Otteluraportti

Ilvekselle jäi luu käteen värikkäästä ottelusta

Marko Herckman

Eilen hienosti Tapparan kaatanut Ilves kohtasi lauantaina kotiavauksessaan JYPin. Tapahtumarikkaassa ja värikkäässä pelissä tilanteet vaihtelivat puoleen ja toiseen, mutta lopulta Ilveksellä jäi käteen vain luu kun kokenut jyväskyläläisryhmä nappasi 3-4-voiton.

Haapanen avaa hanat

Ottelu alkoi vauhdikkaasti ja peli aaltoili päästä toiseen. Jo harjoituspelikaudelta tuttu Ilveksen ärhäkkä karvauspelaaminen sai JYPin ajoittain vaikeuksiin ja tuotti lopulta myös tulosta. Hartiavoimin töitä paiskinut Joona Ikonen sai palkinnon työstään ja riisti kiekon Panu Mieholle, joka löysi maalin edestä vapaana olleen Topias Haapasen. Haapanen sivalsi kiekon varmasti verkkoon ja räjäytti Hakametsän yleisön ajassa 6.32.

Erän jälkimmäinen puolisko meni joukkueiden jäähyillessä. Ensin JYP otti kaksi rangaistusta ja Ilves pääsi pelaamaan minuutin verran kahden miehen ylivoimaakin, mutta ilman tulosta. Seuraavaksi jäähyaition ovea kuluttivat Ilveksen Mark Flood, Oskari Laaksonen ja Tuomas Salmela. JYP onnistui hyödyntämään kahden miehen ylivoimansa kun Jarkko Immonen sai rauhassa laittaa Jani Tuppuraisen ampuman laukauksen irtokiekon verkkoon ajassa 18.42. Mark Flood sai vielä toisen kaksiminuuttisen erän viimeisellä minuutilla, mutta Ilves selvitti erän lopun ja tauolle lähdettiin lukemista 1-1.

Värikäs toinen erä

JYP hyödynsi toisen erän alussa ensimmäisestä kaksikymppisestä päälle jääneet rangaistukset ja onnistui siirtymään Ossi Louhivaaran osumalla 1-2-johtoon ajassa 21.17. Ilveksen pakka hajosi hetkellisesti johtomaalin jälkeen ja JYPin Anttoni Honka vei jyväskyläläiset jo kahden maalin johtoon viiden minuutin pelin jälkeen.

Ilves sai kavennuspaikan kun Jerry Turkulainen koukki Teemu Lepauksen kumoon keskialueella. Ilves sai ylivoimalla kovan hässäkän maalin edustalle ja lopulta kiekko päätyi JYPin maaliin. Tuomari hylkäsi ensin osuman, mutta pitkän videotarkastelun jälkeen maali hyväksyttiin. JYP kuitenkin haastoi tilanteessa vielä maalivahdin häirinnän, mutta tuomio pysyi voimassa ja Ilves kavensi lopulta Eemeli Suomen osumalla ajassa 30.19.

Kavennuksesta Ilves ehti nautti pari minuuttia, ennen kuin kokenut Jarkko Immonen iski siniviivalta JYPin 2-4-johtoon. Erän viimeisellä minuutilla JYPin Miika Lahti sulki kiekon laidan läheisyydessä hanskansa alle ja lähti rangaistusaitioon. Ilves jauhoi ylivoimaansa tehokkaasti ja 0,7 sekuntia ennen erän loppua Arttu Ruotsalainen iski maalin kulmalta lukemiksi 3-4.

Tasoitus ei onnistu

Ilves puski kolmannessa erässä väkevästi kohti JYPin päätyä, mutta jyväskyläläiset pitivät luukut tiukasti kiinni. Riskittömästi pelannut JYP heitteli pienemmänkin paineen alla pitkiä kiekkoja ja selvisi niitä seuranneista oman pään aloituksista yleensä voittajana. Ilveksen parhaat paikat erässä tulivat samassa hyökkäyksessä Juho Liuksialalle ja Arttu Ruotsalaiselle, mutta Joona Vuotilainen JYPin maalilla selvitti tilanteet. Lopussa Ilves yritti vielä ilman maalivahtia, mutta tasoitusta ei syntynyt ja tapahtumarikkaasta pelistä saldona oli lopulta kirpeä 3-4-tappio.


Osta liput Ilveksen seuraavaan kotiotteluun Sportia vastaan!

Sarjataulukko

#JOUKKUEOTMPMP
1 Lukko8341221
2 Ilves9302018
3 Tappara8242414
4 HIFK9272713
5 Ässät9253113
6 KalPa518912
7 Kärpät5201312
8 KooKoo7191512
9 JYP8191812
10 Sport7121211
11 TPS8212211
12 Pelicans819289
13 HPK922346
14 Jukurit815265
15 SaiPa811255

Lisää aiheita

14.11.2018 / Otteluraportti

Ilvekselle taisteluvoitto Lukosta

Ilves palasi maajoukkuetauolta nappaamalla täydet kolme pistettä kotiyleisön suureksi riemuksi. 2-1 taisteluvoitossa Rauman Lukosta Ilveksen maalit tekivät Teemu Lepaus ja Arttu Ruotsalainen. Tasainen avauserä Ottelu...

LUE LISÄÄ


13.11.2018 / Video

Lätkäehtoo: Kiakkomakasiini – Osa 11 (Mauno Ahonen & Jukka Emil Vanaja)

Lätkäehtoon Kiakkomakasiini tulee perkaamaan kuluneen kuukauden puhuttavimmat tilanteet ja syväluotaa ilmiöt pintaa syvemmältä. Menneen kuukauden lisäksi studio-isäntä Mauno Ahonen ja dominoiva asiantuntija Jukka Emil Vanaja...

LUE LISÄÄ


13.11.2018 / Otteluennakko

Liiga jatkuu tauon jälkeen – Ilves käy Lukon kimppuun Hakametsässä

Maaottelutauko on ohi ja Ilveksen matka kaudella 2018-19 jatkuu keskiviikkona Lukkoa vastaan Hakametsässä. Jatkuuko kärkikahinoissa koko kauden viihtyneen Ilveksen hyvä vire heti tauon jälkeen raumalaisia...

LUE LISÄÄ