Marko Herckman
Kärpät TO 1.1. klo 02:00 Ilves

Jyväskylästä suoraan Ouluun matkannut Ilves kohtaa lauantaina Raksilassa hyvävireisen Kärpät. Kärppiä vastaan Ilveksen paidassa debytoi kaivattua kokemusta puolustuspäähän tuova Joe Piskula. Pystyykö Ilves horjuttamaan kahdessa edellisessä kotiottelussaan vastustajansa murskannutta Kärppiä?

Ilves haastaa kovan kotijoukkueen

Tiistaina Ilves pelasi kauden tähän mennessä tasapainoisimman pelinsä Hakametsässä KooKoota vastaan, vaikka vieraat roikkuivatkin loppuun asti mukana. Ilveksen viisikkopeli toimi mainiosti, ja se sai kouvolalaiset alituiseen vaikeuksiin. Lopulta Ilves nappasi Teemu Rautiaisen, kahdesti osuneen Arttu Ruotsalaisen ja voittomaalin iskeneen Mikael Kurosen osumilla 4-3-voiton. Torstaina Jyväskylässä kotijoukkue JYP teki avauserässä kolme maalia. Ilves nousi vielä toisessa ja kolmannessa erässä mukaan taisteluun, mutta rutinoitunut JYP vei lopulta voiton lukemin 5-3.

Vaikean viime kauden jälkeen Kärppien peli on asettunut alkukaudesta tutumpiin uomiinsa. Neljä edellistä kautta Kärppien apuvalmentajana toiminut Mikko Manner on saanut joukkonsa voittamaan heti alusta alkaen. Maajoukkueenkin valmennustiimissä mukana oleva Manner on saanut paljon irti niin viime kauden rungosta, kuin avainpaikoille hankituista uusista pelaajista. Kärpät hävisi kauden ensimmäisen pelinsä Oulussa HPK:lle, mutta sen jälkeen se on ollut kotihallissaan suorastaan murskaava – kolme voittoa maalierolla 19-4.

Kärpiltä on illan ottelusta sivussa hyökkääjät Radek Koblizek, Sami Anttila, Otto Karvinen, sekä mahdollisesti Ville Leskinen. Ilvekseltä poissa ovat puolustaja Juuso Pulli ja hyökkääjä Ville Meskanen. JYP-ottelun kesken jättämään joutunut Ilveksen kultakypärä Eemeli Suomi on pelikunnossa Kärppiä vastaan. Taneli Siikaluoman ottelukohtainen sopimus Ilveksen kanssa on päättynyt ja puolustaja vaihtaa takaisin Kärppien riveihin.

Joe Piskula debytoi Ilves-paidassa

Ilveksen riveissä joukkueessa nähdään lauantaina ensimmäistä kertaa yhdysvaltalaispakki Joe Piskula. 13 NHL-ottelua urallaan pelannut Piskula, 33, on kookas puolustava puolustaja. Monta seuraa urallaan kiertänyt Piskula pelasi viime kaudella ensimmäistä kertaa Euroopassa SHL-joukkue Leksandsin riveissä. Kahdesti urallaan sekä kapteenina, että varakapteenina toimineelta puolustajalta odotetaan jykevän oman pään pelaamisen lisäksi johtajuutta nuoreen Ilves-joukkueeseen.

Teemu Lepaus onnistui viimeistelemään JYPiä vastaan uransa avausmaalin tulisella lyöntilaukauksella. Lämärit eivät varsinaisesti ole Lepauksen tunnusmerkki, mutta on mielenkiintoista nähdä saako kiekkotaituri onnistumisesta lisää itseluottamusta. Lepaus on alkukaudesta väläytellyt taitojaan, mutta kokonaisvaltainen ja joka tilanteessa aktiivinen pelaaminen on vaatinut vielä opettelua. Teemu Rautiainen ratkaisi viikko sitten voiton Mikkelissä ja on sen jälkeen osunut kahdessa peräkkäisessä ottelussa maalinteossa.

Hieman vaisun viime kauden Ässissä pelannut Charles Bertrand on aloittanut Kärpissä tehokkaasti. Ranskalaishyökkääjä kantaa oululaisten kultakypärää tehoin 6+4. Ouluun palannut Julius Junttila on tuskaillut maalinteon kanssa, mutta syöttöpisteitä nopealla hyökkääjällä on kasassa jo yhdeksän. KalPasta täksi kaudeksi Kärppiin vaihtanut puolustaja Miika Koivisto jakaa puolustajien pistepörssin kärkipaikkaa kahdeksalla tehopisteellä. Vuonna 2000 syntynyt huippulupaus Rasmus Kupari onnistui tiistaina tekemään uransa ensimmäisen liigamaalin, kun Kärpät pöllytti Raksilassa SaiPaa lukemin 6-1.

Hereillä alusta asti?

Ilveksen täytyy olla lauantaina alusta asti hereillä vaarallisen kotijoukkueen kanssa. JYP pääsi torstaina aivan liian helposti kolmen maalin johtoon, eikä Ilveksen hyvä kiri riittänyt enää pisteisiin. Ilveksen otteissa on alkanut näkyä vähitellen enemmän ja enemmän valmennuksen hakemia asioita. Viisikon sisällä jokaisen palasen täytyy pelata sovittuun suuntaan ja tämän asettuminen selkäytimeen ottaa aina oman aikansa.

Kärpät lähtee otteluun ennakkosuosikkina, mutta Ilves pystyy onnistuessaan varmasti haastamaan oululaiset. Ilveksen täytyy keskittyä peliin vaihto vaihdolta ja löytää vielä lisää terävyyttä ja päättäväisyyttä ratkaisupaikoissa.

Joe Piskula tuli Ilvekseen tuomaan kokemusta ja ammattiylpeyttä
Urhea taistelu ei riittänyt pisteisiin Oulussa
UUTISET