisterajaa kärkkyy läpimurtokauttaan pelaava Eemeli Suomi, joka on kasannut tällä kaudella 38 tehopistettä (56. 16+22). Mikäli Suomi onnistuu saalistamaan vielä vähintään kaksi tehopistettä runkosarjassa, on se ensimmäinen kerta liki kolmeenkymmeneen vuoteen, kun vähintään neljä Ilves pelaajaa rikkoo neljänkymmenen tehopisteen rajan. Kaudella 1989-90 hopealle asti yltäneessä Ilveksessä tuohon temppuun ylsivät samanaikaisesti Raimo Summanen, Juha Järvenpää, Risto Jalo, Kai Syrjänen ja Mika Nieminen.

Myös eturivin tehotykkien takana Ilveksellä on riittänyt hyökkäyspään onnistujia. Alkukauden Liigan tavoille opetellut Teemu Lepaus on hiipinyt askel kerrallaan isoon rooliin. Loistavalla pelinlukutaidolla varustettu Lepaus on opetellut hieman lisää suoraviivaisuutta ja röyhkeyttä, jotka ovat kantaneet heti tulosta. Ykkösylivoimalla peliä tekevä Lepaus on vastustajalle hankala pideltävä luovuutensa takia. Myös Arttu Ruotsalainen on pelannut erinomaisen kauden. Porista täksi kaudeksi Ilvekseen siirtyneen keskushyökkääjän monipuolista ja kokonaisvaltaista peliä katsellessa on välillä vaikea uskoa kyseessä olevan vasta 20-vuotiaan hyökkääjälupauksen. Kahden vuoden jatkosopimuksen Ilveksen kanssa joulukuussa solmineelta Ruotsalaiselta on lupa odottaa paljon tulevilla kausilla.

Yksi Ilveksen viime aikaisten hyvien otteiden takuumiehistä on ollut maalivahti Riku Helenius. Vaikean alkukauden jälkeen Helenius on noussut erinomaiselle tasolle ja ottanut pelistä toiseen voittavan maalivahdin torjuntoja. Heleniuksen varmat otteet ovat rauhoittaneet koko joukkueen pelaamista. Ilvekseltä on paikallispelistä sivussa pitkäaikaispotilaat Joona Ikonen, Jarkko Parikka ja Juhani Tamminen.

Tappara vahvistanut rivejään

Vaikka Tappara löytyy tällä hetkellä sarjataulukosta sijalta neljä, niin suurena ennakkosuosikkina kauteen lähtenyt hallitseva mestari ei ole päässyt aivan huipputasolleen. Tämän vuoden puolella Tappara on kerännyt kahdeksanneksi eniten pisteitä liigajoukkueista. Tiistaina Tappara onnistui hakemaan hikisen voiton pyyhkeen jo kehään heittäneestä Vaasan Sportista lukemin 2-3. Samalla Tappara onnistui rikkomaan 100 pisteen rajan tällä kaudella. Vaikka Tapparan peli on kerännyt kritiikkiä etenkin omilta kannattajilta, on se kokeneena joukkueena jälleen äärimmäisen vaarallinen kevään peleissä. Joukkueen materiaali on erittäin kova – puolustuspää vilisee maajoukkuepelaajia ja hyökkäyspäässä löytyy laajuutta – edellispelissä nelosketjusta löytyi Niko Ojamäen, Otto Rauhalan ja Jere Karjalaisen kaltaisia pelaajia.

Tapparassa on kauden aikana ollut jonkun verran vaihtuvuutta. Isoin odotuksin Tapparaan saapunut Jarno Kärki ei onnistunut ja palasi Poriin. Ulkomaalaishyökkääjien Curtis Hamiltonin ja Tyler Redenbachin visiitti kirvesrinnoissa jäi lyhyeksi. Sebastian Repo puolestaan palasi Tapparaan jo syksyllä. Sportista Tappara nappasi pari viikkoa sitten vaasalaisten tehohyökkääjä Markus Nenosen. Viime kauden ykköshyökkääjä Henrik Haapala palasi niin ikään Tapparaan Florida Panthersin organisaatiosta olympiatauolla. Haapala pelaa tämän kauden ensimmäisen ottelunsa Tapparan paidassa perjantaina.

Tapparan kultakypärää kantaa kokenut Kristian Kuusela. Tapparassa pelaamassaan viidessä pelissä kolme pinnaa kerännyt Markus Nenonen on listalla seuraavana ennen olympikävijöitä Mikko Lehtosta ja Jukka Peltolaa. Ilveksestä tuttu Veli-Matti Vittasmäki ei ole pisteillä juhlinut, mutta muodostaa yhdessä Lehtosen ja Niko Mikkolan kanssa Tapparan puolustuksen kivikovan ytimen. Dominik Hrachovina on pelannut erinomaisen kauden Tapparan maalilla ja saanut hyvää taustatukea nuoresta Christian Heljangosta.

Ilveksellä iskun paikka

Tappara on ollut niskan päällä tämän kauden paikallispeleissä. Kotijoukkueena pelaava Tappara pelaa käytännössä runkosarjan sijoista 2-4. Ilveksellä on ollut kauden aikaisemmissa kohtaamisissa vaikeuksia murtautua Tapparan tiivisti puolustavaan keskustaan, kun taas Tappara on saanut maaleja välillä aivan liian helposti. Ilveksellä pitää olla tässä kohtaa kaikki pelissä jokaisessa vaihdossa. Parempaa motivaattoria kuin playoff-paikka ja paikallispeli on vaikea kuvitella.

Helenius nollasi Pelicansin
Sami Sandell toistaiseksi sivussa
UUTISET