1. Etusivu
  2. Haastattelu
  3. Vuoden tulokkaaksi valittu Otto Koivula odottaa itseltänsä yhä parempaa

Vuoden tulokkaaksi valittu Otto Koivula odottaa itseltänsä yhä parempaa

Vesa Suonsyrjä

Vuoden tulokkaaksi kauden päätteksi valittu Otto Koivula, 18 on tyytyväinen ensimmäiseen kauteensa liigassa. Tulevan kauden harjoittelu on jo alkanut ja Koivulalla on tulevaisuuteen kovat odotukset.

Viime viikonloppuna Otto Koivula sai palkinnon otteistaan päättyneellä kaudella, kun hänelle luovutettiin Jarmo Wasama-palkinto SM-liigan vuoden tulokkuuden johdosta. Minkälaisia ajatuksia palkinnon saaminen on tuonut mieleen.

– Olin ehtinyt jo pyöritellä ajatusta mielessäni kun olin kuullut olevani ehdokkaiden joukossa. Kun sitten Ilveksen joukkueenjohtaja Markus Korhonen soitti tajusin mistä on kysymys ja tietenkin se tuntui hyvälle, että sain tunnustusta hyvin menneestä kaudesta, iloitsee Koivula.

– Tulokaspalkinnon taustalla on kovaa työtä ja etenkin edellisenä kesänä kehityin pelaajana. Suurin kehitys kuitenkin tuli liigapelien kautta, kun peli peliltä pääsin paremmin kiinni liigatason vaatimuksiin. Loppukauteen sain vielä yhden napsun lisää pelaamiseeni kun joukkueena meillä oli totiset paikat pudotuspelipaikan metsästämisessä, pudotuspeleissä tehot 2+3 10 ottelussa iskenyt Koivula kertaa kulunutta kautta.

Päättynyt kausi oli Koivulalle ensimmäinen kausi Liigassa ja taustalla oli ainoastaan yksi kamppailu edelliseltä kaudelta. Debyttikausi oli huikea menestys, sillä Koivula iski peräti 30 tehopistettä runkosarjassa. Pieni harmitus kauden päättymisestä on jo kääntynyt uuteen kauteen valmistautumiseen.

– Kyllä tippuminen Tapparalle oli karvas paikka, kun pääsimme lopulta todella lähelle. Voitaisiin jopa sanoa maalin päähän välieristä. Se on kuitenkin mennyttä ja sille ei ole enää mitään tehtävissä. Pitää olla ylpeitää siitä, että näytimme että Ilves on jälleen vahva ja ottaa ne hyvät muistot mukaan pelatuista peleistä, joissa oli kyllä mahtava tunnelma.

– Kaupungissa noussut Ilves-huuma oli hienoa nähtävää ja esimerkiksi vanhemmilleni myytiin tyhjää pudotuspelien aikana, kun he yrittivät hankkia fanituotteita. Oli kyllä mahtavaa pelata, kun meitä kannatti lähes koko Suomi, naurahtaa Koivula.

Otto Koivula on tehnyt määrätietoisesti töitä omien heikkouksiensa parissa ja pidempään ”Oden” pelaamista katsoneet ovatkin huomanneet selkeää kehitystä niin joukkueelle pelaamisessa kuin usein esiin nostetussa luistelussa.

– Edelleen ja varmaan läpi koko urani kovin työn sarka tulee olemaan luistelun kehittämisessä. Varsinkin räjähtävyyttä pitää saada lisää, vaikka jaloissa muuten on jo paremmin voimaa aiempaan nähden. Luonnollisestikaan muitakaan osa-alueita harjoittelussa ei saa laiminlyödä, sillä olen monella osa-alueella kuitenkin vielä raakile jääkiekkoilijana. Räjähtävyyden kautta saan ensimmäisiin potkuihin lisää terävyyttä ja siinä on tämän kesän painopiste, paljastaa Koivula.

Yhtenä osana kesän harjoittelua Koivula suuntaa Turkuun, jossa hän harjoittelee Hannu Rautalan johdolla kehittääkseen itseään Rautalan kovassa koulussa, josta mm. Rasmus Ristolainen, Patrik Laine ja Mikko Rantanen muiden muassa nauttivat edellisenä kesänä.

– Valmentajamme Karri Kivi tuntee Rautalan hyvin ja hän oli onnistunut puhumaan minulle sinne paikan harjoittelemaan. Puhuimme mahdollisuudesta jo viime syksynä ja kun keväällä Karri otti asian esiin ja kysyi kiinnostuksesta lähteä olin heti valmiina, sillä olen kuullut siitä paljon hyvää ja siellä on harjoitellut monia NHL-pelaajia ja he ovat menneet eteenpäin.

– Menen sinne sellaisella asenteella, että saan varmasti hyvän kesän ja uskon siellä kehittyväni juuri niissä asioissa mitä haluan kehittää itsestäni, uskoo Koivula.

Tulevaan kauteen on vielä matkaa, mutta ajatukset on käännetty jo vahvasti tulevaisuuteen. Kuluneelle kaudelle Otto Koivula pääsi etenkin alkukauteen uutena kasvona ehkä hieman yllättämään, mutta ensi kaudella hän on varmasti merkattu mies ja odotukset yleisön keskuudessa kasvavat.

– Erilainen tilanne on varmasti, kun molarit eivät osanneet vielä ottaa pois kuuluisaa ”räpsälle alas” vetoani edellisen kauden alussa, nauraa Koivula.

– Totta puhuen odotan itseltäni samaa ja parempaa tulevalla kaudella, sillä minun pitää kehittyä kesän aikana ja sitä kautta pystyä tuottamaan pisteitä joukkueelle. Kaukalossa pitää vain pystyä olemaan askel edellä vastustajaa. Sain jo kuluneella kaudella paljon vastuuta ja uskon vastuun yhä kasvavan ja sitä kautta nuoressa joukkueessa on tarkoituksenani olla yksi johtavistaa pelaajista.

– Iso tavoite on kehittyä niin paljon kesän ja tulevan kauden aikana, että olisin valmis tulevan kauden jälkeen lähtemään pelaamaan NHL-kaukaloihin ja olen sen kaikille kertonutkin. Mitään ohituskaistaa ei ole olemassa ja minun pitää pelata hyvin, että tavoitteeni toteutuu mutta NHL on päämääräni, paaluttaa Koivula.

Nuoren miehen kesä menee pääosin jääkiekkoilun ehdoilla, mutta ystävillekin on tarkotus jäädä aikaa.

– Kesä menee viikot kovan reenin ehdoilla ja viikonloppuisin ei mitään suurempaa ilakointia, mutta tarkoitus on ottaa ne rennommin ja tavata ystäviä ja hiukan huilata ja tehdä muutakin ettei elämä mene ihan harjoitteluksi. Viikonloppuina kun saa arjen aina poikki, niin jaksaa taas harjoitella kohti kuluvaa kautta, jonka lopussa kimaltelevat mitalipelit, uskoo Otto Koivula.

UUTISET